Pages

perjantai 30. joulukuuta 2011

Angkor What?

Tämä ei ole maksettu mainos, vaikka otsikko on täysin erään Siem Riepissä majailevan baarin nimen mukainen.


Phnom Pehnistä suoritettiin siis siirtymä Siem Riepiin. Kuuden tunnin bussiajelu meni yllättävän rennosti ja tauolla tankattiin evääksi tuoreita hedelmiä. Siem Riepin bussiasemalla (jokin syrjäinen hiekkakenttä, johon kaikki tuktuk-kuskit ovat asettuneet hyökkäämään bussien purkamien turistien kimppuun) nousimme luottotuktuk-kuskimme Yimin ajopeliin. Yimin sähköpostiosoite saatiin ystävältä jo Suomessa ja mies voisi toimia malliesimerkkinä laadukkaasta asiakaspalvelusta: Sähköpostiin vastaus tulee alle puolen päivän ja Yim oli buukannut meille sovitusti muun muassa uima-altaalla varustetun palatsihotellin alle normihinnan, 12 dollarilla yö.

Allekirjoittanut ja Siem Reapin tuktuk-kuskien kuningas Yim.
Insinööriksi opiskeleva Yim ajaa tuktukia opintojen ohessa niitä rahoittaakseen, sekä perhettä tukeakseen. Lounastauolla toisena päivänä Siem Reapissa pääsimme lisäksi kyselemään mieheltä paikallisesta elämästä, joka ei kovin hääppöiseltä kuulostanut. Silti kuskin silmäkulmassa pilkahtaa vähän väliä aito ilo. Yimin tavoittaa sähköpostiosoitteesta luckyangkordriver@yahoo.com.

Ensimmäiseen iltaan palatakseni: Otettuamme vastaan hotellihuoneen, suuntasimme Siem Reapin kompaktiin keskustaan. Kaupunki elää turismista ja tämän voi huomata vaikkapa siitä, että jokainen ruokapaikka tuntuu olevan Lonely Planetin suosittelema. Rankka matkapäivä päätettiinkin Palm Angkorin kahden hengen khmer-appeeseen, jossa lautasella tarjottiin siis niin ribsejä, kanaa kuin luomu(!)kasviksiakin.

Khmer-evästä.
Angkorin temppeliähky

Perusturistikuva Angkor Watista.
Toinen päivä alkoi vaille viisi aamulla, ja Yim oli vastassa meitä tuktukilla hotellin pihassa viideltä. Tie vei Angkor Watille auringonnousua katsomaan ja matkalla sinne lunastettiin päiväliput alueelle 20 dollarin hintaan. Aikamoinen turistilauma oli kertynyt paikalle ja 90 % massasta asettui aivan samalle nurmelle ottamaan ne aivan samat kuvat auringonnoususta, jollaisen jokainen voi googlettaa käsiinsä. Erilaisista kuvakulmista kiinnostuneina kiersimme itse temppelin taakse ja auringon noustua temppeliä olikin mukavampi tarkastella yllättävän vapaana turisteista.

Angkor Watin päätemppelin jälkeen tie vei Yimin kyydillä Tomb Raider -elokuvastakin tutulle Preah Khanin viidakkotemppelille. Sitten suunnattiin etäisemmälle (n. 25 km päässä päätemppelialueesta) Banteay Srein temppelille. Matkalla takaisin pysähdyttiin puolestaan maamiinamuseoon, joka on pystytetty informoimaan Kambodzan maaperässä vielä majailevista miinoista, niiden purkutöistä ja historiasta (sisäänpääsy 3 dollaria). Sieltä tie jatkui vielä Terrace of Elephants- ja Terrace of the Leper King -temppeleille sekä Ta Keo -temppelille. Tässä vaiheessa temppeliähky alkoi olla maksimissaan ja noin 11 tunnin temppelikiertelyn jälkeen otimme suunnaksi hotellin.

Miinamuseon pyssynäyttely.
Yleisesti kierroksesta voisi todeta, että mikäli temppelit eivät kiinnosta aivan valtavasti, ei Angkorin temppelialueella tarvitse viettää päivää pidempään. Nähdyistä temppeleistä eniten näkemisen arvoiset olivat itse Angkor Watin lisäksi Preah Khan sekä Ta Keo, jossa sai vähän kiipeilläkin. Sen sijaan esimerkiksi etäämmällä oleva Banteay Srei ei ole sinne matkaamiseen kuluvan ajan väärti. Mutta kuten sanottua, riippuu paljon matkaajasta - tätä blogia kirjoittavaa kaksikkoa ei voine tituleerata temppelifriikeiksi.

Rento pikkukaupunki Siem Reap

Itse Siem Reap on todettu matkaajien toimesta kenties parhaaksi kohteeksi tähän asti. Ruoka on jopa taivaallista (khmer-keittiön appeet ovat matkan loistavimpia) ja hinnatkaan eivät päätä huimaa (perusherkkuja saa jo 3 dollarilla). Koska kaupunki elää turismista, näkyy tosin myös turisteja paikalla sitten senkin edestä, etenkin näin sesonkiaikaan.

Täältä tie viekin sitten Don Detille Laosiin, sitä varten buukattiin tänään yöbussi, joka hurruttelee kohteeseen railakkaat 10 tuntia. Palailemme jostain Laosin kolkasta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Phnom Penh: Kuntoilua ja rentoilua

Joulupäivä alkoi jokirannassa tukevalla aamiaisbuffetilla, johon kuului hedelmiä, kananmunia, paahtoleipää, patonkia, kroisantteja, muita leivonnaisia sekä kahvia. Hintaa tälle tuli 2,75 dollaria ja samalla tuli luettua paikallista Cambodian Daily -lehteä. Runsasta aamiaista sulatellessamme etsiskelimme kuntosalia läheltä asumustamme. Päädyimme Monivong Bulevardilla sijaitsevaan Phnom Penh -hotellin Health Centeriin. Hotelli oli siitä kalleimmasta päästä ja puitteet sen mukaiset. Päivämaksu hotellin kuntosalin, uima-altaan ja spa-osaston käyttämisestä oli 12 dollaria.

 Edullinen ja maukas buffet-aamiainen jokirannassa.
 Phnom Penh hotellin uima-allas oli vain meitä varten.
Kuntosalilla oli laitteita ja painoja tarpeellinen määrä mukavaan treeniin. Lisäksi työntekijät olivat auliisti auttamassa painoja tankoon ja tuomassa hikipyyhkeitä. Aikamme hikoiltuamme päätimme siirtyä ulkoaltaalle, jossa ei ollut ristin sielua. Vesi oli hieman viileätä, eikä hotellin sisäpihalle lämmittävä aurinkokaan kunnolla sopinut. Hieman pulahdettuamme siirryimme sisätiloihin spa-osastolle. Sieltä löytyi kylmäallas, pari kuumaa allasta, höyrysauna sekä suomalaiseenkin makuun kelpaava sauna, jossa pistimmekin Janin kanssa muiden poistuttua kunnon löylyt. Muut span asiakkaat olivat aasialaisia miehiä, sillä hotellissa oli naisille oma spa-osastonsa. 

Tapaninpäivänä tutkailimme kävellen Phnom Penhin markkinoita ja muita kohteita. Kävimme Central Marketissa, joka sijaitsee lähellä keskustaa ja on länsimaisten suosiossa. Siitä suuntasimme Orussey-markkinoille, jossa oli hurja määrä tavaraa kolmessa kerroksessa, kova tungos ja paikka oli täynnä paikallista väkeä. Sama oli tilanne Olympic Market -markkinoilla lähellä Olympic Stadiumia. Kyllä, Phnom Penhissä on olympiastadioni, vaikka kisoja ei täällä olekaan koskaan järjestetty. Stadion on valmistunut 1964, mutta on nykyisin huonossa kunnossa. Silti oli mukavaa käydä se katsomassa ja istua katsomon korkeimmalla kohdalla. Stadionilla on täysikokoinen uima-allas ja hyppypaikat, jotka ovat päivittäin avoinna, ilmeisesti korvausta vastaan.

Myöhäinen iltapäivä huipentui drinkeillä Foreign Correspondents' Clubilla kattoterassilla, josta oli hienot näkymät Mekong-joelle. Paikka tunnetaan täällä paremmin FCC:na. FCC Cambodia taitaa olla ainoa vastaava maailmassa, joka on kaikille avoin baari ja ravintola. Happy Hour on klo 17-19, jolloin juomat saa puoleen hintaan. Myöhemmin maistelimme herkkuja Phnom Penhin yömarkkinoilla.

Ruokailua yömarkkinoilla.
Paikallista väkeä nauttimassa markkinatunnelmasta ja ruoasta.
Viikonloppuisin auki olevilla markkinoilla oli myös monenmoista ohjelmaa.
Keppimehutiski, josta siis myydään sokeriruo'osta puristettua mehua.
Tässä valmiit tuotokset, hintaa 0,25 dollaria kappale. Kannattaa maistaa.
Phnom Penhissä vierailimme myös vesipuistossa (kuvassa alla), joka ei todellakaan ole mikään turistinähtävyys. Siellä oli isompi uima-allas, parit pienehköt vesiliukumäet ja aika likaista vettä täynnä oleva tubailureitti, jossa ei juurikaan virtausta ollut. Sisäänpääsy oli arkena 3 dollaria, viikonloppuna 4. Likaisia varpaitamme liottelimme fish spassa, jossa pienet kalat söivät kuollutta ihosolukkoa pois. Se kutitti ensin aivan kamalasti, mutta pikkuhiljaa siihen tottui. Hintaa lystille tuli 3 dollaria, jolla sai myös oluen.

 

tiistai 27. joulukuuta 2011

Ahdin urheilukatsaus: Palloilua Kaakkois-Aasiassa

Kaakkois-Aasian maat ovat susisurkeita jalkapallossa (Suomikin siis saattaisi venyä heitä vastaan hyvällä pelillä 0-0 tasapeliin). Tästä huolimatta jalkapallo on täällä suosittu urheilulaji ja eurooppalaista futista seurataan täällä ahkerasti. Urheilukavanat ja baarit näyttävät usein jalkapalloa ja paikalliset kokoontuvat sitä katselemaan.

Eurooppalaisilla jalkapalloseuroilla, mm. Manchester Unitedilla, on laaja kannattajapohja Aasiassa. Tämä kiinnostus eurooppalaiseen palloiluun on aiheuttanut sen, että seuroilla on sekä aasialaisia omistajia että sponsoreita. Thaimaalainen Singha-olutmerkki on yksi ManU:n sponsoreista. Thaimaassa Singhan kanssa kilpailevan Chang-oluen logo taasen koristaa Evertonin pelipaitoja.   

Mutta siirrytäänpä seuraavaksi Euroopan rahakentiltä Kaakkois-Aasiaan ruohonjuuritasolle.

Maaseudulla ajellessa näkee todella usein poikia pelaamassa jalkapalloa ja Phnom Penhissä sitä pelattiin pienellä pallolla leveällä rantabulevardilla pääkadun vieressä. Lentopallo on selvästi toinen suosittu laji. Kenttiä on tiheässä ja myös  pelaajia tuntuu riittävän. Harmi vain, että paikalliset tuppaavat olemaan hieman lyhyempää sakkia, joten geenit eivät anna näille maille hyviä lähtökohtia menestyä lentopalloilussa.

Pihapalloa Tonle Sapin rannassa.
 Kaakkois-Aasia vaikuttaa olevan täynnä innokkaita junioreita sekä futis- että lentopallokentille. Suomessa kyseiset yksilöt tuntuvat olevan katoava luonnonvara. Harmi, että Suomessa olisi hyviä valmentajia vetämään treenejä, kun taas täällä olisi innokkaita pelailijoita joka kylässä ja notkelmassa. Eipä ainakaan suomalaisen palloilujunnun kannata kovin paljon valittaa harjoitusolosuhteista. Täällä pelataan palloa hiekkakentillä ja maalina toimii toisistaan erilleen asetettu kenkäpari. Palloksi taitaa kelvata lähes vaikkapa se kuuluisa sian kusirakko.

perjantai 23. joulukuuta 2011

(Christmas) Holiday in Cambodia

 

Ensimmäinen varsinainen päivä Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä alkoi Lonely Planet -oppaan esittämällä kävelykierroksella, joka lähti varsin läheltä majoituspaikkaamme. Se kattoi reitilleen muun muassa pääkirjaston, itsenäisyysmonumentin sekä kuninkaallisen palatsin, jonka on tähän mennessä turhin bongaamamme "must see"-kohde. Sisäänpääsymaksu oli 6,25 dollaria ja alueella on jälleen kerran perustemppelimeininkiä. Temppelifanaatikolle varmasti "must see", mutta keskimääräinen matkaaja saanee paljon paremmin vastinetta rahoilleen muualla. Alueella näkee toki myöskin khmer-arkkitehtuuria, jos siitä haluaa summan pulittaa. Kambodzan Lonely Planetista noin muutoin todettakoon, että sen suositukset eivät ole tähän mennessä olleet kovinkaan häävejä. Paremmat ja ajantasaisemmat vinkit on saanut tsekattua netistä tai jopa tuktuk-kuskien mainoskylteistä.

Parivaljakkomme ihmis-GPS Ahti lataa karttaa kävelykierrokselle.
Kävelyreissun jälkeen tinkasimme innokkailta tuktuk-kuskeilta kyydin Tuol Slengin vankilamuseoon, jossa Pol Potin vallan aikana pidettiin vangittuna ja kidutettiin kansanvihollisiksi määriteltyjä ihmisiä, joskin kansanviholliseksi määrittelemisen perusteet olivat aika löyhät. Näkymät olivat jälleen kerran sielussa tuntuvia, joskin tapahtumia ei oltu dokumentoitu läheskään sellaisella pieteetillä kuin Ho Chi Minh Cityn sotamuseossa. Tämän perusteella päätimme pudottaa Choeung Ekin kuolemankentät pois käyntilistalta (paikka on lisäksi nykyisin japanilaisen liikemiehen omistuksessa, joten lipputuloista ei paljoa paikallisille herune).

Jouluaaton aattona kipaistiin viikonloppuyömarkkinoilla läheisellä torialueella ja meininki oli oikein miellyttävää. Ruokaa tarjottiin erilaisista kojuista ja lunastin itselleni korimäärin erilaisia tikkuihin aseteltuja herkkuja ruoaksi. Appeet sai nauttia maahan asetettujen mattojen päällä rentoutuen. Markkinat olivat erityisesti siitä miellyttävät, että ihmisiä ei tungeksinut paikalla läheskään niin paljoa kuin vastaavissa kohteissa muualla. Myös Can Thossa maistellun, juurista puristetun juoman salaisuus ratkesi. Keppimehuksi Ahdin ristimä herkku puristetaan sokeriruo'osta.


Joulupöytä katettuna yömarkkinoilla. Jälkiruoaksi ananasta, sokeriruokomehua ja kookosjätskiä.
Jouluaatto

Monille joulun tärkein asia, kaupallisuus, mielessämme otimme suunnaksi Russian Marketin, joka on saanut nimensä siitä, että venäläiset tekivät ammoisina aikoina alueella kauppaa. Sittemmin myös muut ulkomaalaiset pitivät kauppojaan pystyssä alueella. Tänä päivänä markkinameininki ei juuri poikkea muista kohtaamistamme markkinoista, joskin tinkiminen oli luvattoman helppoa. Parin ostoksen kohdalla kauppias ilmoitti hintansa ja minä omani, johon kauppias heti suostui. Yleensä hintakamppailussa käydään useampikin erä.

Russian Marketin vieressä majaileva Melting Pot -ravitsemusliike todettiin kelvoksi.

Tuktukilla takaisin päämajalle, Me Mates -hotellille.
Mukaan markkinoilta tarttui North Facen 80-litrainen rinkka 20 dollarilla, Mizunon juoksukengät noin 30 dollarilla ja khmer-huivi 2,5 dollarilla. Rinkka tulee tarpeeseen, sillä noin 40-litrainen matkareppuni on natissut jo muutaman tovin liitoksistaan. Juoksukengät taas nostivat mielen kattoon. Hämärän tultua pääsi pitkästä aikaa laittamaan tossua toisen eteen ja voin sanoa, että sprinttailu puoli metriä leveällä jalkakäytävällä, jonka toisella puolella on alle metrin korkuinen kaide (jonka takana edelleen 10+ metriä pudotusta Tonle Sap -jokeen) ja toisella puolella kambodzalainen liikennevirta, on kokemus sinänsä.

Mekongin suistolla, osa 2: Kohti pohjoista

Mekong-retken toinen päivä aloitettiin aamuvarhain perinteisen vaatimattomalla aamiaisella. Siitä suuntasimme oppaan johdolla jokiveneelle, jolla ajoimme katsomaan kelluvia markkinoita. Sinne oli kerääntynyt porukkaa kaupittelemaan hedelmiä ja muuta syötävää. Siitä matka jatkui eteenpäin ja nousimme maihin nuudelitehtaalla. Siellä näimme, miten alkeellisin konein ja käsityönä syntyy nuudelia. Seuraavana pysäkkinä oli hedelmätarha, jossa ihailimme erikoisia hedelmiä, kuten jakkihedelmää (jackfruit) ja pitayaa (dragonfruit). Kierroksen jälkeen oli myös aikaa ostaa maistiaisia.

Siellähän myö Mekongin joella peljättiin!
Markkinat kelluvat Aasiassa samaan aikaan, kun ne muualla maailmassa sukeltavat.
Aurinko laskee Mekongin suistoalueella.
Kierrokseltamme saavuimme lounasaikaan takaisin hotellille ja syötyämme meidät kolmen päivän retken varanneet tungettiin kälätyksen ja selvittämisen jälkeen ylibuukattuun minibussiin. Kolmen tunnin matkalla kohti Kambodzan rajaa pysähdyimme kerran krokotiilifarmilla, jossa oli paljon kaikenkokoisia krokotiileja kasvamassa nahkansa ja lihansa takia.

Ennen saapumistamme Chau Dociin kävimme kipuamassa hienolle paikalle rakennettuun Phuoc Dien -temppeliin, josta oli hienot näköalat silmänkantamattomiin jatkuville alaville peltomaille. Temppelissä oli monia eri buddhia ja munkkeja arkisissa askareissaan. Temppeliltä hotellille oli matkaa enää 15 minuutin ajomatka.

Näkymiä temppelin terassilta.
Illalla meillä oli aikaa katsella Chau Docin kaupunkia. Vedimme katukeittiöstä kevätkääryleitä ja jotain hyvää grillattua lihaa hintaan 40.000 dongia. Pikkuputiikista Jani osti kopioidun Kambodzan Lonely Planetin 70.000 dongilla eli noin 2,5 eurolla. Minä yritin ostaa vanhan, kuluneen jännitysromaanin samasta kaupasta, mutta myyjä ei pudottannut hintaa pyytämästään 70k dongista, joten sinne jäi kirja. Silti Vietnamissa voi ja kannattaa yleensä aina tinkiä, sillä myyjän aluksi ilmoittama hinta on reilusti yläkantissa.

Kiertueemme kolmas päivä starttasi vielä edellisaamuakin aikaisemmin ja pian olimmekin jo jokiveneessä. Pysähdyimme tarkastelemaan kalanviljelyä Mekong-joessa kelluvalle kalafarmille. Kalojen syöttöaukossa kävi melkoinen kuhina, kun sinne heitettiin kalanruokaa. Tämän jälkeen pysähdyimme vielä tarkastelemaan paikallista kutojaa harjoittamassa ammattiaan. Talon asukkaat olivat muslimeja ja minulle soviteltiin päähän heidän käyttämäänsä hattuja ja jalkojen verhoksi eräänlaista miesten kietaisuhametta.
Kalat eivät purreet ruokkivaa kättä.
Miehekäs hame.
Jokiveneessä matkalla Kambodzaan oli aikaa lukea.
Veneeseen takaisin siirryttyämme alkoi kolmen tunnin matka kohti Kambodzan rajaa. Opas hoiti meille viisumit 22 dollarilla. Myös dongeilla pystyi maksamaan (476k dongia). Rajalle päästyämme pysähdyimme syömään ja odottelemaan viisumeiden saapumista, mutta aika nopeasti pääsimme jatkamaan matkaamme Kambodzan puolelle toisella veneellä. Siellä pysähdyimme raja-asemalle hakemaan leimat passiin ja matka jatkui nopeasti. Veneellä ajelimme parisen tuntia, jonka jälkeen oli vielä toiset parisen tuntia edessä jälleen täyteen ahdetussa minibussissa.
Tiet ovat Kaakkois-Aasiassa välillä huonossa kunnossa.
Kyllä, Kambodza on seuraava maa, johon suuntaamme!
Phnom Penhissä olimme jo ennen iltahämärää. Kuski jätti meidät johonkin kilometrin päähän keskustasta tuk-tuk-kuskien armoille. Otimme sitten kyydin eräälle hotellille parilla dollarilla per mies. Hotelli oli kuitenkin liian kallis meille ja kävelimme ulos. Vastaanottovirkailija juoksi peräämme ja tarjosi toista saman omistajan hotellia, joka olisi lähellä ja saisimme ilmaisen kyydin. Lähdimme tarkastamaan tarjouksen. Me Mates Place sijaitsee lähellä Wat Phnomia ja Tonle Sap Riveriä, joten suostuimme hieman pohdittuamme ottamaan huoneen ilman ilmastointia 12 dollarilla yö. Paikka on hyvälaatuisen oloinen ja täältä löytyy reissun paras suihku ja kuumin vesi. Tutkailimme illan Phnom Penhin rantakatua, söimme ja otimme muutamat oluet (tuopin hinta 0,6-1 dollaria). Ensisilmäyksellä PP vaikuttaa länsimaiselta ja siistiltä kaupungilta, mutta totuus voi olla toinen, kun siirrymme huomisella katselemaan syrjäisempiä seutuja.

torstai 22. joulukuuta 2011

Mekongin suistolla, osa 1: Kookosparatiisi

Buukkasimme luottomatkatoimistoltamme, Vietcheapilta (281 Pham Ngu Lao, HCMC), kolmipäiväisen ekskursion Saigonin suistoalueelle sekä samaan pakettiin vielä kuljetuksen Phnom Pehniin. Vietcheapin siivin kävimme myös Cu Chi -tunneleilla sekä Mui Ne - Phan Thiet -sektorilla. Itsekin matkojen säätäminen voisi onnistua, mutta se olisin nimenomaisesti säätämistä aikataulujen ja pysäkkien kera.

Kolme päivää Mekongin suistoa ja hitaampi paatti Phnom Pehniin (8 tunnin huristelu vs. nopeampi vene 6 tuntia) kustansi 840 000 Dongia eli noin 30 euroa sisältäen kaksi yötä majoitusta, kaksi aamiaista, lounaan, kuljetukset, opastukset ja niin edelleen.

Ensimmäisenä kärryteltiin My Thohon pari tuntia, jossa ohjelmassa oli vierailu Phoenix-saaren kookoslehdossa pirullisella kookoskarkkitehtaalla. Pirullisella siksi, että tuoreet kookoskarkit, joita sai maistaa, olivat petollisen hyviä ja lunastelin niitä viittä eri makua mukaan (paras maku toistaiseksi on durian). Tämän jälkeen vierailtiin Unicorn-saarella tarkkailemassa mehiläisiä ja samalla sai ostaa mehiläisherkkuja mukaan. Alan intoilijana lunastin mehiläisten siitepölyä (propolis) matkaevääksi.


Kookosnamilinjasto toiminnassa.
Väleissä maisteltiin lounasta, ajeltiin hevoskärryllä ja livuttiin veneellä pieniä vesireittejä pitkin saaren suojissa.

Kärmes tervehti matkaajia Phoenix-saarella.

Lounaspaikan maastoja.

Veneretki saariston uumenissa.
Tämän jälkeen oli aika suunnata takaisin My Thohon, josta lähti kuljetus edelleen Can Thohon majoitukseen. Matkalla tapahtui jotain, jota kuvittelisi tapahtuvan täällä sekasortoisessa liikenteessä useinkin; ajoneuvo-onnettomuus. Jostain syystä skootteri tuli moottoritiellä meitä vastaan ja kuskimme onnistui sen väistämisessä. Takaa tuli kuitenkin maastoauto, jonka puskuriin skootteri kaksine matkustajineen pamahti. Kuskimme jatkoi matkaansa, mutta näky takaikkunasta ei ollut mitään kevyintä katseltavaa.

Can Thossa majoituttiin yllättävän hyvään hotelliin ja romppeet huoneeseen vietyämme lähdimme tarkastelemaan kaupungin yötä. Ehdottomaksi suosikikseni nousi katukojuista myyty jääjuoma, joka puristettiin moottorikäyttöisellä vekottimella jonkinlaisista juurista. Erään rannassa olevan patsaan luona joku paikallinen tuli juttelemaan meille. On harmillista, että yhtä lailla kaikenlaisten mopokuskien ja palatsihuijareiden lisäksi myös aivan tavalliset ihmiset aloittavat juttelun kysymällä kotimaata. Mies kuitenkin osoittautui aivan tavalliseksi kansalaiseksi, joka halusi kertoa meille patsaasta. Vaikka englanti ei ollut aivan täysin hallussa, oli keskustelu antoisa. Juuri tällaiset kohtaamiset ovat mielestäni olleet matkan suola.

Samaan liittyen mainittakoon se, kun menin ostamaan kenkiä läheiseltä markkinapaikalta. Yhteistä kieltä ei ollut, eikä kauppias omistanut taskulaskinta, jonka avulla monet kauppiaat ilmoittavat tavaran hinnan. Piirtelimme sitten vuoronperään miehen käteen numeroita sormilla, jotta hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen. Ja onnistuihan se kaupanteko näinkin.

Mekongin suistolla jaetaan myöhemmin vielä toisen osan voimin, pysykää kuulolla.

torstai 15. joulukuuta 2011

Vietnamin Havaiji

Ho Chi Minh Citystä suuntasimme käväisemään rantalomalla Vietnamin Havaijilla eli Phan Thietissä. Matkaa välissä oli noin 210 kilometriä, joka taittui kohtalaisen mukavasti sleeping bussissa. Varasimme paikat bussiin samasta firmasta, josta varasimme myös Cu Chi -tunneleiden reissun. Hintaa meno-paluu lipulla oli reilut kuusi euroa. Nämä bussit eivät siis ole paikallisten käyttämiä busseja, vaan turistelle suunnattuja. Niiden kyytiin pääseminen on helppoa, koska bussi poimii kyytiin läheltä matkatoimistoa. Näin ei tarvitse itse lähteä etsimään bussiasemaa ja oikeaa bussia. Vietnamissa bussilla pääsee HCMC:stä Hanoihin asti.

Jani juoksee mielikuvitusmarathonia bussimatkalla Phan Thietiin.
Hypättyämme bussiin oikaisimme itsemme bussin sängyille ja odottelimme matkan alkamista, mutta paikalliseen tyyliin siinä oli jos jonkinmoista säätöä ja tankkailua ennen matkan alkamista. Matkaaminen tällaisessa bussissa on muuten mukavaa, mutta niissä ei ole vessoja. Lisäksi tiet ovat hieman huonossa kunnossa ja kuski painaa merkkitorvea lähes koko ajan. Kolme ja puoli tuntia matkaa taitettuamme oli vihdoin tauko, jossa pääsi vessaan ja pystyi syömään lounaan. 

Meidät jätettiin bussista pois Phan Thietin ja Mui Nen välissä olevalla kadulla, joka on täynnä guesthouseja ja resortteja. Mui Nen ja Phan Thietin etäisyys on reilut 20 kilometriä. Ranta on rakennettu lähes täyteen ainakin kymmenen kilometrin matkalta, ja lisää rakennetaan koko ajan. Otimme ensimmäisestä guesthousesta hyvältä vaikuttavan huoneen, josta veloitetaan 10 dollaria yöltä eli noin 7,5 euroa kahdelta hengeltä. Täällä on siis edullista majoitusta tarjolla. Tästä lähdimmekin välittömästi rantaan, johon kävelimme minuutissa ja otimme ensimmäisen kastautumisen mereen. Tässä kohtaa rantaviiva oli kuitenkin kapea, joten kävelimme monta kilometriä tilavammalle alueelle, jonka täyttivät leijasurffaajat.

Resort strip Phan Thietin ja Mui Nen väliltä.
Seuraavana aamuna lähdimme välittömästi herättyämme aamu-uinnille. Siitä virkistyneenä vuokrasimme polkupyörät (noin euron per päivä), joilla ajelimme pitkälle kumpaankin suuntaan rantatietä. Tieltä ei kuitenkaan kovin hyvin näe merta, sillä ranta on rakennettu tukkoon. Välillä pysähdyimme uimaan ja ottamaan valokuvia, mutta tällä alueella ei ole juuri muuta nähtävää kuin ranta, meri, hiekka ja palmut.


Rantaa silmänkantamattomiin.
Kolmanneksi päiväksi suuntasimme kulkumme Mui Nen kalastajakylään, noin kuuden kilometrin päähän rantakadulta. Otimme huoneen yöksi 250 000 VND hintaan talosta, jossa sisään tunnuttiin kulkevan isäntäperheen olohuoneen ja keittiön kautta ja jossa lääniä oli kuin missä tahansa palatsissa. Tämän jälkeen teimme ekskursion kalastusveneiden luokse ja matkalla vilkuttelevat lapset olivat hilpeitä, joskin ne jäivät paikan ainoaksi minkäänlaiseksi nähtävyydeksi. Kalarannasta suunnattiin rantahietikolle, jota käveltiin liian monta kilometriä järkyttävässä vastatuulessa kohti tuntematonta määränpäätä. Löysimme itsemme lopulta jonkilaisten karaokekasinoiden läheisyydestä ja koska nälkä vaivasi, pistäydyimme syömään yhteen.

Seuraavana päivänä Mui Nen kylässä kipaistiin sattumalta paikalliselle torille, josta mukaan lunastettiin vesimeloni (10 000 VND ~ 0,30e). Sitten suunnattiin pakkaamaan kamoja ja hurautettiin taksilla takaisin Mui Nen ja Phan Thietin väliselle turistialueelle. Jos jotain Mui Nen kylästä jäi käteen, niin kenties se oli autenttisin vietnamilaistunnelma tähän asti.

Turistialueella majoituimme jälleen majataloon, tällä kertaa kadun eri päässä. Rientoihin alueella ennen HCMC:hen palaamista kuuluivat parien syöminkien lisäksi myös rantailu ja paikallisen menomestan, Pogon, tarkastelu, josta cocktail irtosi hintaan 50 000 VND ~ 1,75e.

Majoituksia Phan Thietissä bongailtiin pitkälti netin kautta ja kaikki ne tarjosivat noin 200 000 VND hintaan WC:n, ilmastoinnin, television ja pari sänkyä. Poikkeuksen säännössä teki viimeinen majapaikka, jossa samaan hintaan sai vain yhden leveän vuoteen ja ilmastoimattoman huoneen sekä vanhan kunnon kyykkyvessan.

Näiden kuittausten jälkeen on aika maksaa majatalon huone pois ja suunnata jälleen kohti Ho Chi Minhin kaupunkia, josta matka jatkuu edelleen Mekongin suistolle.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vietnamin sotahistorian tarkastelua

Toisena päivänä Ho Chi Minhin kaupungissa vierailtiin Reunification Palacella (sisäänpääsymaksu 30 000 Vietnamin dollaria, VND, ~1e) sekä sotamuseossa (15 000 VND). Ensimmäinen oli lähinnä kokoushuoneita täynnä oleva rakennus, jota oli käytetty sota-aikaan komentokeskuksena. Kellarissa oli vanhaa viestintäkalustoa, mutta muutoin paikka ei ollut kovin häävi, kenties turhin tähänastisista "pakko nähdä"-keikoista.

Reunification Palace (ent. Intependence Palace)
Vietnamin sotilasjohdon strategisesti hyvin merkittävä laite, jätskikone.
Sotamuseo oli sen sijaan vallan jotain muuta. Paikalle oli dokumentoitu valokuvin ja alkuperäisin tavaroin kaikenlaista Vietnamin sotaan liittyvää. Kenties pysäyttävimmät kuvat esittivät erilaisten kemiallisten aseiden urheja sekä heidän jälkeläisiään. USAn armeijan käyttämän Agent Orange -nimisen myrkyn, napalmin ja fosforipommien vauriot olivat aika hurjia. Kokemuksen voisi sanoa olleen sormiintuntuva siinä vaiheessa, kun alueella kierrellyt kädetön kirjakauppias, kemiallisten aseiden urhi, tuli kättelemään minua.

Lisäksi pihamaalle oli hilattu erilaisia Yhdysvaltain armeijan Vietnamissa käyttämiä sotakoneita. Sinne oli myös rakennettu Etelä-Vietnamin hallituksen sodassa käyttämän vankilan kopio, jossa pidettiin ja kidutettiin mitä erilaisimmin tavoin poliittisia vankeja.

Kolmas päivä HCMC:ssä kului puolittain Cu Chi -tunneleilla. Ne ovat osat vietnamilaisten sissien sodan aikana rakentamaa tunneliverkostoa vajaan 50 kilometrin päässä HCMC:stä. Matka buukattiin hotellimme läheltä löytyvästä matkatoimistosta ja oli opasta myöten erinomainen. Opas esitteli tunnelialuetta eri osineen ja lopuksi pääsi itse sukeltamaan tunneliverkostoon. Kolmannessa kerroksessa maan alla alkoi olla aika tiukka olo, vaikka näitä tunneleita onkin kuulemma laajennettu länsimaisille sopivammiksi.

Pohjoisemmassa Vietnamissa on tiemmä vastaava tunneliverkosto, jonne pääsee myös vierailemaan, mutta jota ei ole samalla tavalla laajennettu. Jo länsimaiseen makuun viritetty versio tuntui itsestäni sen verran ahtaalle, että enpä mieluusti enempää ahtautta haluaisi kokea. Täyteen ängetty turistibussimme tuntui tunnelien jälkeen todella tilavalta. Pienenä kuriositeettina saimme kierroksen jälkeen maistaa Vietcong-sissien perusmurkinaa, jonkinlaista teetä ja tapiokaa. Eivät sissit kovin leveillä appeilla elelleet.

Tunneliverkoston esittelyä.

Opas esittelee alkuperäisen kokoista sisäänkäyntiä tunneliverkostoon.

Ensiryöminnät tunneliin. Myöhemmin tilaa oli korkeintaan kolmasosa kuvassa nähdystä ja edetä piti kontaten.
Vielä loppuun pari infoluontoista:
  • Kahvi - Vietnamilaiset nauttivat kahvinsa aivan törkeän makeana ja vaikka tavara onkin parempaa kuin Bangkokissa kahvina tarjoiltu pururoska, emme ole saaneet vielä kupillistakaan tavalla tai toisella makeuttamatonta kahvia. Ahti itse asiassa teki jo linjauksen olla ostamatta enää kupillistakaan kahvia täällä.

Vietnamilaista "kahvia"
  • Raha - Nostoraja perusautomaatilla on 2 miljoonaa Dongia (VND) eli noin 72 euroa. Luimme, että VZN:n automaatista voisi nostaa 4 miljoonaa VND, mutta emme olleet bonganneet ensimmäistäkään ao. firman automaattia. Vietcombankin ja vastaavien automaatteja sen sijaan on joka kulmassa. Bongasimme sitten VZN:n läheltä Saigon-jokea ja iloksemme huomasimme maksiminostoksi 10 miljoonaa VND. Nosteltiin sitten 6 M (= 216e) kerralla. Ainakin Nordea nimittäin imaisee ulkomaan nostoista vaihtopalkkiota 2e + 2,5 % nostosummasta, jolloin pienet nostot useampana kertana tulevat kalliimmiksi kuin isompieräiset nostot harvempina kertoina.
Huomenna siirrytään Mui Nen kylille aurinkolomalle. Palailemme, ellemme jää sinne kalastajiksi tai muuta vastaavaa.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Ho Chi Minh Cityyn saapuminen

Bangkok jätettiin taakse Air Asian lennolla Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon). Airbus A320:ssa oli vaatimattomat jalkatilat, mutta onneksi lento ei kestänyt kuin puolitoista tuntia. Mahamme olivat täynnä tankattuamme tukevasti Suvarnabhumin lentoaseman Burger Kingissä ja Dunkin' Donutsissa (Jani otti kaksi donitsia!), joten nälkä ei vielä Vietnamiin saavuttuamme vaivannut.


Kevyttä välipalaa lentokentällä. Janin lisäkommentti: Kuva on tietenkin lavastettu. (:

Meitä oli peloteltu, että Vietnamiin ei ole saapumista ilman paluulentolippua, joten jännitystä oli ilmassa, kun annoin passini leimattavaksi Ho Chi Minh Cityn lentoasemalla. Jotkut olivat kuulemma joutuneet ostamaan paluulipun, jos sitä ei ollut vielä maahan saapuessa. Meillä ei tietenkään lippuja ollut, koska tarkoituksenamme on matkata maitse Kambodzaan. Tiskillä ollut nainen alkoi kysellä jotain viisumista, mutta selitin, että suomalaisilta ei pitäisi moista vaatia. Sitten hän kysyi, kuinka kauan olemme maassa. Vastasin, että alle kaksi viikkoa ja kahden viikon leiman sain passiin ilman paluulennon hankkimista!

Olimme lukeneet, että lentoasemalle saapuvilta matkustajilta kiskotaan ylihintaa taksista keskustaan. Teimme erään ohjeen mukaan saapuessamme ulos lentoasemalta: Kävelimme oikealle ja nurkasta löytyi portaat ylätasanteelle, josta saisi luotettavan taksin. Vinasun-nimisen taksifirman vihreäpaitaiset työntekijät huutelivat meitä ja otimme heidän kuskiltaan kyydin majapaikkaamme. Hinta määräytyi mittarin mukaan ja maksoimme tippeineen 140.000 dongia eli noin viisi euroa vajaan kymmenen kilometrin matkasta.

Hotellimme Nguyen Khang Hotel sijaitsee paikallisella backpacker-alueella Pham Ngu Laon ja Do Quang Daun kulmassa rauhallisella kujalla. Meillä oli etukäteen buukattuna kolme yötä yhteishintaan 40 euroa. Tämä on luksusta verrattuna majoitukseemme Bangkokissa, sillä huoneessamme on kaapeli-tv ja ilmastointi. Huoneet ovat muutenkin mukavia ja siistejä, ja hintaan sisältyy myös aamupala. Erikoisuutena voidaan mainita, että kengät on riisuttava hotelliin sisälle mentäessä.

Ensimmäisen fiilikset HCMC:stä ovat odottavaiset; kaupungissa ja sen läheisyydessä on paljon tekemistä ja näkemistä. Liikenne on hurjaa, koska skoottereita ja autoja on liikkeellä suuri määrä. Kaikki ajavat ristiin rastiin ja tööttäilevät. Katujen ylittäminen tuntuu pelottavalta ajatukselta, mutta eiköhän se siitä luonnistu. Kaiken kaikkieen siirtyminen tänne onnistui loistavasti. Huomenna mennään sitten katselemaan paikallisia nähtävyyksiä!

Jani näyttää mallia, miten tikuilla syödään kevätkäärylettä.

PS. Vietnam yrittää estää Facebookin käyttämisen, mutta Jani osasi tietenkin heti kiertää tämänkin esteen.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Bangkok paketissa

Bangkok jäi tänään taakse ja siirryimme Ho Chi Minhin kaupunkiin (ent. Saigon) Vietnamissa. Siirtymästä lisää seuraavassa kirjoituksessa, nyt on aika summata Bangkok.

Kuuden yön majailun kautta ei ymmärrettävästikään saa Bangkokin kokoisesta kaupungista aivan täydellistä kuvaa, mutta oleilun aikana tuli koettua niin katukeittiöt, liikennevälineet (vene, sky train, metro ja taksi) kuin nähtyä kolmeksi tärkeimmäksi temppeliksi sanotut Grand Palace, Wat Po ja Wat Arunkin. Myös parit puistot ja viikonloppumarkkinat tuli tarkastettua. Tässä hieman kuva-antia vajaasta viikosta Bangkokissa:

Kahvimuki sen kertoo.




Kookosta!

Hartiahieronta maistui päivien ravaamisen jälkeen.

Katukeittiön appeita, jotka pitivät nälän loitolla huokella hinnalla (30 bahtia vs. halvimpienkin ravintoloiden ruoka 90-120 bahtia).

Bangkokista itselleni jäivät vahvimmin mieleen hymyilevät ja kohteliaat ihmiset (esimerkiksi pari kertaa sai hämmästellä, miten nöyrästi ja pahoitellen välistämme kuljettiin, jos olimme juuri keskustelemassa keskenään tai miten joku pahoitteli sitä, jos itse meinasin kompastua johonkin) sekä tuk-tuk-kuskien kyytitarjoukset.

Majatalomme New Road Guest House on suositeltava mesta kaikkine palveluineen sekä avuliaine henkilökuntineen. Paikalla työskentelee sekä paikallisia, että itse alueella paljon matkanneita länsimaalaisia. Paikan ravintola todettiin myös muutamaan otteeseen laadukkaaksi. Huoneissa majoittuu paljon reppureissaajia, joiden unirytmit eivät ole mitenkään säännöllisiä. Viime yönä majatalossa oli myös jonkinlaiset bileet ja humppa raikasi kolmannen kerroksen huoneeseemme vielä yömyöhälläkin.

Bangkokin Parhaat Palat à la Ahti & Jani
  • Lumphini-puisto - Pienimuotoinen kuntosessio lauantain aamutunteina puistossa teki terää. Paikalla oli myös paljon reippaasti kuntoilevia paikallisia niin lenkkeilyn kuin tai chinkin merkeissä.
 
  • Aidot kohtaamiset - Edellä mainitussa puistossa paikallinen herra tuli kyselemään meistä, katukeittiön rouva tarjosi ilmaisia maistiaisia ja hierojattarilla oli hauskaa intialaisilla markkinoilla, kun suostuimme hierottaviksi. Myös epäaitoja kohtaamisia sai maistaa erilaisten huijausyritysten muodossa.
  • Katukeittiökulttuuri - Näin päin pääsi näkemään paikallista elämää huomattavasti paljon paremmin kuin Burger Kingissä, jossa tosin sielläkin tuli kipaistua. Janin suosikkipaikkana vegekatukeittiö intialaisilla markkinoilla.

  • State Towerin näkymä - Yöllinen Bangkok 64. kerroksesta käsin.

  • Paikallisilla julkisilla liikennevälineillä matkustelu - Sky train ja etenkin jokiveneet olivat miellyttäviä ja mielenkiintoisia kokemuksia.
  • Viikonloppumarkkinat - 16 000 kauppiaan valtaama alue on näkemisen arvoinen, vaikka ei mitään shoppailisikaan. Converset, Vansit, Bossit ja vastaavat tekivät kauppansa alueella.
Nyt seikkailu jatkuu vietnamilaisissa merkeissä!