An American teacher in Vietnam

Lokaalit-sarja haastattelee Kaakkois-Aasiassa asuvia elämän synnyistä syvistä. Sarjan toisessa osassa haastatellaan yhdysvaltalaista opettajaa Marya, joka on työskennellyt Hanoissa, Vietnamissa yhdeksän kuukautta.

Lokaalit-series interviews people living in South-East Asia about the Life. The series continues with an interview of Mary from USA, who has been working as a teacher in Hanoi, Vietnam for 9 months.

How would you introduce yourself?

I’m a single adult traveler who is looking for both work and travel experiences outside USA.

Where are you specifically from?

My own family is raised in Texas but I was self raised in Minnesota.

How did you end up in Vietnam and where are you living in there?

I’m living in Hanoi. I was looking for career change and I accidentally met a woman who had been teaching over 15 years overseas. She mentored me about that then. Living overseas was also one of the things in my bucket list.

How do you like Vietnam, how about South-East Asia?

What I like the best in Vietnam are the people, and what I dislike the most is the weather. I have not enjoyed of winter there. There are no modern convenices and no heating in buildings which makes the winter quite poor.

What are your favorite places in Vietnam and in South-East Asia?

I’ve been traveling in Cambodia and southern Vietnam. Angkor Wat in Cambodia is fabulous - If you come to South-East Asia just once, you have to see it. There are no particular favorites in Vietnam - I enjoy visiting the provinces instead of the cities in there.

What tips would you give to travelers going to Vietnam?

Remember it is a communist country and that it’s a Third World country. Do not expect anything to operate in western precision and do not expect people to understand English.

What do you like to do when you have leisure time?

Riding bicycle, it is my chief mode of transportation. I am gradually increasing the perimeter of places I know. I enjoy cycling because speed is moderate and thus you can be more observant of the surroundings. Cycling in Hanoi is safe because everyone driving cars or motorcycles has been cycling before and thus they are more considerate.

What is the best way for a curious traveler to approach Vietnamese people?

Many people there really want to practice English, so usually they approach you. Vietnamese are actively seeking contact where they can practice their English.

What about food - what is your favorite Vietnamese food?

Fruits. They have so much more tropical fruits there than there is in the USA…and they are always fresh. You can also get them anywhere. Papaya is my favorite.

Do you have life philosophy and if so, would you like to tell, what it is?

Embrace the change because nothing ever stays the same. If you ignore the change, by the time change is ahead of you, you feel upset. For example I didn’t learn about computers when they came and now they are everywhere.

What kind of greetings you’d like to send to our readers?

In order to grow as members of the World, I think it is important to visit other places and understand how fortunate we are in the country we were raised in.

Mekongin suistolla, osa 2: Kohti pohjoista

Mekong-retken toinen päivä aloitettiin aamuvarhain perinteisen vaatimattomalla aamiaisella. Siitä suuntasimme oppaan johdolla jokiveneelle, jolla ajoimme katsomaan kelluvia markkinoita. Sinne oli kerääntynyt porukkaa kaupittelemaan hedelmiä ja muuta syötävää. Siitä matka jatkui eteenpäin ja nousimme maihin nuudelitehtaalla. Siellä näimme, miten alkeellisin konein ja käsityönä syntyy nuudelia. Seuraavana pysäkkinä oli hedelmätarha, jossa ihailimme erikoisia hedelmiä, kuten jakkihedelmää (jackfruit) ja pitayaa (dragonfruit). Kierroksen jälkeen oli myös aikaa ostaa maistiaisia.

Siellähän myö Mekongin joella peljättiin!

Markkinat kelluvat Aasiassa samaan aikaan, kun ne muualla maailmassa sukeltavat.

Aurinko laskee Mekongin suistoalueella.

Kierrokseltamme saavuimme lounasaikaan takaisin hotellille ja syötyämme meidät kolmen päivän retken varanneet tungettiin kälätyksen ja selvittämisen jälkeen ylibuukattuun minibussiin. Kolmen tunnin matkalla kohti Kambodzan rajaa pysähdyimme kerran krokotiilifarmilla, jossa oli paljon kaikenkokoisia krokotiileja kasvamassa nahkansa ja lihansa takia.

Ennen saapumistamme Chau Dociin kävimme kipuamassa hienolle paikalle rakennettuun Phuoc Dien -temppeliin, josta oli hienot näköalat silmänkantamattomiin jatkuville alaville peltomaille. Temppelissä oli monia eri buddhia ja munkkeja arkisissa askareissaan. Temppeliltä hotellille oli matkaa enää 15 minuutin ajomatka.

Näkymiä temppelin terassilta.

Illalla meillä oli aikaa katsella Chau Docin kaupunkia. Vedimme katukeittiöstä kevätkääryleitä ja jotain hyvää grillattua lihaa hintaan 40.000 dongia. Pikkuputiikista Jani osti kopioidun Kambodzan Lonely Planetin 70.000 dongilla eli noin 2,5 eurolla. Minä yritin ostaa vanhan, kuluneen jännitysromaanin samasta kaupasta, mutta myyjä ei pudottannut hintaa pyytämästään 70k dongista, joten sinne jäi kirja. Silti Vietnamissa voi ja kannattaa yleensä aina tinkiä, sillä myyjän aluksi ilmoittama hinta on reilusti yläkantissa.

Kiertueemme kolmas päivä starttasi vielä edellisaamuakin aikaisemmin ja pian olimmekin jo jokiveneessä. Pysähdyimme tarkastelemaan kalanviljelyä Mekong-joessa kelluvalle kalafarmille. Kalojen syöttöaukossa kävi melkoinen kuhina, kun sinne heitettiin kalanruokaa. Tämän jälkeen pysähdyimme vielä tarkastelemaan paikallista kutojaa harjoittamassa ammattiaan. Talon asukkaat olivat muslimeja ja minulle soviteltiin päähän heidän käyttämäänsä hattuja ja jalkojen verhoksi eräänlaista miesten kietaisuhametta.

Kalat eivät purreet ruokkivaa kättä.

Miehekäs hame.

Jokiveneessä matkalla Kambodzaan oli aikaa lukea.

Veneeseen takaisin siirryttyämme alkoi kolmen tunnin matka kohti Kambodzan rajaa. Opas hoiti meille viisumit 22 dollarilla. Myös dongeilla pystyi maksamaan (476k dongia). Rajalle päästyämme pysähdyimme syömään ja odottelemaan viisumeiden saapumista, mutta aika nopeasti pääsimme jatkamaan matkaamme Kambodzan puolelle toisella veneellä. Siellä pysähdyimme raja-asemalle hakemaan leimat passiin ja matka jatkui nopeasti. Veneellä ajelimme parisen tuntia, jonka jälkeen oli vielä toiset parisen tuntia edessä jälleen täyteen ahdetussa minibussissa.

Tiet ovat Kaakkois-Aasiassa välillä huonossa kunnossa.

Kyllä, Kambodza on seuraava maa, johon suuntaamme!

Phnom Penhissä olimme jo ennen iltahämärää. Kuski jätti meidät johonkin kilometrin päähän keskustasta tuk-tuk-kuskien armoille. Otimme sitten kyydin eräälle hotellille parilla dollarilla per mies. Hotelli oli kuitenkin liian kallis meille ja kävelimme ulos. Vastaanottovirkailija juoksi peräämme ja tarjosi toista saman omistajan hotellia, joka olisi lähellä ja saisimme ilmaisen kyydin. Lähdimme tarkastamaan tarjouksen. Me Mates Place sijaitsee lähellä Wat Phnomia ja Tonle Sap Riveriä, joten suostuimme hieman pohdittuamme ottamaan huoneen ilman ilmastointia 12 dollarilla yö. Paikka on hyvälaatuisen oloinen ja täältä löytyy reissun paras suihku ja kuumin vesi. Tutkailimme illan Phnom Penhin rantakatua, söimme ja otimme muutamat oluet (tuopin hinta 0,6-1 dollaria). Ensisilmäyksellä PP vaikuttaa länsimaiselta ja siistiltä kaupungilta, mutta totuus voi olla toinen, kun siirrymme huomisella katselemaan syrjäisempiä seutuja.

Mekongin suistolla, osa 1: Kookosparatiisi

Buukkasimme luottomatkatoimistoltamme, Vietcheapilta (281 Pham Ngu Lao, HCMC), kolmipäiväisen ekskursion Saigonin suistoalueelle sekä samaan pakettiin vielä kuljetuksen Phnom Pehniin. Vietcheapin siivin kävimme myös Cu Chi -tunneleilla sekä Mui Ne - Phan Thiet -sektorilla. Itsekin matkojen säätäminen voisi onnistua, mutta se olisin nimenomaisesti säätämistä aikataulujen ja pysäkkien kera.

Kolme päivää Mekongin suistoa ja hitaampi paatti Phnom Pehniin (8 tunnin huristelu vs. nopeampi vene 6 tuntia) kustansi 840 000 Dongia eli noin 30 euroa sisältäen kaksi yötä majoitusta, kaksi aamiaista, lounaan, kuljetukset, opastukset ja niin edelleen.

Ensimmäisenä kärryteltiin My Thohon pari tuntia, jossa ohjelmassa oli vierailu Phoenix-saaren kookoslehdossa pirullisella kookoskarkkitehtaalla. Pirullisella siksi, että tuoreet kookoskarkit, joita sai maistaa, olivat petollisen hyviä ja lunastelin niitä viittä eri makua mukaan (paras maku toistaiseksi on durian). Tämän jälkeen vierailtiin Unicorn-saarella tarkkailemassa mehiläisiä ja samalla sai ostaa mehiläisherkkuja mukaan. Alan intoilijana lunastin mehiläisten siitepölyä (propolis) matkaevääksi.

Kookosnamilinjasto toiminnassa.

Väleissä maisteltiin lounasta, ajeltiin hevoskärryllä ja livuttiin veneellä pieniä vesireittejä pitkin saaren suojissa.

Kärmes tervehti matkaajia Phoenix-saarella.

Lounaspaikan maastoja.

Veneretki saariston uumenissa.

Tämän jälkeen oli aika suunnata takaisin My Thohon, josta lähti kuljetus edelleen Can Thohon majoitukseen. Matkalla tapahtui jotain, jota kuvittelisi tapahtuvan täällä sekasortoisessa liikenteessä useinkin; ajoneuvo-onnettomuus. Jostain syystä skootteri tuli moottoritiellä meitä vastaan ja kuskimme onnistui sen väistämisessä. Takaa tuli kuitenkin maastoauto, jonka puskuriin skootteri kaksine matkustajineen pamahti. Kuskimme jatkoi matkaansa, mutta näky takaikkunasta ei ollut mitään kevyintä katseltavaa.

Can Thossa majoituttiin yllättävän hyvään hotelliin ja romppeet huoneeseen vietyämme lähdimme tarkastelemaan kaupungin yötä. Ehdottomaksi suosikikseni nousi katukojuista myyty jääjuoma, joka puristettiin moottorikäyttöisellä vekottimella jonkinlaisista juurista. Erään rannassa olevan patsaan luona joku paikallinen tuli juttelemaan meille. On harmillista, että yhtä lailla kaikenlaisten mopokuskien ja palatsihuijareiden lisäksi myös aivan tavalliset ihmiset aloittavat juttelun kysymällä kotimaata. Mies kuitenkin osoittautui aivan tavalliseksi kansalaiseksi, joka halusi kertoa meille patsaasta. Vaikka englanti ei ollut aivan täysin hallussa, oli keskustelu antoisa. Juuri tällaiset kohtaamiset ovat mielestäni olleet matkan suola.

Samaan liittyen mainittakoon se, kun menin ostamaan kenkiä läheiseltä markkinapaikalta. Yhteistä kieltä ei ollut, eikä kauppias omistanut taskulaskinta, jonka avulla monet kauppiaat ilmoittavat tavaran hinnan. Piirtelimme sitten vuoronperään miehen käteen numeroita sormilla, jotta hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen. Ja onnistuihan se kaupanteko näinkin.

Mekongin suistolla jaetaan myöhemmin vielä toisen osan voimin, pysykää kuulolla.

Vietnamin Havaiji

Ho Chi Minh Citystä suuntasimme käväisemään rantalomalla Vietnamin Havaijilla eli Phan Thietissä. Matkaa välissä oli noin 210 kilometriä, joka taittui kohtalaisen mukavasti sleeping bussissa. Varasimme paikat bussiin samasta firmasta, josta varasimme myös Cu Chi -tunneleiden reissun. Hintaa meno-paluu lipulla oli reilut kuusi euroa. Nämä bussit eivät siis ole paikallisten käyttämiä busseja, vaan turistelle suunnattuja. Niiden kyytiin pääseminen on helppoa, koska bussi poimii kyytiin läheltä matkatoimistoa. Näin ei tarvitse itse lähteä etsimään bussiasemaa ja oikeaa bussia. Vietnamissa bussilla pääsee HCMC:stä Hanoihin asti.

Jani juoksee mielikuvitusmarathonia bussimatkalla Phan Thietiin.

Hypättyämme bussiin oikaisimme itsemme bussin sängyille ja odottelimme matkan alkamista, mutta paikalliseen tyyliin siinä oli jos jonkinmoista säätöä ja tankkailua ennen matkan alkamista. Matkaaminen tällaisessa bussissa on muuten mukavaa, mutta niissä ei ole vessoja. Lisäksi tiet ovat hieman huonossa kunnossa ja kuski painaa merkkitorvea lähes koko ajan. Kolme ja puoli tuntia matkaa taitettuamme oli vihdoin tauko, jossa pääsi vessaan ja pystyi syömään lounaan. 

Meidät jätettiin bussista pois Phan Thietin ja Mui Nen välissä olevalla kadulla, joka on täynnä guesthouseja ja resortteja. Mui Nen ja Phan Thietin etäisyys on reilut 20 kilometriä. Ranta on rakennettu lähes täyteen ainakin kymmenen kilometrin matkalta, ja lisää rakennetaan koko ajan. Otimme ensimmäisestä guesthousesta hyvältä vaikuttavan huoneen, josta veloitetaan 10 dollaria yöltä eli noin 7,5 euroa kahdelta hengeltä. Täällä on siis edullista majoitusta tarjolla. Tästä lähdimmekin välittömästi rantaan, johon kävelimme minuutissa ja otimme ensimmäisen kastautumisen mereen. Tässä kohtaa rantaviiva oli kuitenkin kapea, joten kävelimme monta kilometriä tilavammalle alueelle, jonka täyttivät leijasurffaajat.

Resort strip Phan Thietin ja Mui Nen väliltä.

Seuraavana aamuna lähdimme välittömästi herättyämme aamu-uinnille. Siitä virkistyneenä vuokrasimme polkupyörät (noin euron per päivä), joilla ajelimme pitkälle kumpaankin suuntaan rantatietä. Tieltä ei kuitenkaan kovin hyvin näe merta, sillä ranta on rakennettu tukkoon. Välillä pysähdyimme uimaan ja ottamaan valokuvia, mutta tällä alueella ei ole juuri muuta nähtävää kuin ranta, meri, hiekka ja palmut.

Rantaa silmänkantamattomiin.

Kolmanneksi päiväksi suuntasimme kulkumme Mui Nen kalastajakylään, noin kuuden kilometrin päähän rantakadulta. Otimme huoneen yöksi 250 000 VND hintaan talosta, jossa sisään tunnuttiin kulkevan isäntäperheen olohuoneen ja keittiön kautta ja jossa lääniä oli kuin missä tahansa palatsissa. Tämän jälkeen teimme ekskursion kalastusveneiden luokse ja matkalla vilkuttelevat lapset olivat hilpeitä, joskin ne jäivät paikan ainoaksi minkäänlaiseksi nähtävyydeksi. Kalarannasta suunnattiin rantahietikolle, jota käveltiin liian monta kilometriä järkyttävässä vastatuulessa kohti tuntematonta määränpäätä. Löysimme itsemme lopulta jonkilaisten karaokekasinoiden läheisyydestä ja koska nälkä vaivasi, pistäydyimme syömään yhteen.

Seuraavana päivänä Mui Nen kylässä kipaistiin sattumalta paikalliselle torille, josta mukaan lunastettiin vesimeloni (10 000 VND ~ 0,30e). Sitten suunnattiin pakkaamaan kamoja ja hurautettiin taksilla takaisin Mui Nen ja Phan Thietin väliselle turistialueelle. Jos jotain Mui Nen kylästä jäi käteen, niin kenties se oli autenttisin vietnamilaistunnelma tähän asti.

Turistialueella majoituimme jälleen majataloon, tällä kertaa kadun eri päässä. Rientoihin alueella ennen HCMC:hen palaamista kuuluivat parien syöminkien lisäksi myös rantailu ja paikallisen menomestan, Pogon, tarkastelu, josta cocktail irtosi hintaan 50 000 VND ~ 1,75e.

Majoituksia Phan Thietissä bongailtiin pitkälti netin kautta ja kaikki ne tarjosivat noin 200 000 VND hintaan WC:n, ilmastoinnin, television ja pari sänkyä. Poikkeuksen säännössä teki viimeinen majapaikka, jossa samaan hintaan sai vain yhden leveän vuoteen ja ilmastoimattoman huoneen sekä vanhan kunnon kyykkyvessan.

Näiden kuittausten jälkeen on aika maksaa majatalon huone pois ja suunnata jälleen kohti Ho Chi Minhin kaupunkia, josta matka jatkuu edelleen Mekongin suistolle.

Vietnamin sotahistorian tarkastelua

Toisena päivänä Ho Chi Minhin kaupungissa vierailtiin Reunification Palacella (sisäänpääsymaksu 30 000 Vietnamin dollaria, VND, ~1e) sekä sotamuseossa (15 000 VND). Ensimmäinen oli lähinnä kokoushuoneita täynnä oleva rakennus, jota oli käytetty sota-aikaan komentokeskuksena. Kellarissa oli vanhaa viestintäkalustoa, mutta muutoin paikka ei ollut kovin häävi, kenties turhin tähänastisista "pakko nähdä"-keikoista.

Reunification Palace (ent. Intependence Palace)

Vietnamin sotilasjohdon strategisesti hyvin merkittävä laite, jätskikone.

Sotamuseo oli sen sijaan vallan jotain muuta. Paikalle oli dokumentoitu valokuvin ja alkuperäisin tavaroin kaikenlaista Vietnamin sotaan liittyvää. Kenties pysäyttävimmät kuvat esittivät erilaisten kemiallisten aseiden urheja sekä heidän jälkeläisiään. USAn armeijan käyttämän Agent Orange -nimisen myrkyn, napalmin ja fosforipommien vauriot olivat aika hurjia. Kokemuksen voisi sanoa olleen sormiintuntuva siinä vaiheessa, kun alueella kierrellyt kädetön kirjakauppias, kemiallisten aseiden urhi, tuli kättelemään minua.

Lisäksi pihamaalle oli hilattu erilaisia Yhdysvaltain armeijan Vietnamissa käyttämiä sotakoneita. Sinne oli myös rakennettu Etelä-Vietnamin hallituksen sodassa käyttämän vankilan kopio, jossa pidettiin ja kidutettiin mitä erilaisimmin tavoin poliittisia vankeja.

Kolmas päivä HCMC:ssä kului puolittain Cu Chi -tunneleilla. Ne ovat osat vietnamilaisten sissien sodan aikana rakentamaa tunneliverkostoa vajaan 50 kilometrin päässä HCMC:stä. Matka buukattiin hotellimme läheltä löytyvästä matkatoimistosta ja oli opasta myöten erinomainen. Opas esitteli tunnelialuetta eri osineen ja lopuksi pääsi itse sukeltamaan tunneliverkostoon. Kolmannessa kerroksessa maan alla alkoi olla aika tiukka olo, vaikka näitä tunneleita onkin kuulemma laajennettu länsimaisille sopivammiksi.

Pohjoisemmassa Vietnamissa on tiemmä vastaava tunneliverkosto, jonne pääsee myös vierailemaan, mutta jota ei ole samalla tavalla laajennettu. Jo länsimaiseen makuun viritetty versio tuntui itsestäni sen verran ahtaalle, että enpä mieluusti enempää ahtautta haluaisi kokea. Täyteen ängetty turistibussimme tuntui tunnelien jälkeen todella tilavalta. Pienenä kuriositeettina saimme kierroksen jälkeen maistaa Vietcong-sissien perusmurkinaa, jonkinlaista teetä ja tapiokaa. Eivät sissit kovin leveillä appeilla elelleet.

Tunneliverkoston esittelyä.

Opas esittelee alkuperäisen kokoista sisäänkäyntiä tunneliverkostoon.

Ensiryöminnät tunneliin. Myöhemmin tilaa oli korkeintaan kolmasosa kuvassa nähdystä ja edetä piti kontaten.

Vielä loppuun pari infoluontoista:

• Kahvi - Vietnamilaiset nauttivat kahvinsa aivan törkeän makeana ja vaikka tavara onkin parempaa kuin Bangkokissa kahvina tarjoiltu pururoska, emme ole saaneet vielä kupillistakaan tavalla tai toisella makeuttamatonta kahvia. Ahti itse asiassa teki jo linjauksen olla ostamatta enää kupillistakaan kahvia täällä.

Vietnamilaista "kahvia"

• Raha - Nostoraja perusautomaatilla on 2 miljoonaa Dongia (VND) eli noin 72 euroa. Luimme, että VZN:n automaatista voisi nostaa 4 miljoonaa VND, mutta emme olleet bonganneet ensimmäistäkään ao. firman automaattia. Vietcombankin ja vastaavien automaatteja sen sijaan on joka kulmassa. Bongasimme sitten VZN:n läheltä Saigon-jokea ja iloksemme huomasimme maksiminostoksi 10 miljoonaa VND. Nosteltiin sitten 6 M (= 216e) kerralla. Ainakin Nordea nimittäin imaisee ulkomaan nostoista vaihtopalkkiota 2e + 2,5 % nostosummasta, jolloin pienet nostot useampana kertana tulevat kalliimmiksi kuin isompieräiset nostot harvempina kertoina.

Huomenna siirrytään Mui Nen kylille aurinkolomalle. Palailemme, ellemme jää sinne kalastajiksi tai muuta vastaavaa.

Ho Chi Minh Cityyn saapuminen

Bangkok jätettiin taakse Air Asian lennolla Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon). Airbus A320:ssa oli vaatimattomat jalkatilat, mutta onneksi lento ei kestänyt kuin puolitoista tuntia. Mahamme olivat täynnä tankattuamme tukevasti Suvarnabhumin lentoaseman Burger Kingissä ja Dunkin' Donutsissa (Jani otti kaksi donitsia!), joten nälkä ei vielä Vietnamiin saavuttuamme vaivannut.

Kevyttä välipalaa lentokentällä. Janin lisäkommentti: Kuva on tietenkin lavastettu. (:

Meitä oli peloteltu, että Vietnamiin ei ole saapumista ilman paluulentolippua, joten jännitystä oli ilmassa, kun annoin passini leimattavaksi Ho Chi Minh Cityn lentoasemalla. Jotkut olivat kuulemma joutuneet ostamaan paluulipun, jos sitä ei ollut vielä maahan saapuessa. Meillä ei tietenkään lippuja ollut, koska tarkoituksenamme on matkata maitse Kambodzaan. Tiskillä ollut nainen alkoi kysellä jotain viisumista, mutta selitin, että suomalaisilta ei pitäisi moista vaatia. Sitten hän kysyi, kuinka kauan olemme maassa. Vastasin, että alle kaksi viikkoa ja kahden viikon leiman sain passiin ilman paluulennon hankkimista!

Olimme lukeneet, että lentoasemalle saapuvilta matkustajilta kiskotaan ylihintaa taksista keskustaan. Teimme erään ohjeen mukaan saapuessamme ulos lentoasemalta: Kävelimme oikealle ja nurkasta löytyi portaat ylätasanteelle, josta saisi luotettavan taksin. Vinasun-nimisen taksifirman vihreäpaitaiset työntekijät huutelivat meitä ja otimme heidän kuskiltaan kyydin majapaikkaamme. Hinta määräytyi mittarin mukaan ja maksoimme tippeineen 140.000 dongia eli noin viisi euroa vajaan kymmenen kilometrin matkasta.

Hotellimme Nguyen Khang Hotel sijaitsee paikallisella backpacker-alueella Pham Ngu Laon ja Do Quang Daun kulmassa rauhallisella kujalla. Meillä oli etukäteen buukattuna kolme yötä yhteishintaan 40 euroa. Tämä on luksusta verrattuna majoitukseemme Bangkokissa, sillä huoneessamme on kaapeli-tv ja ilmastointi. Huoneet ovat muutenkin mukavia ja siistejä, ja hintaan sisältyy myös aamupala. Erikoisuutena voidaan mainita, että kengät on riisuttava hotelliin sisälle mentäessä.

Ensimmäisen fiilikset HCMC:stä ovat odottavaiset; kaupungissa ja sen läheisyydessä on paljon tekemistä ja näkemistä. Liikenne on hurjaa, koska skoottereita ja autoja on liikkeellä suuri määrä. Kaikki ajavat ristiin rastiin ja tööttäilevät. Katujen ylittäminen tuntuu pelottavalta ajatukselta, mutta eiköhän se siitä luonnistu. Kaiken kaikkieen siirtyminen tänne onnistui loistavasti. Huomenna mennään sitten katselemaan paikallisia nähtävyyksiä!

Jani näyttää mallia, miten tikuilla syödään kevätkäärylettä.

PS. Vietnam yrittää estää Facebookin käyttämisen, mutta Jani osasi tietenkin heti kiertää tämänkin esteen.