Pages

maanantai 12. joulukuuta 2011

Ho Chi Minh Cityyn saapuminen

Bangkok jätettiin taakse Air Asian lennolla Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon). Airbus A320:ssa oli vaatimattomat jalkatilat, mutta onneksi lento ei kestänyt kuin puolitoista tuntia. Mahamme olivat täynnä tankattuamme tukevasti Suvarnabhumin lentoaseman Burger Kingissä ja Dunkin' Donutsissa (Jani otti kaksi donitsia!), joten nälkä ei vielä Vietnamiin saavuttuamme vaivannut.


Kevyttä välipalaa lentokentällä. Janin lisäkommentti: Kuva on tietenkin lavastettu. (:

Meitä oli peloteltu, että Vietnamiin ei ole saapumista ilman paluulentolippua, joten jännitystä oli ilmassa, kun annoin passini leimattavaksi Ho Chi Minh Cityn lentoasemalla. Jotkut olivat kuulemma joutuneet ostamaan paluulipun, jos sitä ei ollut vielä maahan saapuessa. Meillä ei tietenkään lippuja ollut, koska tarkoituksenamme on matkata maitse Kambodzaan. Tiskillä ollut nainen alkoi kysellä jotain viisumista, mutta selitin, että suomalaisilta ei pitäisi moista vaatia. Sitten hän kysyi, kuinka kauan olemme maassa. Vastasin, että alle kaksi viikkoa ja kahden viikon leiman sain passiin ilman paluulennon hankkimista!

Olimme lukeneet, että lentoasemalle saapuvilta matkustajilta kiskotaan ylihintaa taksista keskustaan. Teimme erään ohjeen mukaan saapuessamme ulos lentoasemalta: Kävelimme oikealle ja nurkasta löytyi portaat ylätasanteelle, josta saisi luotettavan taksin. Vinasun-nimisen taksifirman vihreäpaitaiset työntekijät huutelivat meitä ja otimme heidän kuskiltaan kyydin majapaikkaamme. Hinta määräytyi mittarin mukaan ja maksoimme tippeineen 140.000 dongia eli noin viisi euroa vajaan kymmenen kilometrin matkasta.

Hotellimme Nguyen Khang Hotel sijaitsee paikallisella backpacker-alueella Pham Ngu Laon ja Do Quang Daun kulmassa rauhallisella kujalla. Meillä oli etukäteen buukattuna kolme yötä yhteishintaan 40 euroa. Tämä on luksusta verrattuna majoitukseemme Bangkokissa, sillä huoneessamme on kaapeli-tv ja ilmastointi. Huoneet ovat muutenkin mukavia ja siistejä, ja hintaan sisältyy myös aamupala. Erikoisuutena voidaan mainita, että kengät on riisuttava hotelliin sisälle mentäessä.

Ensimmäisen fiilikset HCMC:stä ovat odottavaiset; kaupungissa ja sen läheisyydessä on paljon tekemistä ja näkemistä. Liikenne on hurjaa, koska skoottereita ja autoja on liikkeellä suuri määrä. Kaikki ajavat ristiin rastiin ja tööttäilevät. Katujen ylittäminen tuntuu pelottavalta ajatukselta, mutta eiköhän se siitä luonnistu. Kaiken kaikkieen siirtyminen tänne onnistui loistavasti. Huomenna mennään sitten katselemaan paikallisia nähtävyyksiä!

Jani näyttää mallia, miten tikuilla syödään kevätkäärylettä.

PS. Vietnam yrittää estää Facebookin käyttämisen, mutta Jani osasi tietenkin heti kiertää tämänkin esteen.

4 kommenttia:

  1. hyvältä näyttää reissun alku. pitäkäähän lystiä!

    VastaaPoista
  2. Täällä kotipuolessa kirjoitellaan just esseetä Vietnamin poliittisesta järjestelmästä. Ai kuinka olisinkaan mielummin siellä lämpimässä - vaikka Cham Islandin hiljaisilla hiekkarannoilla tai Hanoin hullussa trafiikissa. Pitäkäähän huolta :)

    VastaaPoista
  3. Täähän on ihan loistavaa nyt ku mä oon tulossa sinne tammikuun alussa! Hyvä ottaa sulta vinkkejä :) Suukkoja, ihanaa reissua! T. Ella

    VastaaPoista
  4. Oona, will do! (: Sabie, huomenna karataan Mui Nen lämpöön, luvataan nauttia sunkin puolesta. :) Ellabella, jos tarvii jotain spesiaali-infoa, niin laita viestii. Takaisinsuukkoja!

    VastaaPoista