Kuvapostaus, osa 2

Lisää kuvia reissusta.

Siem Reap, Kambodia.

Mekong River, Don Det, Lao PDR.

Waterfall, Laos.

Vientianesta Vang Viengiin

Paksesta pohjoiseen, Laosin pääkaupunkiin Vientianeen, matkustimme yöbussilla. Ostimme liput 17 eurolla ja nousimme iltasella King of Busiin, joka koko komeudessaan oli melkoinen maantielaiva. Meillä oli vierekkäiset makuupaikat noin metrin leveällä patjalla, tyynyt ja täkit molemmille. Jos matkustaisi tuntemattoman kanssa näin ahtaasti, voisi joku tuntea olonsa hieman epämukavaksi.

King of Busin syövereissä.

Matka meni mukavasti ja saimme kymmenen tunnin aikana jopa nukuttua joten kuten. Aamulla olimme perillä Vientianessa puoli seitsemän aikaan. Bussiasema on kaukana keskustasta, joten otimme tuk-tukin, kaksi euroa per henkilö, ennalta katsomaamme hotelliin, Mixay Paradise Hoteliin. Siellä oli vielä aamusella vapaita huoneita ja maksoimme kahden hengen huoneesta aamiaisella yhteensä 12,50 euroa. Hotelli oli yksi hienoimmista, joissa olemme reissumme aikana yöpyneet ja aamiainenkin oli monipuolinen.

Vientianessa oli taas tarjolla temppeleitä ihasteltaviksi. Kiersimmekin ne kaikki - ja kaukaa. Nähtävyyksistä bongasimme kiinnostaviksi ainostaan "voitonportti" Patuxain, joka muistuttaa ranskalaista esikuvaansa, mutta on höystetty itämaisin maustein. Sisäänpääsy maksoi 0,3 euroa henkilöltä, joten kiipesimme Patuxain näköalatasanteelle tarkkailemaan ympäristöä ja ottamaan valokuvia. Muuten emme ihmeempiä Vientianessa tehneetkään, kävelimme vain ympäriinsä ja poikkesimme taas yksillä markkinoilla.

Jani peukuttaa Patuxaita.

Jo seuraavana aamuna lähdimme kohti Vang Viengiä, joka sijaitsee Vientianesta pohjoiseen vajaan 200 kilometrin päässä. Olimme ostaneet liput bussiin edellisenä iltana hintaan 35.000 kipiä (3,50 euroa). Meidät piti noutaa hotellilta puoli kymmenen maissa aamulla, mutta noutaja oli ainakin puoli tuntia myöhässä. Tut-tuk-kuski kyyditsi meidät bussille ja kyydin aikana juttelimme mm. jääkiekosta kanadalaisen nuoren parin kanssa.

Bussikyyti Vang Viengiin kesti reilut neljä tuntia yhden lyhyen pysähdyksen taktiikalla. Tie oli todella huonossa kunnossa, asfaltti puuttui aina välillä ja kuski kaahasi tiukoissa mutkissa pirullista vauhtia. Perille kuitenkin selvittiin, mutta pohdimme hyvin tarkkaan mielekkyyttä jatkaa vastaavassa kyydissä Vang Viengistä eteenpäin kohti Luang Prabania.

Vang Viengissä otimme mukavasta hostellista, Central Backpacker Guesthousesta, huoneen hintaan 80.000 kipiä per yö. Vang Viengin kaupunki on pieni ja keskittynyt muutamalle kadulle lähelle jokea. Paikka on nuorten reppumatkaajien suosiossa, mutta myös vanhempaa turistia näkyy katukuvassa paljon. Kaupunki on täynnä majoitus- ja ravitsemusliikkeitä ja hintataso mukavan edullinen. Illalla kadut ovat täynnä humalaisia ja puolialastomia ihmisiä. Tämä on näky, jota emme ole vielä Aasiassa muualla nähneet. Paikalliset eivät kuitenkaan ole tästä meiningistä kovinkaan innoissaan.

Paikallisen leipomon herkkuja Vang Viengissa.

Silta yli synkän virran Vang Viengissä.

Tubing eli tubailu

Vang Viengissä isoimpia huvituksia on tubailu eli kelluminen joessa isossa sisärenkaassa. Puoli 12 maissa aamupäivällä meninne vuokraamaan itsellemme renkaat. Hintaa niillä on 55.000 kipiä ja panttimaksua vielä 60.000 kipiä päälle, jonka saa takaisin, jos palauttaa renkaan ennen iltakuutta. Hintaan sisältyi myös tuk-tuk-kuljetus kolme kilometriä ylävirtaan, josta tubaillaan kohti kaupunkia.

Päivä oli pilvinen, eikä meidän saapuessamme joelle siellä ollut juurikaan muita. Kelluimme jonkin matkaa, kunnes nousimme maihin joen rannalla olevaan baariin. Tubailureitti on siis täynnnä baareja, joihin työntekijät kiskovat sinut köyden avulla. Täällä kuulimme heti järkyttävän uutisen: Austarialainen oli kuollut edellisenä päivänä joella. Vaikka tiesimme, että tubaillessa kuolee vuosittain ihmisiä, oli tämä silti järkytys. Kertojasta riippuen kuolemantapaus oli johtunut joko siitä, että hän oli tullut huonosti alas hypätessään jokeen, menettänyt tajuntansa ja hukkunut. Toinen tarina kertoi, että ihmiset olivat hyppineet yhtä aikaa jokeen ja joku olisi hypännyt ensin hypänneen päälle murtaen hänen niskansa.

Itse tubailu on rentoa ja aika riskitöntä puuhaa. Joki on monessa kohtaa niin matalaa, että siinä pystyy kahlaamaan tai tubaillessa voi takapuoli osua kiviin. Virta kuljettaa useimmiten rauhallista vauhtia eteen päin, kunnes päätät nousta baariin ottamaan oluen tai ämpärin. Me olimme niin ajoissa paikalla, että joessa ei ollut juuri muita. Suurin ruuhka oli 2-3 aikaan iltapäivällä, ja siitä alkaen porukalla on jo suuri kiire tubailla kohti kaupunki, jotta renkaan ehtii palauttamaan.

Ensimmäisessä baarissa johon pysähdyimme Jani heitti parin biisin mittaisen live-DJ -keikan ja sai porukan hullaantumaan tanssiliikkeisiin asti. Odottelimme kyseisessä baarissa, josko porukkaa alkaisi tulla lisää. Sitten paikalle tuli pari suomalaista, TTY:llä opiskeleva pariskunta. Heidän kanssaan jatkoimme virtaa alaspäin kelluen neljän renkaan letkassa ja pysähdellen baareissa, kunnes loppupuolella he jäivät jälkeemme ja me totesimme viisaimmaksi ottaa tuk-tukin kaupunkiin hintaan 20.000 kipiä. Ehdimme hyvin palauttamaan renkaat ja saimme panttimaksun takaisin.

Meillä kävi hieman huono tuuri sään suhteen. Aurinko oli koko päivän pilvessä ja iltapäivällä joessa kelluessa alkoi jo olla kylmä. Tästä huolimatta tubailu oli mukavan rentoa ja sosiaalista touhua. Parhaina päivinä joella on varmasti vielä enemmän väkeä liikkeellä.

Bilemeininkiä lähtöpaikalla. Osa porukasta tulee tänne vain bilettämään, ei tubailemaan.

Suurin osa onnettomuuksista sattuu liian humalaisille ja uhkarohkeille ihmisille. Jokivarsi on täynnä hyppypaikkoja, liaaneja, liukumäkiä ja köysiratoja, joilla voi veteen itsensä paiskoa. Näissä on vaikea hallita alastuloaan ja voi esimerkiksi laskeutua selälleen tai rintakehä edellä. Lisäksi vaarana on lyödä itsensä pohjan kiviin tai muihin tubailijoihin. Kannattaa siis välttää turhia riskejä ja liiallista alkoholin käyttöä, huumeista nyt puhumattakaan. Näimme myös vedessä uivan käärmeen, joka kuulemma oli vaarallinen...

Kiipeilyä ja luolia

Seuraavana päivänä vuokrasimme maastopyörät (20.000-30.000 kipiä päivä). Pyöräilimme jonkin matkaa kaupungista pois päin, kunnes saavuimme vuoren juurelle. Sinne oli mahdollista kiivetä euron hintaan. Kiipeämisreitti oli aika hankala ja huipulle päästäkseen piti vuodattaa reippaasti hikeä. Huipulta aukesi hienot näkymät kaupunkiin ja sitä ympäröivään maaseutuun. Tosin tämä vuorenhuippu lienee kaikista pienimpiä seudulla, sillä Vang Vieng on komean vuorimaiseman ympäröimä.

Alas päästyämme pyöräilimme valkoisin lipuin merkittyä polkua pidemmälle, kunnes saavuimme luolan suulle. Maksoimme 30.000 kipiä kumpikin ja saimme oppaan matkaamme. Luola on kilometrin pituinen ja loppupäässä on vettä, johon meitäkin kehotettiin menemään uimaan. Hieman siinä kahlailimme, mutta varsinaista uimakokemusta ei pimeässä luolassa taskulamppujen valossa saatu. Eteneminen luolassa oli aika ajoin hieman haasteellista eikä siellä varsinaisesti ole mitään erityistä nähtävää kuin pimeys ja erilaiset kivimuodostumat.

Luolasta pääästyämme kävimme hieman siistiytymässä ja pyöräilimme kohti tubailun lähtöpistettä ylävirtaan. Jani oli sieltä bongannut luomufarmin ja -ravintolan. Minä sain ravintolasta erinomaista kanaruokaa ja Jani todella tulista kanasettiä. Päälle joimme luomukahvit. Suosittelemme tätä paikkaa hyvän ruoan ystäville!

Vuorenvalloittaja J.Wahlman.

Huipulta matkasimme pimeimpiin luoliin.

Janin Vang Vieng -kommentit

Olin hieman skeptinen koko Vang Viengin kuuluisaksi tehnyttä tubingia kohtaan sen jälkeen, kun Phnom Penhissä luin lehdestä artikkelin sen varjopuolista. Paikalliset eivät juurikaan pidä sen alueelle tuomista, varsin usein humalassa olevista, turisteista. Suuntasimme kuitenkin Vang Viengiin ja tubailemaankin, olihan se joka tapauksessa koettava (emmekä edustane oluella kyllästettyjä turisteja).

Itse tubing oli kokemuksena kuitenkin varsin hauska, vaikka lopulta aika jokea alaspäin lillumiseen meinasi olla kortilla ja joen loppuosassa meinasi jumittua kivikkoihin useammankin kerran. Aktiviteetin ympärille rakentunut bilekulttuuri oli kuitenkin suoraan sanoen yhtä helvettiä. Toinen toistaan isompia sound systemeitä, jotka kilpailevat joen rannoilla desibeleillä; vaarallisia aktiviteetteja humalaisille turisteille ja kirsikkana kakussa turisteja, jotka eivät paljoa ympäristöstään tai näemmä omasta terveydestäänkään välitä.

Silmiä avaavaa oli vierailla myöhemmin tubingin lähtöalueen lähellä sijaitsevan luomufarmin ravintolassa, jossa oli esillä useita artikkeleja muun muassa baarien tuottamasta melusaasteesta, turistien alueelle tuomista roskamääristä ja vastaavasta. Tubingia voin kuitenkin suositella kaikille vastuullisille maailmanmatkaajille, se on kokemus sinänsä.

Organic Farmilla oli pointti jos toinenkin seinillään.

Hyvän kahvin valtakunta

Don Detistä ostimme kuljetuksen Pakseen hintaan 50 000 kip (5 eur) per matkaaja. Hintaan sisältyi venematka mantereelle ja köröttelyä pikkubussissa, joka suureksi hämmästykseksi ei ollut täyteen buukattu.

Paksea koskettaa sama tarina, joka tuntuisi koskettavan monia muitakin kaupunkeja Laosissa: "There is not much to do". Ja oikestaan hyvä niin, sillä allekirjoittaneen matkaajan sääret ovat jo mutkalla temppeleissä kiertelystä. Välietappina kohti pohjoisempaa Laosia se myös palvelee matkaajia erinomaisesti. Vielä parempi syy pysähtyä Pakseen on vieressä sijaitseva Bolavenin tasanko, jolla viljellään yhtä maailman parhaimmista kahveista. Kaupungissa onkin ensimmäistä kertaa tarjolla kunnon kahvit lähes paikassa kuin paikassa. Kahvi tosin on (luonnollisesti) hinnakkaampaa kuin kaikenlaiset murukahvipöperöt, mutta maultaan hintalisän väärti (käytännössä esimerkiksi espresso maksaa noin 10 000 kip eli hurjan euron).

Virallinen ensimaisto Paksessa.

Ruokapuolella meitä miellytti kovin Don Detin intialainen Jasmine-ravintola ja hämmästykseksemme huomasimme hotellimme vastapäätä intialaisen ravintolan, jonka ruokalista on aivan sama. Nimikin on lähes sama, Jasmin. Vielä hämmästyttävämpää on, että Jasminia vastapäätä on intialainen ravintola Nazim, jolla on aivan sama ruokalista kuin Jasminilla. Nazimia oli kehuttu vielä paremmaksi paikaksi, mutta ravintola näytti lopettaneen toimintansa, vaikka tila oli edelleen pystyssä.

Tasankoreissulle

Kolmanneksi päiväksi ostimme retken Bolavenin tasangolle. Meille oli suositeltu Green Discoveryn viidakkohotellireissua ja Green Discoveryn toimistolla kävimmekin ensin tarkastelemassa yksityiskohtia. Paketti sisälsi runsaasti köysiradoilla kulkemista ja ilmeisesti laskeutumista köysillä vesiputouksien vierustoja pitkin. Vakuutusten suositeltiin olevan kunnossa. Itselläni ei reissulla ole kaikenkattavaa "seikkailuvakuutusta". Reissupaketin hinta ei myöskään ollut kovin puoleensavetävä. Henkilömäärästä riippuen hinnat taisivat huidella siellä 100-500 dollarin haarukassa.

Siten päädyimme buukkaamaan perustasoa olevan pakettiauton oppaalla puoleksi päiväksi. Koska meillä ei ollut kahta henkeä enempää retkikuntaa, tuli oppaalla ja kuskilla varustetun reissun hinnaksi 200 000 kipiä (= 20 euroa) per nenä. Moni varaa reissun ja kirjaa matkatoimistojen tauluille etsivänsä lisäseuraa joukkoon kulujen alenemiseksi. Oma auto, kuski ja opas olivat kuitenkin pienen hintalisän väärti, koska saimme kulkea täysin omaa tahtiamme.

Tasankokierros käsitti käytännössä kolmen vesiputouksen tarkastelun, joista yhden alla kävimme uimassa, sekä tutustumisen alkuperäisasukkaiden kylään, teeviljelmään ja kahviviljelmään. Alkuperäisasukkaiden kylään oli oppaan mukaan pyydetty turisteja varten muuttamaan eri heimojen ja vastaavien edustajia, mikä vei hieman intoa nähtävyydeltä.

Tasankomajoitusta.

Virkistävä pulahdus vesiputouksen juurella.

Teeviljelmällä kävimme tekemässä kierroksen ja maistelemassa paikallista teetä, varsin kelpoa sellaista. Kahviplantaaseilla puolestaan kuljeskelimme oppaan perässä pidemmänkin matkan ja yksi reissun parhaista anneista oli oppia tunnistamaan arabica- ja robusta-lajikkeet toisistaan. Kahvipapu raakana maistui muuten hieman herneelle, ainakin siinä kypsyysvaiheessa, jossa kyseinen papu oli. Laosilaiset itse eivät juuri kahvista välitä sen piristävän vaikutuksen vuoksi. Oppaamme näytti siitä puhuessaan päätään ja sanoi jotakuinkin, että "it goes to head".

Hyvin englantia puhunut opas, Dolphin nimeltään, kertoi reissun aikana mielenkiintoisia faktoja myös muun muassa historiallisista pommituksista Laosissa, vanhasta tulivuoresta, jonka päälle viljelykukkula sittemmin rakennettiin sekä alueen käärmeistä.

Mr. Dolphin.

Eteläisestä Laosista matka jatkuu todennäköisesti huomenna kohti pohjoista, pääkaupunki Vientianea, Luang Prabangia ja Vang Viengiä.

Been There, Don Det

Ensimmäinen aamu Don Detissä valkeni aurinkoisena ja näimme kunnolla hienot Mekong-jokimaisemat. Aamiaisen jälkeen etsimme toista majapaikkaa, vaikka ei ensimmäisessäkään varsinaista vikaa ollut. Bongasimme Mr. B:n bungalovit, josta otimme yösijan aivan joen vierestä. Hintaa yölle tuli neljä euroa. Bungalovimme verannalla oli kaksi riippumattoa, joita tuli kulutettua ahkerasti. Näkymät olivat myös hienot.

Näkymät riippumatosta Mekong-joelle.

Don Detillä ei juurikaan ole nähtävyyksiä tai erityistä tekemistä. Vuokrasimme polkupyörät päiväksi eurolla ja suuntasimme etelään kohti Don Khon saarta, jonne pääsi rautatiesiltaa pitkin. Sinne piti maksaa pääsymaksua kaksi euroa (= 20 000 kip) mieheen. Rahat menevät kuulemma kyläläisten hyväksi. Israelilainen asuinnaapurimme ei ollut kyseistä rahastusta sulattanut, eikä ollut maksanut, joten hän ei ollut päässyt Don Khonille.

Peltotie Don Khnonille.

Don Khonilla sijaitsee vesiputous, jonne pyöräilimme kuumassa säässä. Se oli ihan hieno nähtävyys, muttei kuitenkaan kovin iso, eikä siinä virrannut valtavia vesimassoja. Putoukselta jatkoimme pyöräilyä aivan saaren eteläkärkeen asti, jossa lounastimme, ja pyöräilimme takaisin Don Detille. Loppupäivää kuluttelimme riippumatossa lukien ja ravintoloita kierrellen. Meininki oli saarella rentoa. Paikalla ei ole kaupustelijoita, kerjäläisiä tai tuk-tuk kuskeja. Turisteja on yllättävän vähän ja meno iltaisin aika rauhallista. Kaiken kaikkiaan Don Det on erittäin rento paikka, johon monet reissaajat pysähtyvät pariksi päiväksi rentoutumaan ja nauttimaan rauhasta. Tarjolla on aktiviteettejäkin, kuten kajakkiretkiä, veneilyä saarille ja harvinaisia delfiinejä katsomaan. Ilmeisesti jotkut myös harrastavat tubingia saarella, vaikkakaan se ei ole yhtä suosittua kuin Vang Viengissä.

Jani tarkastelee maisemia.

Kissa uhmasi varoitusta vesiputouksilla.

Don Detillä on myös paljon suomalaisia ja myös suomalaista reggaeta soi muutamassa paikallisessa baarissa. Kävimme yksi ilta syömässä paikassa, jossa myös Madventuresin pojat olivat vierailleet ja syöneet Hangover Breakfastia. Päivät ovat menneet rauhallisesti lueskellessa riippumatossa ja istuskellessa ravintoloissa syöden, juoden ja pelaten korttia. Ostimme liput viidellä eurolla kohti pohjoista ja Paksea, jonne on tarkoitus lähteä vietettyämme täällä neljä yötä.

Laosissa julkinen wc voi olla todella julkinen.

Janin Don Det -hehkutus: Saaren tarjontaa tarkastellessamme päädyimme ns. sunset-puolella sijaitsevaan ravintolaan, jonka tiettävästi intialainen isäntähahmo tuli meille juttelemaan. Kun kerroimme olevamme Suomesta, herra kertoi heti Madventures-kaksikon vierailleen juuri heillä aikoinaan, näytti Madveturesista tutun Hangover Special -aamiaisen ja tutustutti mieheen, joka oli ollut kaksikon oppaana. Huimaa tämä oli erityisesti siksi, että itse juuri Madventuresin innoittamana olen tällä matkalla. Toinen kohokohta oli ekskursio hieman etäämmällä sijaitsevalle Veggie Patch -ravintolalle. Luomuravintola keskellä pientä Don Detiä! Sen lisäksi, että paikan ruoka oli reissun siihen mennessä paras, tarjolla oli myös yhtä parhaimmista vaniljajäätelöistä, jota olen maistanut; reissun paras kakku ja vihdoinkin aitoa laosilaista kahvia.

Vai ei Kaakkois-Aasiassa ole luomua (kirjoitan tätä lisäksi luomukahvilasta Paksesta). (:

Paska reissu...

...mutta tulipahan tehtyä.

Päätimme jättää Siem Reapin ja Kambodzan taaksemme vuoden 2012 ensimmäisenä päivänä. Tätä varten ostimme Siem Riepistä bussiliput 40 dollarilla Laosin puolelle, 4000 Islandille, Don Detiin. Lähtö tapahtuisi puolilta öin vuoden vaihtuessa. Meidät noudettiin illalla yhdeltätoista hotellilta ja kyydittiin ruuhkaisen keskustan läpi bussille. Meille oli luvattu sleeping bus, jossa piti olla wc. Tämä bussi oli kuitenkin vain hieman parempi kuin tavalliset bussit, varustettuna hieman leveämmillä ja paremmin kallistuvimmilla penkeillä. No, ei muuta kuin matkaan, buddhalainen munkki vierustoverina. Ihan mukavasti saimme nukutuksi, kunnes meidät herätettiin Phnom Penhissä vajaan viiden tunnin matkan jälkeen. Meille oli sanottu, että täällä saattaisi olla bussin vaihto. Epäselvien ohjeiden jälkeen jäimme asemalle odottamaan parin tunnin päästä lähtevää toista bussia.

Aamuöistä odottelua jossakin Phnom Penhissä.

Jonkin aikaa odoteltuamme kävin kyselemässä, koska meidän bussimme lähtisi ja olisivatko lippumme kunnossa. Tuota pikaa henkilökunta hommasi meille tuk-tukin ja sanoi, että tämä kyyti veisi meidät bussiin. Tuk-tuk kyyditsi meidät täpötäydelle bussiasemalle lähelle Phnom Penhin Central Marketia, jossa meille ostettiin liput toisen bussiyhtiön bussiin, joka ei ollut onneksi päässyt lähtemään ajoissa. Siihen kyytiin sitten hyppäsimme, vaikka meille oli luvattu sleeping bus ja että koko matkan tekisimme saman bussiyhtiön bussilla. Emme siis suosittele ostamaan lippuja Siem Reap World Trip Travelilta, sillä maksoimme paljon, emmekä saaneet juuri mitään.

Matka Phnom Penhistä Laosin rajalle kesti kymmenisen tuntia. Täytimme bussissa maahantulokaavakkeet ja meiltä kerättiin vielä ylimääräiset 5 dollaria jokaiselta rajaviranomaisille meneviin maksuihin.  Laosin viisumit me olimme hommanneet jo Phnom Penhissä. Siellä niiden saaminen kesti kaksi päivää ja hintaa tuli 45 dollaria. Meille myös uskoteltiin, että viisumia ei saa Laosin ja Kambodzan rajalta, vaikka todellisuudessa viisumin olisi saanut sieltä halvemmalla.

Laosin ja Kambodzan rajalla ei todellakaan ole juuri mitään. Paikka sijaitsee keskellä viidakkoa. Rajamuodollisuuksiin meni alle puoli tuntia, mutta saimme odotella hetkisen jatkokyytiämme Laosin puolella. Vihdoin pieni kuorma-auto saapui ja meidät Don Detiin menevät käskettiin lavalle rinkkoinemme. Puolessa tunnissa ajoimme Ban Nagasang Towniin, josta ostimme veneliput saarelle. Meillehän oli myös luvattu, että venelippu kuuluu matkamme hintaan. No, ylimääräiset 25 000 kipiä eli 2,5 euroa meni tähän meiltä molemmilta. Kipejä pystyi vaihtamaan kaupungissa esimerkiksi dollareilla, Thaimaan bahteilla ja euroilla.

Vihdoin illan ollessa jo pimeä saavuimme Don Detiin ja otimme huoneen 80 000 kipillä eli noin 8 eurolla yöksi. Meille luvattu matka-aika 10 tuntia oli venynyt 20 tunniksi. Syötyämme vetäydyimme rättiväsyneinä unille ja vetelimme sikeitä reilut kymmenen tuntia putkeen.