Vietnamin sotahistorian tarkastelua

Toisena päivänä Ho Chi Minhin kaupungissa vierailtiin Reunification Palacella (sisäänpääsymaksu 30 000 Vietnamin dollaria, VND, ~1e) sekä sotamuseossa (15 000 VND). Ensimmäinen oli lähinnä kokoushuoneita täynnä oleva rakennus, jota oli käytetty sota-aikaan komentokeskuksena. Kellarissa oli vanhaa viestintäkalustoa, mutta muutoin paikka ei ollut kovin häävi, kenties turhin tähänastisista "pakko nähdä"-keikoista.

Reunification Palace (ent. Intependence Palace)

Vietnamin sotilasjohdon strategisesti hyvin merkittävä laite, jätskikone.

Sotamuseo oli sen sijaan vallan jotain muuta. Paikalle oli dokumentoitu valokuvin ja alkuperäisin tavaroin kaikenlaista Vietnamin sotaan liittyvää. Kenties pysäyttävimmät kuvat esittivät erilaisten kemiallisten aseiden urheja sekä heidän jälkeläisiään. USAn armeijan käyttämän Agent Orange -nimisen myrkyn, napalmin ja fosforipommien vauriot olivat aika hurjia. Kokemuksen voisi sanoa olleen sormiintuntuva siinä vaiheessa, kun alueella kierrellyt kädetön kirjakauppias, kemiallisten aseiden urhi, tuli kättelemään minua.

Lisäksi pihamaalle oli hilattu erilaisia Yhdysvaltain armeijan Vietnamissa käyttämiä sotakoneita. Sinne oli myös rakennettu Etelä-Vietnamin hallituksen sodassa käyttämän vankilan kopio, jossa pidettiin ja kidutettiin mitä erilaisimmin tavoin poliittisia vankeja.

Kolmas päivä HCMC:ssä kului puolittain Cu Chi -tunneleilla. Ne ovat osat vietnamilaisten sissien sodan aikana rakentamaa tunneliverkostoa vajaan 50 kilometrin päässä HCMC:stä. Matka buukattiin hotellimme läheltä löytyvästä matkatoimistosta ja oli opasta myöten erinomainen. Opas esitteli tunnelialuetta eri osineen ja lopuksi pääsi itse sukeltamaan tunneliverkostoon. Kolmannessa kerroksessa maan alla alkoi olla aika tiukka olo, vaikka näitä tunneleita onkin kuulemma laajennettu länsimaisille sopivammiksi.

Pohjoisemmassa Vietnamissa on tiemmä vastaava tunneliverkosto, jonne pääsee myös vierailemaan, mutta jota ei ole samalla tavalla laajennettu. Jo länsimaiseen makuun viritetty versio tuntui itsestäni sen verran ahtaalle, että enpä mieluusti enempää ahtautta haluaisi kokea. Täyteen ängetty turistibussimme tuntui tunnelien jälkeen todella tilavalta. Pienenä kuriositeettina saimme kierroksen jälkeen maistaa Vietcong-sissien perusmurkinaa, jonkinlaista teetä ja tapiokaa. Eivät sissit kovin leveillä appeilla elelleet.

Tunneliverkoston esittelyä.

Opas esittelee alkuperäisen kokoista sisäänkäyntiä tunneliverkostoon.

Ensiryöminnät tunneliin. Myöhemmin tilaa oli korkeintaan kolmasosa kuvassa nähdystä ja edetä piti kontaten.

Vielä loppuun pari infoluontoista:

• Kahvi - Vietnamilaiset nauttivat kahvinsa aivan törkeän makeana ja vaikka tavara onkin parempaa kuin Bangkokissa kahvina tarjoiltu pururoska, emme ole saaneet vielä kupillistakaan tavalla tai toisella makeuttamatonta kahvia. Ahti itse asiassa teki jo linjauksen olla ostamatta enää kupillistakaan kahvia täällä.

Vietnamilaista "kahvia"

• Raha - Nostoraja perusautomaatilla on 2 miljoonaa Dongia (VND) eli noin 72 euroa. Luimme, että VZN:n automaatista voisi nostaa 4 miljoonaa VND, mutta emme olleet bonganneet ensimmäistäkään ao. firman automaattia. Vietcombankin ja vastaavien automaatteja sen sijaan on joka kulmassa. Bongasimme sitten VZN:n läheltä Saigon-jokea ja iloksemme huomasimme maksiminostoksi 10 miljoonaa VND. Nosteltiin sitten 6 M (= 216e) kerralla. Ainakin Nordea nimittäin imaisee ulkomaan nostoista vaihtopalkkiota 2e + 2,5 % nostosummasta, jolloin pienet nostot useampana kertana tulevat kalliimmiksi kuin isompieräiset nostot harvempina kertoina.

Huomenna siirrytään Mui Nen kylille aurinkolomalle. Palailemme, ellemme jää sinne kalastajiksi tai muuta vastaavaa.

Ho Chi Minh Cityyn saapuminen

Bangkok jätettiin taakse Air Asian lennolla Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon). Airbus A320:ssa oli vaatimattomat jalkatilat, mutta onneksi lento ei kestänyt kuin puolitoista tuntia. Mahamme olivat täynnä tankattuamme tukevasti Suvarnabhumin lentoaseman Burger Kingissä ja Dunkin' Donutsissa (Jani otti kaksi donitsia!), joten nälkä ei vielä Vietnamiin saavuttuamme vaivannut.

Kevyttä välipalaa lentokentällä. Janin lisäkommentti: Kuva on tietenkin lavastettu. (:

Meitä oli peloteltu, että Vietnamiin ei ole saapumista ilman paluulentolippua, joten jännitystä oli ilmassa, kun annoin passini leimattavaksi Ho Chi Minh Cityn lentoasemalla. Jotkut olivat kuulemma joutuneet ostamaan paluulipun, jos sitä ei ollut vielä maahan saapuessa. Meillä ei tietenkään lippuja ollut, koska tarkoituksenamme on matkata maitse Kambodzaan. Tiskillä ollut nainen alkoi kysellä jotain viisumista, mutta selitin, että suomalaisilta ei pitäisi moista vaatia. Sitten hän kysyi, kuinka kauan olemme maassa. Vastasin, että alle kaksi viikkoa ja kahden viikon leiman sain passiin ilman paluulennon hankkimista!

Olimme lukeneet, että lentoasemalle saapuvilta matkustajilta kiskotaan ylihintaa taksista keskustaan. Teimme erään ohjeen mukaan saapuessamme ulos lentoasemalta: Kävelimme oikealle ja nurkasta löytyi portaat ylätasanteelle, josta saisi luotettavan taksin. Vinasun-nimisen taksifirman vihreäpaitaiset työntekijät huutelivat meitä ja otimme heidän kuskiltaan kyydin majapaikkaamme. Hinta määräytyi mittarin mukaan ja maksoimme tippeineen 140.000 dongia eli noin viisi euroa vajaan kymmenen kilometrin matkasta.

Hotellimme Nguyen Khang Hotel sijaitsee paikallisella backpacker-alueella Pham Ngu Laon ja Do Quang Daun kulmassa rauhallisella kujalla. Meillä oli etukäteen buukattuna kolme yötä yhteishintaan 40 euroa. Tämä on luksusta verrattuna majoitukseemme Bangkokissa, sillä huoneessamme on kaapeli-tv ja ilmastointi. Huoneet ovat muutenkin mukavia ja siistejä, ja hintaan sisältyy myös aamupala. Erikoisuutena voidaan mainita, että kengät on riisuttava hotelliin sisälle mentäessä.

Ensimmäisen fiilikset HCMC:stä ovat odottavaiset; kaupungissa ja sen läheisyydessä on paljon tekemistä ja näkemistä. Liikenne on hurjaa, koska skoottereita ja autoja on liikkeellä suuri määrä. Kaikki ajavat ristiin rastiin ja tööttäilevät. Katujen ylittäminen tuntuu pelottavalta ajatukselta, mutta eiköhän se siitä luonnistu. Kaiken kaikkieen siirtyminen tänne onnistui loistavasti. Huomenna mennään sitten katselemaan paikallisia nähtävyyksiä!

Jani näyttää mallia, miten tikuilla syödään kevätkäärylettä.

PS. Vietnam yrittää estää Facebookin käyttämisen, mutta Jani osasi tietenkin heti kiertää tämänkin esteen.

Bangkok paketissa

Bangkok jäi tänään taakse ja siirryimme Ho Chi Minhin kaupunkiin (ent. Saigon) Vietnamissa. Siirtymästä lisää seuraavassa kirjoituksessa, nyt on aika summata Bangkok.

Kuuden yön majailun kautta ei ymmärrettävästikään saa Bangkokin kokoisesta kaupungista aivan täydellistä kuvaa, mutta oleilun aikana tuli koettua niin katukeittiöt, liikennevälineet (vene, sky train, metro ja taksi) kuin nähtyä kolmeksi tärkeimmäksi temppeliksi sanotut Grand Palace, Wat Po ja Wat Arunkin. Myös parit puistot ja viikonloppumarkkinat tuli tarkastettua. Tässä hieman kuva-antia vajaasta viikosta Bangkokissa:

Kahvimuki sen kertoo.

Kookosta!

Hartiahieronta maistui päivien ravaamisen jälkeen.

Katukeittiön appeita, jotka pitivät nälän loitolla huokella hinnalla (30 bahtia vs. halvimpienkin ravintoloiden ruoka 90-120 bahtia).

Bangkokista itselleni jäivät vahvimmin mieleen hymyilevät ja kohteliaat ihmiset (esimerkiksi pari kertaa sai hämmästellä, miten nöyrästi ja pahoitellen välistämme kuljettiin, jos olimme juuri keskustelemassa keskenään tai miten joku pahoitteli sitä, jos itse meinasin kompastua johonkin) sekä tuk-tuk-kuskien kyytitarjoukset.

Majatalomme New Road Guest House on suositeltava mesta kaikkine palveluineen sekä avuliaine henkilökuntineen. Paikalla työskentelee sekä paikallisia, että itse alueella paljon matkanneita länsimaalaisia. Paikan ravintola todettiin myös muutamaan otteeseen laadukkaaksi. Huoneissa majoittuu paljon reppureissaajia, joiden unirytmit eivät ole mitenkään säännöllisiä. Viime yönä majatalossa oli myös jonkinlaiset bileet ja humppa raikasi kolmannen kerroksen huoneeseemme vielä yömyöhälläkin.

Bangkokin Parhaat Palat à la Ahti & Jani

• Lumphini-puisto - Pienimuotoinen kuntosessio lauantain aamutunteina puistossa teki terää. Paikalla oli myös paljon reippaasti kuntoilevia paikallisia niin lenkkeilyn kuin tai chinkin merkeissä.

 

• Aidot kohtaamiset - Edellä mainitussa puistossa paikallinen herra tuli kyselemään meistä, katukeittiön rouva tarjosi ilmaisia maistiaisia ja hierojattarilla oli hauskaa intialaisilla markkinoilla, kun suostuimme hierottaviksi. Myös epäaitoja kohtaamisia sai maistaa erilaisten huijausyritysten muodossa.
• Katukeittiökulttuuri - Näin päin pääsi näkemään paikallista elämää huomattavasti paljon paremmin kuin Burger Kingissä, jossa tosin sielläkin tuli kipaistua. Janin suosikkipaikkana vegekatukeittiö intialaisilla markkinoilla.

• State Towerin näkymä - Yöllinen Bangkok 64. kerroksesta käsin.

• Paikallisilla julkisilla liikennevälineillä matkustelu - Sky train ja etenkin jokiveneet olivat miellyttäviä ja mielenkiintoisia kokemuksia.
• Viikonloppumarkkinat - 16 000 kauppiaan valtaama alue on näkemisen arvoinen, vaikka ei mitään shoppailisikaan. Converset, Vansit, Bossit ja vastaavat tekivät kauppansa alueella.

Nyt seikkailu jatkuu vietnamilaisissa merkeissä!

4. päivä BKK:ssa

Aloitimme päivämme aamiaisella katukeittiössä, jossa oli jo paikallista väkeä ruokailemassa. Otin riisiä, uppopaistettua kanaa ja jotain kastiketta, joka osoittautui erittäin tuliseksi. Hintaa tälle kertyi 40 bahtia eli noin euron verran. Täysin vatsoin suuntasimme jokiveneellä kohti Wat Arunia (englanniksi the Temple of the Dawn), joka on vastapäätä Wat Pota joen toisella puolella. Kaupungista päin saapuville tiedoksi, että joen voi ylittää Wat Arunin kohdalta jokiveneellä kolmen bahtin korvausta vastaan.

Saavuttuamme joen toiselle puolelle maksoimme molemmat 50 bahtia sisäänpääsystä temppelialueelle. Hienoin nähtävyys on 79 metriä korkea torni, jota pääsee kiipeämään jyrkkiä portaita pitkin lähes puolessa välissä sijaitsevalle katselutasanteelle. Tämä suoritus ei sovi korkeanpaikankammoisille tai huonosti liikkumaan pääseville. Katselutasanteelta otimme tarvittavat todistusaineistot valokuvien muodossa ja siirryimme takaisin maan tasalle. Itse temppelialue oli pienehkö ja nopeasti nähty.

Ahti ottamassa mittaa Wat Arunin suhteellisen jyrkistä portaista.

Palattuamme joen toiselle puolelle suuntasimme kartalta silmiimme osuneisiin Pahurat Textile Marketiin ja India Emporiumiin, jotka sijaitsevat vierekkäin Phahurat Rodilla ja Chakkraphe Rodilla. Siellä oli tarjolla rättiä ja lumppua monenmoista, kuten esimerkiksi kankaita joka lähtöön. Menimme intialaiseen ostokeskukseen, jossa harhailimme kolmanteen kerrokseen. Sieltä löysimme edukkaan thai-hieronnan, jota päätimme kokeilla. Palvelu oli ystävällistä ja hieronta ammattimaista. Hintaa puolen tunnin rentoutushetkelle kertyi 100 bahtia (noin 2,5 euroa).

Hieronnan jälkeen olimme nälissämme ja harhailimme pienille intialaiskauppojen ja -kojujen kujille. Sieltä päätimme syödä ituja ja mitä näitä nyt on eli vegeruokaa oli tiedossa! Riisi ja sen lisukkeet olivat yllättävän hyviä, joskin taas hieman tulisia. Mahan täyttäminen maksoi 30 bahtia eli alle euron. Aidon tunnelman sai kaupan päälle; pikkukujalla ei ollut muita länsimaalaisia.

Katselimme vielä kävellen Memorial Bridgen, mutta siitä ei jäänyt muistoksi oikein edes kunnon valokuvia. Tässä vaiheessa totesimme olevamme pian bahtittomia ja siirryimme etsimään pankkiautomaattia (ATM). Visa Electronilla saa bahteja seinästä tarpeellisen määrän, palkkiota veloitetaan 150 bahtia. Laitteessa on ohjeistus englanniksi. Loppupäivä sujuikin rauhallisissa merkeissä, emmekä tehneet sen ihmeempiä. Bangkokissa hieman jopa satoi.