Pages

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vihdoin perillä!

Tiedustelu-upseerin ominaisuudessa lähtin Penangille tutkimaan maastoja pari päivää ennen kämppiksiäni. Lensimme Janin kanssa Bangkokista Penangille, Malesiaan AirAsian Airbus A320-200 -koneella. Onneksi lento ei ollut kovin pitkä, sillä jalkatilat ovat näissä koneissa vaatimattoman suuruiset. Saavuimme Penangin saarelle sateisessa säässä ja otimme lentokentältä taksin E-Parkiin hintaan 32 ringitiä. Yksi euro on noin neljä ringitiä.

Matka lentokentältä kesti varmaankin tunnin ruuhkissa, vaikka matkaa ei ollut kuin kymmenisen kilometriä. Perillä meitä odotti asunnonvälittäjä Wendy miehensä kanssa. Menimme rakennuksen 14:sta kerrokseen katsomaan kämppäämme. Se on noin 90 neliötä ja sisältää olohuoneen, kolme makuuhuonetta, kaksi vessaa ja pari parveketta. Pienellä pintaremontilla asunnosta saisi oikeinkin viihtyisän. Wendyn kanssa kävimme huolella läpi vuokrasopimukseen liittyviä seikkoja, jonka jälkeen hän miehensä kanssa lähti käyttämään meitä paikallisessa Tescossa ostoksilla. Mukaan lähti kaksi suomalaista kaverusta SunnyVillestä. He olivat saapuneet Penangille jo ennen meitä.
Kuva asunnosta.
Tescossa hommasin heti paikallisen prepaid-liittymän, jotta pystyn olemaan yhteydessä muihin opiskelijoihin ja Wendyyn, joka kutsuu itseään isosiskoksi ja meitä poikia hän nimittää pikkuveljiksi. Kauppareissun jälkeen Wendy vei meidät vielä syömään nuudelia paikalliseen ravintolaan toivottaakseen meidät tervetulleiksi. Wendy on lähemmäksi 50-vuotias pieni nainen, joka on kova touhuamaan ja hoitamaan asioita opiskelijoiden puolesta. Erityisen innostuneesti hän suositteli McDonaldsin 24h-kotiinkuljetuspalvelua ja antoi puhelinnumeron tilausten tekemistä varten.
Näkymä parvekkeeltamme Penang-sillalle yöllä...
...ja päivällä.
E-Parkissa on monenmoista fasiliteettia tarjolla. Alueelta löytyy uima-allas sekä monenlaisia liikuntamahdollisuuksia kuntosalista tennis- ja koripallokenttään. Monet ovat ilmaisia, mutta kuntosalista veloitetaan yhdeltä asunnolta 120 ringitiä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, että pääsen liikuntapaikkoja testaamaan.Tänään menen Universiti Sains Malaysiaan kansainvälisten asioiden toimistoon esittelemään itseni ja huomenna saapuvatkin kämppikseni Penangiin!
E-Parkin uima-allasosasto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti