Taas Taolla

Vaihto-opiskelussa Kaakkois-Aasiassa on se hyvä puoli, että kun alkaa tympimään, voi vaihtaa maata päivän varoitusajalla. Koska meillä oli mr. J:n kanssa vielä hyvä määrä selittämättömiä poissaoloja käyttämättä, uhrasimme puolitoista kouluviikkoa Koh Taon reissuun. Kovinkaan suurelta tuo uhraus ei tuntunut, sillä monet luennot oli jälleen kerran peruttu poissaolomme aikana. 

Koh Taoa on tässä blogissa jo hehkutettu niin paljon, että jätän sitä osuutta vähemmälle. Vaikka saari on sukeltajien paratiisi, ovat myös muut saarella vierailleista tutuistani paikasta pitäneet. Penangilta Koh Taolle ei löydy kovinkaan nopeata matkustusvaihtoehtoa. Nopein, mutta kallein tapa olisi lentää KL:n kautta Surathaniin, josta Taolle pääsisi laivalla. Opiskelijabudjetille sopi kuitenkin minibussi, jolle hintaa tuli 120 ringitiä eli noin 30 euroa. 

Minubussi noukki meidät kyytiin ennen aamukuutta ja kolmessa tunnissa olimme Thaimaan rajalla hoitamassa rajamuodollisuuksia. Tullivirkailija oli tiukalla tuulella ja kyseli kovasti, mihin olemme menossa, missä majoitumme ja kuinka kauan viivymme. Eihän meillä tietenkään ollut antaa majapaikkamme osoitetta Koh Taolla, koska emme olleet mitään etukäteen varanneet. Saatuamme 14 päivän leimat passeihimme matka jatkui samaisella minibussilla Hatyaihin, jossa vaihdoimme toiseen minibussiin. 

Surathanissa olimme perillä kahden maissa päivällä. Siitä alkoi sitten yhdeksän tunnin mukava odottelu, koska meidän oli tarkoitus siirtyä klo 23 lähtevällä yölautalla Taolle. Tapoimme aikaa ruokailemalla ja internetissä, kunnes meidät nakattiin satamaan iltasella. Siellä näimme vanhahkon aluksen, jonka määränpäänä oli Koh Tao. Rinkat jätettiin laivan etuosaan. Niihin ei kannata jättää mitään arvokasta tälle matkalle, sillä olen kuullut, että rinkat tutkitaan matkan aikana. Itse kapusimme nukkumatilaan, jossa oli patjaa vierekkäin ja jokaisella nukkujalla tilaa noin puoli metriä. Ahtaudesta huolimatta olin niin väsynyt, että heräsin vasta, kun laiva oli rantautumassa Taolle aamuseitsemältä. Matka-aika oli siis reilusti yli vuorokauden mittainen.

Taolla otimme kuljetuksen saaren pohjoispäähän, jossa söimme Simple Lifessa buffet-aamiaisen. Majapaikaksi valikoitui Sunset Buri Resort, jossa saimme huoneen tuulettimella ja jääkaapilla varustettuna hintaan 600 bahtia (15 euroa) yöltä. Lämmintä vettä ei suihkusta kuitenkaan tullut ja suihkutellessa veden paine ja määrä olivat samaa luokkaa hieman normaalia pahemmin vuotavan hanan kanssa. Mutta eipä sillä väliä. Resort oli aivan rannan tuntumassa ja siellä oli oma uima-allas.

Löysin itseni pohjalta

Sukeltamaanhan tänne olin tullut, joten menin saman tien Koh Tao Diversille kyselemään sukelluksista. Olin sen verran aikaisin liikkeellä, että ehdin mukavasti iltapäivän sukelluksille mukaan. Reissun aikana tein kuusi sukellusta. Saitteina oli Red Rock, Japanese Garden, Twins, White Rock, Southwest Pinnacle ja Shark Island. White Rock ja hieman kauempana merellä sijaitseva Southwest Pinnacle olivat ehdottomasti suosikkini.  Jälkimmäisellä tosin sukellussaittia ympäröi ainakin kahdeksan kalastusalusta, joten siinä lienee syy, miksemme nähneet enempää kaloja.

Mitään kovin ihmeellistä emme sukelluksilla nähneet lukuunottamatta Shark Islandilla tavattua kilpikonnaa. Triggerfishejä oli paljon liikenteessä ja ne saattoivat käydä myös hieman aggressiivisiksi sukeltajia kohtaan. Muita bongatuksia olivat mm. kaksi mureenaa White Rockilla kivenkolossa väijymässä, giant trouper, barracuda, trevally ja angelfish.

Olosuhteet olivat pääosin hyvät. Aallokko oli kuulemma ollut edellisinä päivinä kova ja porukka oli kokenut merisairautta paattimatkalla saiteilla. Minulla kävi tuuri, eikä laiva pahemmin keinuttanut. Varmuuden vuoksi tuli kuitenkin napsittua hyvinvointipillereitä. Ei siis pahoinvointipilleireitä, sillä kukapa nyt tahtoisi voida pahoin. Näkyvyydet veden alla olivat hyvät. Ainoastaan Twinsillä kohtasimme kohtalaisen kovaa virtausta, mutta muuten sukeltaminen oli siltä osin erittäin mukavaa. Vesi oli erittäin lämmintä, noin 30 asteista tai jopa asteen verran yli. Tällä reissulla minulle tuli 20 sukellus täyteen. Valashain bongaaminen antaa vielä odottaa itseään. 

Junaillen Butterworthiin

Kaikkiaan vietimme Taolla viisi yötä rennoissa tunnelmissa. Toukokuussa saarella oli todella vähän turisteja, joten rannoilla sai olla rauhassa ja hintatasokin tuntui hieman edullisemmalta kuin high seasonilla. Kuulemma kesä-heinäkuussa porukkaa alkaa taas olemaan enemmän.

Pohdimme pitkään, olisiko kotimatka parempi taittaa jälleen minibussilla vai ottaisimmeko junan. Päädyimme jälkimmäiseen ja menimme varaamaan junaliput. Lauttakuljetus Chumphoniin ja paikka junan yläpedillä kustansi vajaat 1600 bahtia. Lähdimme päivällä kahden aikoihin Taolta ja olimme illalla kuuden aikoihin Chumphonin rautatieasemalla hengailemassa ja junaa odottamassa. Junan piti lähteä varttia vaille yksitoista illalla, mutta se oli jo tässä vaiheessa noin 45 minuuttia myöhässä. 

Kun juna saapui, kapusimme vaunuun numero kaksi ja kömmimme yläpeteihimme. Alapedit olivat valitettavasti jo loppuunmyydyt, kun lippuja ostimme. Alapedit olivat hieman leveämmät ja korkeussuunnassakin tilaa olisi enemmän istua. Mukavasti tuli kuitenkin nukuttua ja aamusella ehdin katsoa läppärillä leffaa, kunnes konduktööri tuli herättelemään ja laittamaan punkat kuntoon istumista varten. Samaan aikaan olimmekin jo Malesian rajalla, joten menimme hoitamaan rajamuodollisuudet ja nousimme takaisin samaan junaan. 

Perillä Butterworthissä olimme noin kaksi tuntia myöhässä eli kolmen jälkeen päivällä. Olimme sen verran tympääntyneitä matkustamiseen, että emme jaksaneet mennä lautalla Georgetowniin ja sieltä bussillä kämpille, vaan otimme suosiolla taksin, vaikka kalliimmaksihan se tietenkin tuli.

Sain viihtyisän bungalowin Koh Taolla.

Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet?

Koh Taon taivas oli sininen ja valkoinen.

Katsoin autiota hiekkarantaa.

Aurinko laski selkiemme taa.

Taas tuli yksi reissu heitettyä ja enää on kolme koulupäivää jäljellä ennen lukulomaviikkoa ja tenttiperiodia. Aika on mennyt niin äkkiä ja kotiin suuntaaminen on enää alle puolentoista kuukauden päässä. Jatketaan siis reissusta nauttimista!

Ahti