Pages

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Ajatuksia opiskelusta Penangilla

Eroavaisuudet koulutuksessa tuovat kärjistyksiä tähän tekstiin - älä ota liian vakavasti.

Aika on mennyt niin äkkiä! Kurssit ovat enää viimeisen viikon muutamia luentoja ja tenttejä vaille valmiiksi taputeltuja. Olihan se jo tänne tullessa tiedossa, että opetuksen taso ei kykene kilpailemaan suomalaisen opetuksen kanssa, mutta silti se laittaa ihmettelemään. Toiset vaihtarit ovat kokeneet tämän kulttuurishokin selvästi voimakkaammin kuin toiset. Minulla sen sijaat ei ole ollut suuremmin valittamista.

Universiti Sains Malaysian kampusalue on suuri. Se on niin suuri, että alueella kulkee jopa omia bussivuoroja. Alkuaikoina oli joskus vaikeuksia löytää opetustiloja, joita yliopistolla tuntuu olevan riittävästi. Monet luennot pidettiin suurissa saleissa, joissa ilmastointi toimi vähintäänkin tarpeeksi kylmällä.

Opetusvälineet ovat heikkoa tasoa, kuten vaikkapa esimerkiksi äänentoisto. Langattomia mikrofoneja ei ole. Opettajien sähköpostikiintiöt ovat niin pieniä, ettei koulutöitä voi palauttaa sähköpostitse. Opetusmateriaalin jakamiseen käytetään Yahoo-groupeja, joihin joillakin on vaikeuksia liittyä. Lisäksi groupin keskustelualue saattaa olla täynnä roskapostia tyyliin ”Give Your Wife EXPLOSIVE Orgasms Tonight” tai ”2-4 Inches Taller in 8 Weeks”.

Facebook toimii USM:n International Officen virallisena tiedotuskanavana, joten jos et ole siellä, seuraa sitä aktiisesti tai muuten vaan et satu huomaamaan jotain tiedotusta sieltä turhien postausten seasta, saatat jäädä paitsi tärkeästä informaatiosta. Onneksi keskustelu muiden vaihtareiden kanssa korvaa tämän puutteen.



Kurssien sisältö ja opetus

International Managementin kurssilla emme ole paljon kansainvälisestä johtamisesta oppineet luentojen aikana. Pääpaino opetuksessa on erilaisen knoppitiedon jakaminen, kuten miten lausutaan oikeaoppisesti Yves Saint Laurent, mistä maasta IKEA on kotoisin, mikä on maailman suosituin automerkki tai miksi miesten alusvaatteet myydään Malesiassa pahvisissa pakkauksissa. Kurssin 10-15 sivun mittainen kirjoitustehtävä liittyy lähinnä jonkun maan ja sen liiketoimintaetiketin esittelemiseen. Ryhmätyönä toteutettavassa kymmenen kansainvälisen johtajan esittelyssäkään ei vielä kansainvälisiksi johtajiksi opita. Muutaman johtajan ehdimme esitellä tutoriaaleissa ja loppujen esittelyksi riitti Power Point –diashown palauttaminen.

Pääpaino opetuksessa tuntuu siis olevan yleistiedon opiskelussa (mikä paikallisille ei tee lainkaan pahaa). International Managementin kurssilla meillä oli parikin kertaa karttaharjoitukset, joissa yritimme sijoitella kartalle maita, joista erimerkiksi BlackBerry, vodka tai mandariinit ovat kotoisin. Välikokeet ovat olleet monivalintakokeita, joissa on pitänyt muistaa tarkasti asioita kirjoista tai luentomateriaaleista. Oppilaille yritetään opettaa eksakteja vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Tämä johtaa mielestäni oman ajattelun vähenemiseen ja ongelmanratkaisukyvyn heikkenemiseen. Ei tällä tavalla kyllä tulla innovatiivisiksi liiketoiminnan ammattilaisiksi. 

Opettajilla on täällä tapana perua kursseja miten sattuu, ilmoittamatta ja mitä ihmeellisimpiin syihin vedoten. Yleensä joku perheenjäsen on sairastunut. Erityisesti tässä on kunnostautunut Introduction to Managementin opettaja, joka on perunut ehkä puolet luennoistaan. Lähes samaan pääsee myös Economic Transformation of Southeast Asian opettaja. Molemmat kurssit ovat siis käytännössä erittäin vähätöisiä. Jälkimmäisenä mainittu on ehdottomasti kaikista tylsin ja kuivin kurssi, jota täällä olen käynyt, mutta sentään kurssiin liittyväät kirjoitustyöhön sai valita itseänsä kiinnostavan aiheen. Introduction to Managementissa on kirja luettavana tenttiin, samoin kuin on International Managementissa.

Tähän väliin haluan vielä kertoa tarinaa Malaysian Studiesin viimeiseltä luennolta. Kurssin miesopettaja on kriminologi ja opettaa sosiaalitieteiden puolella kyseistä rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä tutkivaa tiedettä. Korruptiosta puhuttaessa hänen asenteensa kyllä viittaa siihen, että periaatteessa hän on korruptiota vastaan. Hän kertoi tarinaa malesialaisista poliisivoimissa työskentelevistä johtohenkilöistä, joiden palkka on siinä 2500 euron tuntumassa, mutta jotka siitä huolimatta polttavat päivittäin liudan huippukalliita sikareita ja viihteelle lähtiessään juovat sikakalliita konjakkeja pullokaupalla. Kyseinen opettaja on näiden miekkosten kanssa oikeinkin hyvää pataa ja kuulemma aikanaan istunut iltaa näiden kanssa useasti ja nauttinut näistä ilmaisista tarjoiluista. Hän ei tiedä, kuka näiden poliisijohtajien juomat ja sikarit maksaa, eikä siis näe siinä mitään väärää, että hän on näistä ilmaisista tarjoiluista myös nauttinut. Malesiassa on siis korruptio vielä todella voimissaan. Jos esimerkiksi poliisi pysäyttää sinut liikenteessä ja alkaa puhumaan sinuille satojen ringitien sakoista, niin sitää selvinnee lyömällä 30-50 ringitiä (noin 10 euroa) poliisille kouraan.

Positiivisina puolina opetuksesta täytyy mainita, että opettajien englannin kielitaito on hyvällä tasolla. Lisäksi opettajat pyrkivät useimmiten keskustelemaan oppilaiden kanssa. Esimerkiksi International Managementin opettaja hiillostaa oppilaitaan jatkuvasti kysymyksillä. Suurin osa kysymyksistä suuntautuu meille vaihtareille, mutta aasialaisetkin saavat oman osansa. Se aiheuttaa heille välillä tuskallisia hetkiä ja tuolissa kiemurtelemista, sillä he eivät ole kovinkaan tottuneet tällaiseen opetukseen, eivätkä oikein yleensä kehtaa myöntää suoraan, jos eivät vastausta tiedä.

Tenttimisestä

Kolmen viikon mittainen tenttiperiodi alkaa kahden viikon kuluttua. Minulla on siis tänä aikana neljä tenttiä, ja yllätys, yllätys, tenttejä on ensimmäisenä ja viimeisenä mahdollisena tenttipäivänä. Tenttien siirtäminen osoittautui ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi. Kurssien opettajilla ei ole sananvaltaa asiaan, vaan tenttipäivät päättää tenteistä vastaava osasto, jolta ensinnäkin kesti todella kauan vastata kysymykseen mahdollisesta tentin siirtämisestä. Se olisi kuulemma ollut ehkä mahdollista, jos jokaiselta kurssilaiselta olisi kerännyt nimikirjoitukset. Tämän jälkeen kurssin opettaja olisi voinut tehdä anomuksen tenttiajankohdan siirtämisestä. Tämä on tätä paikallista byrokratiaa.

Myöskään kotiinpaluuta ei kannata suunnitella ennen tenttipediodin päättymistä. Aikaisemmin lähtevien tenttijärjestelyt piti hoitaa niin, että he saavat tehdä tentit Suomessa. Näin heille oli USM:n puolesta luvattu, kun se sopi myös kotiyliopistoille. Kuitenkin viime hetkillä ennen näiden kavereiden kotiinlähtöä heille ilmoitettiin USM:n toimesta, että te ette voikaan tehdä tenttejä Suomessa. Kunnollista syytä tähän ei löytynyt, ihmeellistä haluttomuutta USM:n puolelta tehdä yhteistyötä ja olla opiskelijoiden puolella. Ilmeisesti yliopiston hallinnossa työskentelevät pitävät itseänsä täällä niin isoina kihoina, ettei heidän tarvitse yrittää vaihto-opiskelijoita miellyttää. Kyseisen kohtalon kokeneilta vaihtareilta jää siis ilmeisesti opintopisteet vaihtoajalta saamatta.

Yhteenvetona voisi siis todeta, että jos haluat panostaa opiskeluihin ja niiden laatuun, älä tule Kaakkois-Aasiaan. Jos taas haluat viettää mukavaa aikaa kivassa porukassa lämpimässä maassa ja matkustella ympäriinsä, tämä on siihen juuri oikea paikka. Täytyy sanoa, että suosittelen vahvasti myös jälkimmäistä vaihtoehtoa  ;) (HUOM. Ensimmäinen ja viimeinen hymiö, jota käytän tässä blogissa). Enemmän olen täällä oppinut matkustellessa ja muiden vaihtareiden ja paikallisten kanssa hengatessa kuin missään luokkahuoneessa ikinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti