17.3. suuntasimme kulkumme kohti Sepangin moottorirataa, mutta emme vielä Formuloiden merkeissä. Australiassa syntynyt Future Music Festival oli rantautunut Kuala Lumpuriin ensimmäistä kertaa sen historian aikana. Kun artistilistassa komeili sellaisia nimiä kuin Grandmaster Flash, Flo Rida, Tinie Tempah, Eddie Halliwell ja The Chemical Brothers ja, olisi noin 35 euron (140 ringitiä) hintaisen lipun ostamatta jättäminen tuntunut järjen vastaiselta. Lippu Australian vastaavaan tapahtumaan kustantaa 140 Australian dollaria (~96 euroa). Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta, mutta portilla kaikui huuto: ”Malaysians take out your ID’s, for foreigners it doesn’t matter!”
Artistikattauksen lisäksi mielenkiintoista oli päästä näkemään myös täkäläistä festarikulttuuria ja se toden totta on varsin erilainen: Bajamajat ovat siistimpiä kuin Suomessa (ja siistimpiä kuin malesialainen vessa keskimäärin…) ja festarielo ei ole humalanhakuista (hyvä niin, sillä humalainen malesialainen on jotain aivan karmeaa). Toisaalta jännää oli myös se, että alueelta ostettujen oluiden kanssa sai vaellella paikasta toiseen täysin vapaasti - käsite ”anniskelualue” on täällä tuntematon.
Vanhasta koulusta kemikaalirytmeihin
Ensimmäinen varsinainen artisti, jonka olin merkannut aikatauluihini kuultavaksi, oli Kyoto Protocol. Soundi oli aika pitkälti keskivertoa elektropoppia, ja meno ei jaksanut vakuuttaa. Toista maata oli vanhan hiphop-koulukunnan innovaattori Grandmaster Flash. Keski-iässä oleva pappa vingutti levyjä maailmanluokan malliin, kuten arvata saattoikin, ja piti puhuttelun aina yleisölle, jos meno ei ollut tarpeeksi railakasta. Biisilistalta tuntui löytyvän jokainen legendaarinen biisi niin hiphopin kulta-ajoilta kuin nykyhetkestäkin.
 |
| Flo Rida villitsee yleisöä. |
 |
| One and only, incredible Gransmaster Flash! |
Grandmaster Flashin jälkeen kävin kurkkimassa Flo Ridaa, Pendulumia, Eddie Halliwelia, Tinie Tempahia ja Good Night Electricia ennen festareiden päänimen, The Chemical Brothersin, astumista lavalle. Kerta tämän konemusiikin suurnimen näkemiseen oli ensimmäiseni ja herrojen tyyliin taitaa kuulua vaikeneminen (etenkin verrattuna Grandmaster Flashiin, joka oli kovalla höpinätuulella) sekä itsensä savuverhoon piilottaminen. Jälkimmäisestä syystä en bongannut pumpun aloittaneen ennen kuin joku asiasta minulle mainitsi.
Kemikaaliveljesten ensikohtaaminen ei ollut yhtä tasokas kuin olin odottanut. Herrojen jatkaessa veivaamista kolmatta tuntia nukahdin asfaltille. Kaverit jammailivat vielä siinäkin vaiheessa, kun poistuimme jo kotimatkalle.
 |
| Poikain kanssa Pendulumin pyörteissä. |
Käytännössä fiilistelin The Chemical Brothersilta vain nerokkaan Hey Boy, hey girl:in lava-alueen reunalla. Muutoin festarien parasta antia tarjoilivat Grandmaster Flash, jonka oldskoolius huokui Indonesiaan asti, sekä Flo Rida (joka oli huomattavasti energisempi ja menevämpi kuin Tinie Tempah).
Kun Malesian pimenevässä ja lämpimässä yössä 200 metrin päässä esiintyi The Chemical Brothers, Kuala Lumpurin taivaalle ammuttiin ilotulitusraketteja ja Otso oli kipaissut Krispy Kremeltä seurueelle kaksi laatikkoa donitseja, ei voinut kuin ajatella, kuinka mahtavan kokemuksen äärelle olikaan jälleen päässyt.
Merkinnän kuvat: Otso Kääriäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti