Pages

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Tämä on totta

Tänä iltana kello 23.55 nousee Helsinki-Vantaan lentoasemalta Finnairin suora lento kohti Kaakkois-Aasiaa. 14 tunnin lennon päätteeksi laskeudumme Bangkokiin, jossa tulvat ovat tietojemme mukaan jo helpottaneet. Pari hostelliyötä on buukattuna paikalta ja paikka on kuulemma säilynyt kuivana.

Viimeisimpänä jännitysmomenttina sain pari päivää sen jälkeen, kun olin muuttanut tavarani vuokravarastoon, tiedon, että Malesiassa vaaditaan muun muassa oikeaksi todistetut kopiot ja englanninkieliset käännökset ylioppilastodistuksesta sekä lukion päättötodistuksesta. Yhden vuorokauden saikin sujumaan rattoisasti näitä varastosta penkoessa, dokumentteja kopioidessa, kääntäessä ja oikeaksi todistaessa.

Kun katsoo matkan suunnittelua taaksepäin, vaikuttavat tehdyt toimet hengästyttäviltä. Paljon viime hetken kiireiltä on onnistunut välttymään kuitenkin tarkalla suunnittelulla ja toimeen tarttumisella. Huomisesta alkaen on aika korjata hartaudella tehdyn sadon hedelmää.




Mitä suurimmassa määrin haluan kiittää myös ystäviäni avusta ja tuesta, jota olen saanut erityisesti tämän viikon aikana, kun olen ollut virallisesti asunnoton. Kuten jo pitkän aikaa olen tiennyt, ystävien arvo on sanoinkuvaamaton.

ChangeX palailee asiaan seuraavan kerran matkan kutkuttavista juonteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti