Pages

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sisällä on kylmä ja ulkona on kuuma

Opiskeluhommia on käynnistelty sekavissa merkeissä Penangilla. Monilla oli vaikeuksia päättää, mitä kursseja he ottaisivat tai tietää, mitä kursseja heille luetaan hyväksi kotimaansa yliopistossa. Ongelmia aiheutti monille myös oikeiden luentosalien löytäminen. Facebookin vaihtariryhmässä epätoivoiset opiskelijat toivoivat apua oikean paikan löytämiseen puolentoista tunnin harhailujen jälkeen. Kampusalue kun on sen verran laaja ja täynnä toisiaan muistuttavia rakennuksia.
Kampusaluellaa on oma uimastadion, joka on kuitenkin auki vain iltaisin.
Kurssivalintoihin liittyvä byrokratia on täällä omaa luokkaansa. Jokaista schoolia (esimerkiksi Management tai Social Sciences) varten on täytettävä oma kurssi-ilmoittautumislomake, johon sitten tarvitsee nimikirjoituksen sekä kurssin opettajalta että kyseisen schoolin dekaanilta. Täällä siis papereita ei pelkästään pyöritetä, vaan niitä myös juoksutetaan paita hiestä märkänä (kirjaimellisesti) ympäri kampusta. Dekaanit ja opettajat eivät ole yleensä tavattavissa toimistoissaan ainakaan heti ensimmäisellä yrittämällä eikä ainakaan luvattuna vastaanottoaikana. Joka tapauksessa kurssivalintalappusten täyttäminen ja toimittaminen allekirjoituksilla varustettuna International Officeen aiheutti muutamia ylimääräisiä hikikarpaloita ensimmäisen viikon aikana.

Aion opiskella täällä neljä kurssia: Introduction to Management, International Management, Malaysian Studies ja Economic Transformation in Southeast Asia. Viimeisimmässä on mukavan tuntuinen naispuolinen opettaja, eikä pakollisia tutoriaaleja ollenkaan. Kurssin suorittaminen vaatii 10-20 sivun mittaisen yksilötyön kirjoittamisen sekä loppukokeen suorittamisen. 

Malaysian Studiesin opettaja on Yhdysvalloissa opiskellut mies, joka jakaa mielipiteitä. Omien sanojensa mukaan hän voi olla "paras ystäväsi tai pahin vihollisesi". Miekkosella on omalaatuiset metodit ja hieman show-miehen elkeitä. Samainen henkilö opettaa myös Crime and Criminal Behaviour -kurssia. Malaysian studies -kurssiin kuuluu välikoe, loppukoe sekä n. 10 sivun mittainen yksilötyö. Tällä kurssilla kirjan hankinta ei ole pakollinen. Vain kolme poissaoloa sallitaan koko kevään aikana.

Introduction to Management kurssin opettaja puhuu hyvää englantia, ja kurssi suoritetaan kahdella välikokeella ja loppukokeella. Päädyin ottamaan Introduction to Managementin International Busineksen sijaan, koska viimeksimainitun kurssin opettaja vaihton luentojen paikkaa useita kertoja. Tämän vuoksi pudotin kurssin kokonaan pois. Kurssin pudottaminenhan tapahtuu, luonnollisesti, samoin kuin kurssille ilmoittautuminen. Eli lappu käteen ja nimmareiden metsästykseen!
Tältä kaverilta voit kampusalueen ravintolassa tilata rotia.
Ahkeria opiskelijoita.
International Managementin opettaja vuosia ulkomailla oleskellut mies, joten myös hänen englanninkielen taitonsa on hyvä. Muutenkin hän vaikuttaa mukavalta tyypiltä. Ensimmäisellä luennolla emme kyllä vielä päässeet kovinkaan syvälle kansainvälisen johtamisen saloihin, sillä kävimme läpi knoppitietoa mm. siitä, mistä maasta IKEA on kotoisin ja missä on New Foundland. Paikallisten oppilaiden päät pyörivät kuin tennismatsin katsojilla, kun he yrittivät löytää Ruotsia ja Kanadaa kartalta. Eikä paikalla tainnut olla yhtäkään, joka olisi osannut luetella kaikki Skandinavian maat, koska heillä taisi olla vaikeuksia jo erottaa Afrikka ja Amerikka toisistaan.

Tällä kurssilla tehdään 15 sivuinen yksilötyö, loppukoe sekä ryhmätyö, jossa esitellään maailman huippujohtajia. Siinähän sitä johtamista oppii, kun perehtyy johtajien opiskelu- ja työhistoriaan. Kurssilla on pakollinen tutoriaali, jossa sitten esitellään toisillemme näitä johtajia.

Lopuksi palaan vielä tekstin otsikkoon, joka viestii siitä, että täällä on opetustiloissa todella tehokkaat ilmastoinnit. Kun saapuu ulkoa +35 asteen helteestä sisään, tuntuu kuin olisit jääkaappiin joutunut. Siksi pakollinen luentovarustus onkin pitkähihainen paita, jonka voit pukea sisätiloissa yllesi. Kämppiksellä on onneksi mukana reissussa myös suomalaiset villasukat, jotka on sitten mukava pukea ylle pakastearkussa, joita täällä luentosaleiksi kutsutaan. Suomessahan me riisumme päällysvaatteet pois, kun tulemme sisään, mutta täällä on kyllä tehtävä päinvastoin. Sama tilanne vallitsee julkisissa kulkuneuvoissa, kuten busseissa ja lautoissa: Ilmastointi huutaa ylistystään raikkaalle pakkasilmalle. Melkein tulee talvivaatteita ikävä!

Pahin rimanalitus sattui tällä viikolla, kun ulkona satoi kaatamalla. Porukka saapui luennolle katujen tulviessa kuka uiden, kuka kumiveneellä meloen, aivan litimärkinä. Luentosalissa vallitsi tietenkin arktinen ilmasto, joten kostea vaatetus ei kovasti meikäläisiä lämmittänyt. Kaiken lisäksi opettaja ei saapunut luennolle, vaan sinne tuli joku tyyppi häntä sijaistamaan ja laittoi pyörimään pari tuntia kestävän rainan House of Sand and Fog. Muutama tyyppi kävi valittamassa hänelle siitä, kuinka kylmä luentosalissa oli, niin hänpä vetäisi siitä kunnolla herneen nenään ja alkoi meille jotakin avautumaan, ettei ole moisia opiskelijoita ennen nähnyt. No, siellä sitten elävää kuvaa katseltiin ja hypotermiaan vaivuttiin.

Tällaista kivaa tällä kertaa, onneksi minun täytyy mennä kouluun, jota täällä myös yliopistoksi kutsutaan, vain kahtena päivänä viikossa. Viikonlopun ja arkipäivien suhde on siis päässyt kääntymään päälaelleen. Viidellä lepopäivällä viikossa selviää kahden opiskelupäivän aiheuttamasta stressistä mukavasti!
Muistiinpanot 1. Tämän kuvasarjan on tarkoitus osoittaa, kuinka paljon tai vähän on mahdollista tehdä muistiinpanoja samalla luennolla. Kuvissa siis minun sekä kämppisteni muistiinpanot. Arvaa, mitkä kuuluvat kenellekin!
Muistiinpanot 2.
Muistiinpanot 3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti