Vientianesta Vang Viengiin

Paksesta pohjoiseen, Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, matkustimme yöbussilla. Ostimme liput 17 eurolla ja nousimme iltasella King of Busiin, joka koko komeudessaan oli melkoinen maantielaiva. Meillä oli vierekkäiset makuupaikat noin metrin leveällä patjalla, tyynyt ja täkit molemmille. Jos matkustaisi tuntemattoman kanssa näin ahtaasti, voisi joku tuntea olonsa hieman epämukavaksi.

King of Busin syövereissä.

Matka meni mukavasti ja saimme kymmenen tunnin aikana jopa nukuttua joten kuten. Aamulla olimme perillä Vientianessa puoli seitsemän aikaan. Bussiasema on kaukana keskustasta, joten otimme tuk-tukin, kaksi euroa per henkilö, ennalta katsomaamme hotelliin, Mixay Paradise Hoteliin. Siellä oli vielä aamusella vapaita huoneita ja maksoimme kahden hengen huoneesta aamiaisella yhteensä 12,50 euroa. Hotelli oli yksi hienoimmista, joissa olemme reissumme aikana yöpyneet ja aamiainenkin oli monipuolinen.

Vientianessa oli taas tarjolla temppeleitä ihasteltaviksi. Kiersimmekin ne kaikki - ja kaukaa. Nähtävyyksistä bongasimme kiinnostaviksi ainostaan "voitonportti" Patuxain, joka muistuttaa ranskalaista esikuvaansa, mutta on höystetty itämaisin maustein. Sisäänpääsy maksoi 0,3 euroa henkilöltä, joten kiipesimme Patuxain näköalatasanteelle tarkkailemaan ympäristöä ja ottamaan valokuvia. Muuten emme ihmeempiä Vientianessa tehneetkään, kävelimme vain ympäriinsä ja poikkesimme taas yksillä markkinoilla.

Jani peukuttaa Patuxaita.

Jo seuraavana aamuna lähdimme kohti Vang Viengiä, joka sijaitsee Vientianesta pohjoiseen vajaan 200 kilometrin päässä. Olimme ostaneet liput bussiin edellisenä iltana hintaan 35.000 kipiä (3,50 euroa). Meidät piti noutaa hotellilta puoli kymmenen maissa aamulla, mutta noutaja oli ainakin puoli tuntia myöhässä. Tut-tuk-kuski kyyditsi meidät bussille ja kyydin aikana juttelimme mm. jääkiekosta kanadalaisen nuoren parin kanssa.

Bussikyyti Vang Viengiin kesti reilut neljä tuntia yhden lyhyen pysähdyksen taktiikalla. Tie oli todella huonossa kunnossa, asfaltti puuttui aina välillä ja kuski kaahasi tiukoissa mutkissa pirullista vauhtia. Perille kuitenkin selvittiin, mutta pohdimme hyvin tarkkaan mielekkyyttä jatkaa vastaavassa kyydissä Vang Viengistä eteenpäin kohti Luang Prabania.

Vang Viengissä otimme mukavasta hostellista, Central Backpacker Guesthousesta, huoneen hintaan 80.000 kipiä per yö. Vang Viengin kaupunki on pieni ja keskittynyt muutamalle kadulle lähelle jokea. Paikka on nuorten reppumatkaajien suosiossa, mutta myös vanhempaa turistia näkyy katukuvassa paljon. Kaupunki on täynnä majoitus- ja ravitsemusliikkeitä ja hintataso mukavan edullinen. Illalla kadut ovat täynnä humalaisia ja puolialastomia ihmisiä. Tämä on näky, jota emme ole vielä Aasiassa muualla nähneet. Paikalliset eivät kuitenkaan ole tästä meiningistä kovinkaan innoissaan.

Paikallisen leipomon herkkuja Vang Viengissa.

Silta yli synkän virran Vang Viengissä.

Tubing eli tubailu

Vang Viengissä isoimpia huvituksia on tubailu eli kelluminen joessa isossa sisärenkaassa. Puoli 12 maissa aamupäivällä meninne vuokraamaan itsellemme renkaat. Hintaa niillä on 55.000 kipiä ja panttimaksua vielä 60.000 kipiä päälle, jonka saa takaisin, jos palauttaa renkaan ennen iltakuutta. Hintaan sisältyi myös tuk-tuk-kuljetus kolme kilometriä ylävirtaan, josta tubaillaan kohti kaupunkia.

Päivä oli pilvinen, eikä meidän saapuessamme joelle siellä ollut juurikaan muita. Kelluimme jonkin matkaa, kunnes nousimme maihin joen rannalla olevaan baariin. Tubailureitti on siis täynnnä baareja, joihin työntekijät kiskovat sinut köyden avulla. Täällä kuulimme heti järkyttävän uutisen: Austarialainen oli kuollut edellisenä päivänä joella. Vaikka tiesimme, että tubaillessa kuolee vuosittain ihmisiä, oli tämä silti järkytys. Kertojasta riippuen kuolemantapaus oli johtunut joko siitä, että hän oli tullut huonosti alas hypätessään jokeen, menettänyt tajuntansa ja hukkunut. Toinen tarina kertoi, että ihmiset olivat hyppineet yhtä aikaa jokeen ja joku olisi hypännyt ensin hypänneen päälle murtaen hänen niskansa.

Itse tubailu on rentoa ja aika riskitöntä puuhaa. Joki on monessa kohtaa niin matalaa, että siinä pystyy kahlaamaan tai tubaillessa voi takapuoli osua kiviin. Virta kuljettaa useimmiten rauhallista vauhtia eteen päin, kunnes päätät nousta baariin ottamaan oluen tai ämpärin. Me olimme niin ajoissa paikalla, että joessa ei ollut juuri muita. Suurin ruuhka oli 2-3 aikaan iltapäivällä, ja siitä alkaen porukalla on jo suuri kiire tubailla kohti kaupunki, jotta renkaan ehtii palauttamaan.

Ensimmäisessä baarissa johon pysähdyimme Jani heitti parin biisin mittaisen live-DJ -keikan ja sai porukan hullaantumaan tanssiliikkeisiin asti. Odottelimme kyseisessä baarissa, josko porukkaa alkaisi tulla lisää. Sitten paikalle tuli pari suomalaista, TTY:llä opiskeleva pariskunta. Heidän kanssaan jatkoimme virtaa alaspäin kelluen neljän renkaan letkassa ja pysähdellen baareissa, kunnes loppupuolella he jäivät jälkeemme ja me totesimme viisaimmaksi ottaa tuk-tukin kaupunkiin hintaan 20.000 kipiä. Ehdimme hyvin palauttamaan renkaat ja saimme panttimaksun takaisin.

Meillä kävi hieman huono tuuri sään suhteen. Aurinko oli koko päivän pilvessä ja iltapäivällä joessa kelluessa alkoi jo olla kylmä. Tästä huolimatta tubailu oli mukavan rentoa ja sosiaalista touhua. Parhaina päivinä joella on varmasti vielä enemmän väkeä liikkeellä.

Bilemeininkiä lähtöpaikalla. Osa porukasta tulee tänne vain bilettämään, ei tubailemaan.

Suurin osa onnettomuuksista sattuu liian humalaisille ja uhkarohkeille ihmisille. Jokivarsi on täynnä hyppypaikkoja, liaaneja, liukumäkiä ja köysiratoja, joilla voi veteen itsensä paiskoa. Näissä on vaikea hallita alastuloaan ja voi esimerkiksi laskeutua selälleen tai rintakehä edellä. Lisäksi vaarana on lyödä itsensä pohjan kiviin tai muihin tubailijoihin. Kannattaa siis välttää turhia riskejä ja liiallista alkoholin käyttöä, huumeista nyt puhumattakaan. Näimme myös vedessä uivan käärmeen, joka kuulemma oli vaarallinen...

Kiipeilyä ja luolia

Seuraavana päivänä vuokrasimme maastopyörät (20.000-30.000 kipiä päivä). Pyöräilimme jonkin matkaa kaupungista pois päin, kunnes saavuimme vuoren juurelle. Sinne oli mahdollista kiivetä euron hintaan. Kiipeämisreitti oli aika hankala ja huipulle päästäkseen piti vuodattaa reippaasti hikeä. Huipulta aukesi hienot näkymät kaupunkiin ja sitä ympäröivään maaseutuun. Tosin tämä vuorenhuippu lienee kaikista pienimpiä seudulla, sillä Vang Vieng on komean vuorimaiseman ympäröimä.

Alas päästyämme pyöräilimme valkoisin lipuin merkittyä polkua pidemmälle, kunnes saavuimme luolan suulle. Maksoimme 30.000 kipiä kumpikin ja saimme oppaan matkaamme. Luola on kilometrin pituinen ja loppupäässä on vettä, johon meitäkin kehotettiin menemään uimaan. Hieman siinä kahlailimme, mutta varsinaista uimakokemusta ei pimeässä luolassa taskulamppujen valossa saatu. Eteneminen luolassa oli aika ajoin hieman haasteellista eikä siellä varsinaisesti ole mitään erityistä nähtävää kuin pimeys ja erilaiset kivimuodostumat.

Luolasta pääästyämme kävimme hieman siistiytymässä ja pyöräilimme kohti tubailun lähtöpistettä ylävirtaan. Jani oli sieltä bongannut luomufarmin ja -ravintolan. Minä sain ravintolasta erinomaista kanaruokaa ja Jani todella tulista kanasettiä. Päälle joimme luomukahvit. Suosittelemme tätä paikkaa hyvän ruoan ystäville!

Vuorenvalloittaja J.Wahlman.

Huipulta matkasimme pimeimpiin luoliin.

Janin Vang Vieng -kommentit

Olin hieman skeptinen koko Vang Viengin kuuluisaksi tehnyttä tubingia kohtaan sen jälkeen, kun Phnom Penhissä luin lehdestä artikkelin sen varjopuolista. Paikalliset eivät juurikaan pidä sen alueelle tuomista, varsin usein humalassa olevista, turisteista. Suuntasimme kuitenkin Vang Viengiin ja tubailemaankin, olihan se joka tapauksessa koettava (emmekä edustane oluella kyllästettyjä turisteja).

Itse tubing oli kokemuksena kuitenkin varsin hauska, vaikka lopulta aika jokea alaspäin lillumiseen meinasi olla kortilla ja joen loppuosassa meinasi jumittua kivikkoihin useammankin kerran. Aktiviteetin ympärille rakentunut bilekulttuuri oli kuitenkin suoraan sanoen yhtä helvettiä. Toinen toistaan isompia sound systemeitä, jotka kilpailevat joen rannoilla desibeleillä; vaarallisia aktiviteetteja humalaisille turisteille ja kirsikkana kakussa turisteja, jotka eivät paljoa ympäristöstään tai näemmä omasta terveydestäänkään välitä.

Silmiä avaavaa oli vierailla myöhemmin tubingin lähtöalueen lähellä sijaitsevan luomufarmin ravintolassa, jossa oli esillä useita artikkeleja muun muassa baarien tuottamasta melusaasteesta, turistien alueelle tuomista roskamääristä ja vastaavasta. Tubingia voin kuitenkin suositella kaikille vastuullisille maailmanmatkaajille, se on kokemus sinänsä.

Organic Farmilla oli pointti jos toinenkin seinillään.