Junaillen takaisin "kotiin"

Vang Viengistä hurautimme takaisin Vientianeen. Vientianessa buukkasimme tuktukin viemään meidät etäiselle rautatieasemalle 100 000 kipin (n. 10 eur) hintaan. Tuktuk taisi kipata meidät paikallisbussin kyytiin, joka oli menossa Laosin raja-asemalle ja teki sitten vuoksemme lisälenkin vielä juna-aseman puolelle. Ao. paikallisbussi olisi eräässä rahanvaihtopisteessä työskennelleen herran mukaan maksanut alle 10 000 kipiä ja tuktuk raja-asemalta juna-asemalle noin 15 000 kipiä. Kahdelta matkaajalta olisi näin ollen kulunut siis matkaan 50 000 kipiä eli puolet vähemmän kuin nerokkaan tuktuk-kuskin vedätyksen kohdalla.  

Juna-asemalla otimme alle yöjunan. Rajasäätöjen jälkeen nousimme Laosin puolelta alle vartin puksutelleeseen junaan, joka vei edelleen Thaimaan puolelle ja rajatarkastuksen jälkeen yöjunaan. Hintaa molemmille junille tuli yhteensä vajaat 750 bahtia per matkaaja.

Vitsailimme tämän olevan kulkuvälineemme kunnes tajusimme, että tässä maassa se olisi sitä voinut ollakin.

Hintaan sai toisen luokan ylämakuupaikan. Alamakuupaikka olisi ollut hieman hintavampi (ja leveämpi), mutta valintaongelmamme oli ratkaistu jo sillä, että kaikki alapaikat oli myyty loppuun. Asemiin asetuttuamme tilasimme ruokaa junan ravintolavaunusta. Tämän jälkeen ajatukseksi tuli lähteä tarkastamaan itse ravintolavaunu ja kokemus oli hieman toista kuin mihin VR:n pyörillä on tottunut.

Sleeper trainin vatsassa.

Kaikki vaunun ikkunat olivat auki ja kiskojen kolinasta syntynyt melu oli paikoin korvia huumaava. Vaunun perällä raikasi thaimaalainen karaoke-dvd ja vaunu oli kansoitettu muun muassa ketjupolttavien länsimaalaisten, yhden pöytään sammuneen sankarin ja paikallisen alkoholistimummon toimesta. Olut maksoi jäätävät 130 bahtia ja nousi näin matkan kalleimmaksi sellaiseksi. Kokemus oli tästäkin huolimatta mieletön!

Ravintolavaunussa oli tunnelmaa!

Yö junassa meni koiranunta nukkuen ja vaunu oli mukavan viileä, aamulla noustessa ehkä vähän liiankin viileä. Olo oli kuin kotiin olisi tullut, kun astuimme Bangkokin juna-asemalle. Lämpöön astuessamme kuvittelin sulavani Pohjois-Laosin viileyteen tottumisen jälkeen. Juna-asemalla tuktuk-kuskien armeija hyökkäsi perinteisesti kimppuumme ja tarjosi kyytiä Khao San Roadille 130 bahtilla per mies. Päätimme kuitenkin ottaa taksin ja taksamittari näytti perillä kohteessa alle 60 bahtia. Taas meinasivat tuktuk-kuskit vetää matkaajia nenästä, mutta eivätpä tällä kertaa onnistuneetkaan, hähä!

Khao Sanilla mentiin aamiaiselle ja samalla tarkasteltiin netistä sopivaa majoitusta. Yksi suositelluista paikoista oli läheisellä kadulla sijaitseva Live Good, mutta se oli jo aivan täynnä. Harhailimme sitten johonkin sen lähellä olevalle majatalolle ja buukkasimme 350 bahtin hintaan ehkäpä hirveimmän lukaalin, mikä tähän mennessä on vastaan tullut (joskin yksinkertaisin majoitusmuotomme on edelleen vain kerrossängyn ja tuulettimen sisältänyt Bunk Bed Room New Road Guest Housessa). Herkullisena yksityiskohtana kerrottakoon, että veimme tämän jälkeen pyykit lähellä majailevalle sedälle pyykättäväksi ja toiminta vaikutti niin epävarmalta, että ihmetellä sopii, jos näemme vaateittamme enää koskaan.

Jäämme jännittämään sitä ja suunnittelemaan siirtymää Koh Taolle.