Pages

perjantai 17. helmikuuta 2012

Orientoitumista opiskeluun Penangilla

Universiti Sains Malaysian orientaatioviikot vaihto-opiskelijoille alkoivat mielenkiintoisesti sunnuntaina. Aamulla kokoonnuimme kuuntelemaan tervehdyksiä ja ohjeistuksia yliopiston edustajilta. Päällimmäisenä jäi mieleen setä, joka kovasti painotti, että tenteissä lunttaaminen ja muu huijaaminen on ankarasti kiellettyä ja rangaistavaa. Lisäksi salissa oli aivan jäätävän kylmä lähes pakkasilmaa puhaltavan ilmastoinnin ansiosta. Shortseissa ja t-paidassa oli siis jähmettyminen jääkalikaksi lähellä.

Pienen tauon jälkeen buddyt, eli kotoisammin tuutorit, järjestivät meille muotinäytöksen. Siinä esiteltiin erilaisia perinteisiä asuja. Seuraavaksi meille kerrottiin malesialaisesta ruoasta ja pääsimme maistelemaan monenmoista herkkua. Iltapäivä jatkui erilaisin leikein, joissa oli tarkoitus tutustua toisiimme paremmin. Meininki siis muistutti lähinnä rippikoululeiriä, mutta ainakin buddyilla oli hauskaa. Leikkimielisissä kilpailuissa häviäjiä rangaistiin, joten jouduin laulamaan yhdessä mr. W:n kanssa omavalintaisen kappaleen. Vetäisimme tunteella "Juodaan viinaa" -kappaleen kertosäkeen. Lähinnä tämä rangaistus siis kohdistuikin kisan voittajiin eli kaikkiin heihin, jotka joutuivat esitystämme kuuntelemaan. 

Orientaatiopäivän huipennuksena oli pyöräilyä kampusalueella. Paita hiestä märkänä poljimme Malesian paahtavassa helteessä ympäri kampusta katsomassa paikkoja. Polkupyörä oli sen verran pieni, että meinasin lyödä polkiessani itseltäni hampaat kurkkuun polvillani. 

Toinen orientaatiopäivä alkoi taistelun merkeissä. Meille sanottiin, että meidän on otettava malesialainen vakuutus 290 ringitin hintaan. Suurimmalla osalla oli tietenkin oma vakuutus, joten nousimme joukolla vastarintaan, emmekä  vakuutusta sitten joutuneet maksamaan. Lisäksi vielä jälkeenpäin kuulimme viimevuotisesta tapauksessa, jossa tyttö oli ottanut ko. vakuutuksen, mutta se ei korvannutkaan onnettomuuden sattuessa mitään. Vakuutuspapereita ei oltu toimitettu eteenpäin, vaan ilmeisesti vakuutuksia myynyt mies oli vain ottanut rahat omaan taskuunsa. Vuosi 2012 tunnetaan siis tästä alkaen Malesiassa suuren vakuutuskapinan vuotena. 

Barrikadeilta alas laskeuduttuamme luovutimme passimme opiskelijaviisumin hankkimista varten. Tästä koitui suomalaisille 74 ringitin kustannus. Lisäksi muita kuluja aiheutui 230 ringitiä mm. orientaatioviikoista ja opiskelijakortista. Nämä hommat olivat aamupäivällä nopeasti hoidettu ja edessä oli viiden tunnin tauko, joten suurin osa porukasta lähti kämpille ja altaalle viilentymään. Iltapäivällä alkoi todellinen sekasorron tila, kun oli kurssivalintojen pohtimisen aika. Kurssivalintoja varten on täytettevä jokaista "schoolia" varten oma ilmoittautumislomake, johon tarvitaan allekirjoitukset sekä kurssin opettajalta että dekaanilta. Melkoista paperipinojen pyörittelyä ja byrokratiaa siis. En tiennyt, että helpot asiat voi tehdä näinkin hankalaksi. 

Kolmas orientaatiopäivä oli huuhaata. Aamulla kävimme tunnin verran yliopistolla ja laitoimme tietokoneisiimme langattoman verkon asetukset kuntoon. Meistä otettiin myös kuvat opiskelijakortteja varten. Kaiken kaikkiaan orientaatioviikkojen anti jäi kohtalaisen laihaksi. Esimerkiksi urheilutiloista meille ei kerrottu mitään. Buddyt ovat kuitenkin todella mukavia ja avuliaita, joten heiltä voinemme tiedustella auki jääneitä asioista.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti