Pages

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kulissiyliopisto

Opintoni Limkokwing University of Creative Technology -yliopistossa ovat alkaneet pienien Kaakkois-Aasiassa asiaan kuuluvien säätöjen jälkeen. Opintojemme valinnassa mukana ollut naishenkilö lupasi laittaa meille kurssiaikataulut ensin viime viikon torstaina, sitten perjantaina ja ilmoitti lopulta laittavansa ne, kunhan ne valmistuvat. Vieläkään aikatauluja ei ole näkynyt, vaikka kurssit alkoivat jo...

Tiistaina lampsimmekin yliopistolle tarkastamaan kurssiaikatauluja, kun olimme saaneet kuulla jo aikaisemmin opintonsa aloittaneelta suomalaiselta, mistä moiset löytyvät. Koostimme sitten itse lukujärjestykset ja aloitimme opinnot. Oma kurssivalikoimani on seuraava:
  • Enterpreneurship and New Venture
  • Dynamic Small Business
  • Technology and Innovation
  • Management Information Systems
  • Carees and Human Resource Development

New Venture -opettaja on rento iranilainen, tosin niin ikään iranilainen opiskelukaverini ehti häntä jo kritisoida. Johdon tietojärjestelmiä opettava sälli puolestaan kielsi esimerkiksi kritisoinnin ja argumentoinnin häntä kohtaan, joskin rento on hänkin. Opettajista ei sinänsä olekaan pahaa sanottavaa, toisin kuin opintosuunnittelijoista. Arvostan Suomen opintosuunnittelijoitamme tämän kokemuksen jälkeen todella paljon.

Puitteet

Yliopiston nettisivuilta voi käydä tiirailemassa paikan puitteita ja hämmästyksekseni ne todella ovat olemassa. Joskin esimerkiksi tietokoneluokista vain yksi on Mac-luokka (varustettu muuten lasiseinällä ja sijoitettu lähimmäksi yleisiä kulkuväyliä). Muissa tietokoneluokissa ruksuttaa pahimmillaan Pentium 2 -luokan PC:t. Yliopiston keskusaukio tuo puolestaan mieleeni kultaiset nuoruusvuodet Suomen diskoissa: tilassa saa tupakoida ja kaiuttimista raikuu jatkuvasti musiikkia varsin kovalla volyymillä (joka toinen biisi on yliopiston oma hengennostatustekele, siis yksi ja sama sävellys). Luokkahuoneet ovat jotakin sanoinkuvaamatonta, tarkasta kuva alla.

Ei jäänyt paljon ringitejä markkinoinnilta luokkahuoneiden kalustukseen...
Tämä jos mikä oikeuttaa kutsumaan yliopistoa kulissiyliopistoksi: suurin osa rahasta laitetaan ulospäin näkyviin puitteisiin ja metrisiin seinälakanoihin, joissa hehkutetaan paikan professoreja henkevien korulauseiden kera. Paikka hehkuttaa myös heillä opiskelevien kansalaisuuksien moninaisuutta ja yleisestikin myy itseään määriin perustuvilla argumenteilla. Laadusta ei paljoa mainita ja mitään mainittavaa ei olisikaan. Voisinkin ehdottaa paikan pomoille, että yliopiston nimen voisi vaihtaa muotoon Limkokwing University of Superficiality.

Edellä mainittua laatua en onneksi odottanutkaan missään muodossaan vaihto-opiskelemaan lähtiessäni, mutta tuo mainittu viivyttely ja aikaansaamattomuus opintosuunnittelussa ovat jotain käsittämätöntä.  Penangilla opiskeleva Tuomas kiteyttikin blogissaan asiaa ehdottamalla, että koko maan nimeksi voisi vaihtaa saman tien Maleksia.

Se, mitä tulin täältä hakemaan, on kuitenkin toteutunut: kurssien alkaessa opiskelijat tulevat yleensä käsi ojossa esittäytymään. Iranilaiset olen todennut tähän mennessä rennoimmiksi kavereiksi, malesialaiset taas eivät usein uskalla länsimaalaisten kanssa juuri toimia. Kulttuurituntemus siis  lisääntynee roimasti tämän opiskelukokemuksen myötä ja se riittää minulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti