Taas Taolla

Vaihto-opiskelussa Kaakkois-Aasiassa on se hyvä puoli, että kun alkaa tympimään, voi vaihtaa maata päivän varoitusajalla. Koska meillä oli mr. J:n kanssa vielä hyvä määrä selittämättömiä poissaoloja käyttämättä, uhrasimme puolitoista kouluviikkoa Koh Taon reissuun. Kovinkaan suurelta tuo uhraus ei tuntunut, sillä monet luennot oli jälleen kerran peruttu poissaolomme aikana. 

Koh Taoa on tässä blogissa jo hehkutettu niin paljon, että jätän sitä osuutta vähemmälle. Vaikka saari on sukeltajien paratiisi, ovat myös muut saarella vierailleista tutuistani paikasta pitäneet. Penangilta Koh Taolle ei löydy kovinkaan nopeata matkustusvaihtoehtoa. Nopein, mutta kallein tapa olisi lentää KL:n kautta Surathaniin, josta Taolle pääsisi laivalla. Opiskelijabudjetille sopi kuitenkin minibussi, jolle hintaa tuli 120 ringitiä eli noin 30 euroa. 

Minubussi noukki meidät kyytiin ennen aamukuutta ja kolmessa tunnissa olimme Thaimaan rajalla hoitamassa rajamuodollisuuksia. Tullivirkailija oli tiukalla tuulella ja kyseli kovasti, mihin olemme menossa, missä majoitumme ja kuinka kauan viivymme. Eihän meillä tietenkään ollut antaa majapaikkamme osoitetta Koh Taolla, koska emme olleet mitään etukäteen varanneet. Saatuamme 14 päivän leimat passeihimme matka jatkui samaisella minibussilla Hatyaihin, jossa vaihdoimme toiseen minibussiin. 

Surathanissa olimme perillä kahden maissa päivällä. Siitä alkoi sitten yhdeksän tunnin mukava odottelu, koska meidän oli tarkoitus siirtyä klo 23 lähtevällä yölautalla Taolle. Tapoimme aikaa ruokailemalla ja internetissä, kunnes meidät nakattiin satamaan iltasella. Siellä näimme vanhahkon aluksen, jonka määränpäänä oli Koh Tao. Rinkat jätettiin laivan etuosaan. Niihin ei kannata jättää mitään arvokasta tälle matkalle, sillä olen kuullut, että rinkat tutkitaan matkan aikana. Itse kapusimme nukkumatilaan, jossa oli patjaa vierekkäin ja jokaisella nukkujalla tilaa noin puoli metriä. Ahtaudesta huolimatta olin niin väsynyt, että heräsin vasta, kun laiva oli rantautumassa Taolle aamuseitsemältä. Matka-aika oli siis reilusti yli vuorokauden mittainen.

Taolla otimme kuljetuksen saaren pohjoispäähän, jossa söimme Simple Lifessa buffet-aamiaisen. Majapaikaksi valikoitui Sunset Buri Resort, jossa saimme huoneen tuulettimella ja jääkaapilla varustettuna hintaan 600 bahtia (15 euroa) yöltä. Lämmintä vettä ei suihkusta kuitenkaan tullut ja suihkutellessa veden paine ja määrä olivat samaa luokkaa hieman normaalia pahemmin vuotavan hanan kanssa. Mutta eipä sillä väliä. Resort oli aivan rannan tuntumassa ja siellä oli oma uima-allas.

Kuvapostaus, osa 2

Lisää kuvia reissusta.

Siem Reap, Kambodia.

Mekong River, Don Det, Lao PDR.

Waterfall, Laos.

Kun Koh Tao taakse jäi...

...mietin hiljaa mielessäin, että olipa upea saari!

Poistuimme Koh Taolta jo jokunen tovi sitten, mutta sen perästä olemme olleet aika vauhdissa. Nyt tukikohtana on Malesian Penang. Koh Taolla vietimme aikaa reilusti toista viikkoa. Sieltä tie vei vielä Bangkokiin kolmeksi päiväksi ja eilen lensimme Air Asian siivin Penangille.

Lomprayahin bussikuljetusta Bangkokiin odotellessa.

Koh Taoa ei ole mitään hyötyä hehkuttaa, kun sen kokeminen on kuitenkin jotain sanoin kuvaamatonta.

Bangkokissa majoituimme tasokkaaseen Erawan Houseen lähellä Khao San Roadia. Ohjelmistossa Thaimaan pääkaupungissa olivat vielä ostosreissu, elokuvissa käynti (oli pakko nähdä, miten Edelmann pärjää Mission Impossible 4:ssä) ja eläintarhavierailu.

Cineplex-leffakompleksi Siam Paragon -ostoskeskuksen yläkerrassa.

Leffa kustansi hulppeat 400 bahtia (~10 euroa) per matkaaja, mutta IMAX-kokemus oli sen väärti. Eläintarhan (Dusit Zoo) rankkaisin puolestaan yhdeksi reissun parhaista kohteista hinta-laatu -suhteeltaan. 100 bahtilla pääsi katselemaan niin kirahveja, kärmeksiä kuin norsujakin.

Varsinaisen kiertomatkailumme päättymistä juhlistaakseni ostin iltapalaksi heinäsirkan ja skorpionin. Varsinkin ensimmäinen maistui mille tahansa sipsille. Skorpparin peräpäähän oli jäänyt myrkkypistin ja onneksi varmistin, onko se syötävä. Ei kuulemma ollut.

Lentokentän passintarkastuksessa tullivirkailija kiikutti meidät johonkin takahuoneeseen ja mietin, mistä lie on kyse. Olimme olleet viisi päivää yli viisumivapaan ajan maassa ja tästä rapsahti sakkoa 500 bahtia per mies per päivä eli yhteensä 5000 bahtia. Eipä joutunut ainakaan miettimään, mihin bahtinsa laittaisi.

Seuraavalla kerralla luvassa ensikokemukset Penangista.

Scuba diving!

Koh Taon saaresta täytyy sanoa, että paikka nousee kärkeen käytyjen paikkojen listallani. Todellinen paratiisisaari. Tänne matkustamisen syynä oli minun haluni osallistua laitesukelluskurssille. Sukelluskohteena Koh Tao on aloittelijallekin sopiva. Valitsin sukelluskoulukseni suomalaisten omistaman Koh Tao Diversin. Kurssille tuli hintaa 9.800 bahtia eli noin 250 euroa. Hinta sisälsi teoriaopetuksen, teoriakirjan lainaan, harjoittelun meressä sekä neljä sukellusta laitteineen ja vapaasukellusharjoituksen. 

Kurssi kesti kolme ja puoli päivää. Kurssin aloituspäivänä katsoimme vajaat pari tuntia teoriavideoita ja sama jatkui seuraavana aamuna muun teoriaopetuksen lisäksi. Lounaan jälkeen etsiskelimme sopivat sukellusvälineet jokaiselle ja kahlasimme mereen. Meressä harjoittelimme tärkeitä sukellustaitoja, kuten regulaattorin läpi hengittämistä, regulaattorin hakemista ja maskin tyhjennystä matalissa syvyyksissä. Lopuksi teimme ensimmäisen sukelluksemme noin 5-6 metriin. Jännitys oli melkoinen, mutta hyvin se meni, mahtava kokemus!

Toisen päivän ohjelma koostui jälleen aamupäivän teoriasta ja iltapäivän vesiharjoituksista. Meressä opettelimme lisää taitoja, joiden avulla välttää paniikkia ja oppia toimimaan veden alla oikein. Maskin poisottaminen ja takaisin laittaminen veden alla oli ehkä se ikävin osuus, kun piilolinssien takia piti silmät pitää tiukasti kiinni. Teimme myös uimatestin, jossa uimme räpylät jalassa snorkkelin ja maskin kanssa 300 metriä, kevyttä kun mikä. Teimme myös kurssin toisen sukelluksen noin kuuden metrin syvyyteen. Se meni jo paljon paremmin kuin edellisenä päivänä. Oikean hengittämisen löytäminen veden alle lienee yksi tärkeimmistä ja vaativimmista perustaidoista.

Sukellukselle valmistautumassa.

Kurssin viimeinen päivä alkoi jännittävissä merkeissä teoriakokeella, jonka kaikki läpäisivät. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan "Scuba Diving For Dummies"-testi. Yksinkertaista ja helppoa siis. Päivän isoin haaste oli kuitenkin edessä: kaksi sukellusta laivasta syvyyksiin, maksimissaan 18 metriin!

Näkymiä sukellussaitilta.

Nousimme iltapäivällä varusteinemme Koh Tao Diversin laivaan, Drag Queeniin. Siirryimme läheiselle Twin Peaks -sukellussaitille, jossa puimme varusteet päälle ja hyppäsimme veteen, tarkoituksenamme laskeutua köyttä pitkin alas. Tämä oli kurssin huonoimmin onnistunein sukellus, emmekä käyneet kuin noin 13 metrissä. Hieman masentunein mielin valmistauduimme viimeiseen sukellukseen Japanese Gardenissa. Täällä taas homma toimi porukalla hyvin ja kävimme 15 metrissä. Syvemmälle emme menneet, koska näkyvyys oli huono. Pohjalle teimme parit harjoitukset. Omalla kohdallani hengitys tuntui toimivan ja kohtalaisen hyvä noste löytyneen. Nyt pystyi jo keskittymään sukeltamisen ohella katselemaan ympäröivää merielämää. Näimme paljon erilaisia kaloja, kuten parven pieniä barrakudia. Takaisin pinnalle noustuamme fiilikset olivat korkealla. Olimme selvittäneet kurssin ja meistä tuli SSI Open Water Divereita. Nyt saisimme vuokrata sukellusvarusteet ja lähteä sukellusretkille maksimissaan 18 metrin syvyyteen.

Drag Queenin keula oli juuri siunattu, joten jos sitä olisi loukattu, alus olisi painunut pohjaan kolmessa sekunnissa.

Sukeltaja täysissä varusteissaan valmiina hyppäämään mereen.

Sukellusten jälkeen aurinko oli jo laskemassa mailleen.

Maihin palattuamme hoidimme paperityöt kuntoon ja nostimme maljan onnistuneelle kurssille. Kurssijuhlat jatkuivat myöhään seuraavaan aamuun saakka. Kiitokset Koh Tao Diversin kouluttajalla Päiville ja avustaja-Mikalle hyvästä työstä!

Koh Tao on hyvä paikka aloitella sukeltamista. Vedet ovat yleensä kirkkaita, joten näkyvyys on hyvä. Myöskään aallokko ei haitannut sukelluksia. Kurssin jälkeen ei mennyt kuin yksi päivä välissä ja päätin lähteä seuraavalle sukellusreissulleni. 1.800 bahtin hintaan. Sillä sai varusteet vuokraksi ja kaksi sukellusta KTD:n laivalta. Molemmilla sukelluksilla kävimme 18 metrissä, vaikka väkyvyys ei ollutkaan paras mahdollinen syvyyksissä. Ensimmäisen sukelluksen huippuhetki sattui, kun näimme kaksi kilpikonnaa! Toinen ui heti pois, mutta toinen, isompi, köllötteli rauhallisesti meren pohjassa. Pääsimme näkemään sen läheltä. Tuolla mahtavalla meren elävällä saattaa olla ikää jopa 150 vuotta.

Toisella sukelluksella emme nähneet mitään sen ihmeellisempää, mutta sukelsimme vedenalaisessa luolassa lyhyen matkan. Siitä huolimatta vedenalainen maailma on erittäin kiehtova. Siellä on niin paljon kaikkea nähtävää. Kokemuksena sukeltaminen on ehdottomasti hienointa, mitä tällä reissulla olen tehnyt. Suosittelen sitä kaikille! 

Kilpikonnasaarella

Retkikunta saapui aamuvarhaisella Chumphonista kulkevalla katamaraanilla kilpikonnasaaren eli Koh (saari) Taon (kilpikonna) kamaralle. Katamaraanimatka kustansi rapeat 600 bahtia (tosin saarelta poispääsy maksaa 1000 bahtia...) ja kesti reilut pari tuntia.

Pääsyy Koh Taolle tuloon oli Ahdin halu osallistua sukelluskurssille ja saarelle astuttuamme voi todeta, että olisipa harmittanut, jos tänne ei olisi poikennut. Tosin taksin hinnasta tingatessamme kuski totesi, että "This is Koh Tao, everything is more expensive here".

Ja niin todentotta tuntuisi olevan. Perusthairuoat saa vielä suhteellisen edullisesti, mutta esimerkiksi länsimainen ruoka maksaa jo enemmän. Samoin esimerkiksi pyykkäys ja thaihieronta ovat kalliimpia, jälkimmäinen on kaksi kertaa kalliimpaa kuin esim. Kanchanaburissa. Tosin on täältä bongattu jo edullisiakin juttuja. 150 bahtin "eat all you can"-aamiaisbuffet on yksi reissun kovimpia hinta/laatu-suhteeltaan. Punttisali kustantaa 150 bahtia per kerta ja snorklausvarusteet sai vuorokaudeksi vuokralle 100 bahtilla.

Sairee Beach.

Kipaisimme saarelle tultuamme suoraan Koh Tao Diversiin, suomalaiseen sukellusmestaan, jossa Ahti suorittaa kurssinsa. Sieltä lähdettiin tutkimaan majoituksia ja jo suhteellisen lyhyen kävelyn jälkeen olimme tarkastaneet kolme erilaista vaihtoehtoa. Pulaa ei siis täälläkään majoituksesta ole. Päädyimme ottamaan oman tönön rannalle viettävältä rinteeltä paikasta nimeltä Queen Resort hintaan 700 bahtia / yö. Mökin sijainti, laatu ja näkymät ovat pienen hintalisän väärti. Sairee Beach ja Mae Haad, eräät keskeisimmistä alueista saarella, ovat aivan kivenheiton päässä.

Terassinäkymä vuokramökistä.

Toisena päivänä saarella suuntasimme katsomaan näkymiä tiettävästi saaren korkeimmalle kohdalle. Enpä ole ikänäni sellaista mäkitreeniä vetänyt. Tarkoitus oli aluksi mennä juosten, mutta mäen nousukulma oli eri mieltä. Vaikka varsinaista "2 view"-näköalapaikkaa emme löytäneetkään, maisemat olivat korkealta varsin näyttävät.

Kolmantena päivänä ajatuksena oli vuokrata polkypyörät sekä snorklausvarusteet ja kierrellä saaren rantoja. Ensimmäinen polkupyöriä vuokraava pulju löydettiin minigolfradan kupeesta ja senkin pyörittäjä oli kalastamassa. Puoli tuntia odoteltuamme saimme kuitenkin polkupyörät alle, tosin eipä niistä juuri hyötyä ollut: Saaren eteläkärkeen suunnatessamme kohtasimme peräjälkeen jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, joiden kunto ei ollut edes välttävällä tasolla. Jälleen pyöräntalutushommissa sai ainakin hyvän jalkatreenin, jos ei muuta.

Viidakon- ja vuorenvalloitusta.

Pääsimme tarpomisen perästä kuitenkin Shark Bay:lle ja kun snorklaus alkoi allekirjoittaneella ottaa onnistuakseen, oli kokemus aivan mieletön. Rantavesien vedenalaista maailmaa ei voi sanoin kuvailla. Voi vain kuvitella, millaisia kokemuksia Ahti saa sukelluskurssillaan syvemmissä vesissä.

Nyt kun asian mainitsin, niin kirjoittelu saakin luvan vaihtua snorklailuun. Sawasdee!

Kuoleman rautatie

Ennen Ko Taolle suuntaamista kävimme kääntymässä Kanchanaburissa, jossa sijaitsee kirjan ja elokuvan kuuluisaksi tekemä Kwai-joen silta. Sinne menimme paikallisjunalla, joka lähti Thonburin asemalta Bangkokin länsipuolelta. Kyseessä oli 3. luokan paikallisjuna, sillä muita junia ei kyseisellä välillä kulje. Junia Bangkokista Kanchanaburiin lähtee aamulla ennen kahdeksaa ja päivällä 13:55. Hintaa matkalle tulee 100 bahtia ja matkan kesto on neljän tunnin luokkaa. Hidasta kiskojen kolkuttelua on siis tiedossa tämän kulkuneuvon valitsijoille.

Kanchanaburiin saavuttuamme tiedustelimme tuk-tuk-kuskilta majoitusta (accommodation). Hän pudisteli surullisen oloisena päätään ja sanoi "No". Naureskelimme miekkoselle, että eikö kaupungissa muka ole majoitusta tarjolla ja suuntasimme kävellen kohti jokea ja majoituspaikkoja. Matka asemalta ei ole kovin pitkä kadulle, jossa sijaitsee suurin osa majoitus- ja ravitsemusliikkeistä. Otimme huoneen Jolly Frog Backpacker Hotelista hintaan 290 bahtia yö. Mitään reppureissaaja-tunnelmaa ei kyseisessä paikassa kuitenkaan ollut havaittavissa.

Seuraavana päivänä vuokrasimme sadan bahtin maastopyörät (Reissun parhaat pyörät! - Janin huom.). Ensin kävimme katsomassa vehreää hautausmaata, johon on haudattu tuhansia liittoutuneiden sotilaita. Sieltä polkaisimme vajaan kolmen kilometrin päähän Kwai-joen siltaa katsomaan. Paikka oli täynnä turistihömpötystä, eikä se vastaa ollenkaan elokuvan antamaa kuvaa paikasta. Se ei tietenkään ole ihme, sillä elokuva on kuvattu Vietnamissa. Ja itseasiassa silta ei ylitä Kwai-jokea, vaan Mae Khlungin. Alkuperäisen kirjan kirjoittanut Pierre Boulle ei ollut koskaan käynyt paikan päällä ja hän oli vain olettanut, että silta ja kuoleman rautatie ylittävät Kwai-joen.

Siinä se on! Kwai-joen silta, joka ei ylitä Kwai-jokea!

Alkuperäinen silta oli puuta ja siitä on vielä pieni pätkä nähtävissä, mutta nykyinen, rautainen silta on tuotu paikalle Indonesiasta. Siltaa ei myöskään räjäytetty, vaan se pommitettiin palasiksi liittoutuneiden toimesta. Japanilaiset laittoivat sotavankeja sillalle vilkuttamaan liittoutuneiden pommikoneille siinä toivossa, että koneet vetäytyisivät takaisin, mutta lentäjät noudattivat käskyjään ja tuhosivat sillan. Samalla sotavangit kuolivat ja kuulemma joen vesi muuttui punaiseksi verestä.

Sillan nähtyämme kävimme Jeath War Museumissa, joka sijaitsee lähellä siltaa. Sisäänpääsymaksu oli 40 bahtia. Esille oli laitettu jos jonkilaista roinaa, mutta erityisemmin paikka ei säväyttänyt. Päivän kuluessa näytimme maastopyörillemme vielä maisemia, mutta kunnon baanaa emme löytäneet, sillä kaikki tiet tuntuivat olevan todella ruuhkaisia. Iltasella otimme rentouttavan thai-hieronnan, joka maksoi 150 bahtia tunnilta. Melko kummallisia tekniikoita ja venytyksiä kyseiseen hoitoon kuului (Eipä ole tätä miestä väännelty aikaisemmin siihen malliin - Janin huom.).

Jani pööpöilee sotamuseossa.

Seuraavana aamuna otimme minibussin takaisin Khao San Roadille Bangkokiin. Siihen kului molemmilta 150 bahtia, mutta matka-aika junaan verrattuna väheni puolella. Olimme siis Bangkokissa noin parissa tunnissa kuskin painettua kaasua kuin viimeistä päivää. Khao Sanilla tankkailimme ja tapoimme aikaa, kunnes oli aika ottaa taksi juna-asemalle. Ensimmäinen taksikuski ei suostunut ajamaan ruuhka-ajan takia mittari päällä ja pyysi 200 bahtia. Me emme tähän suostuneet ja otimme seuraavan taksin, joka ajoi mittarilla ja hintaa tuli 80 bahtia. Juna-asemalla hyppäsimme yöjunaan, kohti Koh Taoa. Mutta se onkin sitten seuraavan jutun aiheena.

Junaillen takaisin "kotiin"

Vang Viengistä hurautimme takaisin Vientianeen. Vientianessa buukkasimme tuktukin viemään meidät etäiselle rautatieasemalle 100 000 kipin (n. 10 eur) hintaan. Tuktuk taisi kipata meidät paikallisbussin kyytiin, joka oli menossa Laosin raja-asemalle ja teki sitten vuoksemme lisälenkin vielä juna-aseman puolelle. Ao. paikallisbussi olisi eräässä rahanvaihtopisteessä työskennelleen herran mukaan maksanut alle 10 000 kipiä ja tuktuk raja-asemalta juna-asemalle noin 15 000 kipiä. Kahdelta matkaajalta olisi näin ollen kulunut siis matkaan 50 000 kipiä eli puolet vähemmän kuin nerokkaan tuktuk-kuskin vedätyksen kohdalla.  

Juna-asemalla otimme alle yöjunan. Rajasäätöjen jälkeen nousimme Laosin puolelta alle vartin puksutelleeseen junaan, joka vei edelleen Thaimaan puolelle ja rajatarkastuksen jälkeen yöjunaan. Hintaa molemmille junille tuli yhteensä vajaat 750 bahtia per matkaaja.

Vitsailimme tämän olevan kulkuvälineemme kunnes tajusimme, että tässä maassa se olisi sitä voinut ollakin.

Hintaan sai toisen luokan ylämakuupaikan. Alamakuupaikka olisi ollut hieman hintavampi (ja leveämpi), mutta valintaongelmamme oli ratkaistu jo sillä, että kaikki alapaikat oli myyty loppuun. Asemiin asetuttuamme tilasimme ruokaa junan ravintolavaunusta. Tämän jälkeen ajatukseksi tuli lähteä tarkastamaan itse ravintolavaunu ja kokemus oli hieman toista kuin mihin VR:n pyörillä on tottunut.

Sleeper trainin vatsassa.

Kaikki vaunun ikkunat olivat auki ja kiskojen kolinasta syntynyt melu oli paikoin korvia huumaava. Vaunun perällä raikasi thaimaalainen karaoke-dvd ja vaunu oli kansoitettu muun muassa ketjupolttavien länsimaalaisten, yhden pöytään sammuneen sankarin ja paikallisen alkoholistimummon toimesta. Olut maksoi jäätävät 130 bahtia ja nousi näin matkan kalleimmaksi sellaiseksi. Kokemus oli tästäkin huolimatta mieletön!

Ravintolavaunussa oli tunnelmaa!

Yö junassa meni koiranunta nukkuen ja vaunu oli mukavan viileä, aamulla noustessa ehkä vähän liiankin viileä. Olo oli kuin kotiin olisi tullut, kun astuimme Bangkokin juna-asemalle. Lämpöön astuessamme kuvittelin sulavani Pohjois-Laosin viileyteen tottumisen jälkeen. Juna-asemalla tuktuk-kuskien armeija hyökkäsi perinteisesti kimppuumme ja tarjosi kyytiä Khao San Roadille 130 bahtilla per mies. Päätimme kuitenkin ottaa taksin ja taksamittari näytti perillä kohteessa alle 60 bahtia. Taas meinasivat tuktuk-kuskit vetää matkaajia nenästä, mutta eivätpä tällä kertaa onnistuneetkaan, hähä!

Khao Sanilla mentiin aamiaiselle ja samalla tarkasteltiin netistä sopivaa majoitusta. Yksi suositelluista paikoista oli läheisellä kadulla sijaitseva Live Good, mutta se oli jo aivan täynnä. Harhailimme sitten johonkin sen lähellä olevalle majatalolle ja buukkasimme 350 bahtin hintaan ehkäpä hirveimmän lukaalin, mikä tähän mennessä on vastaan tullut (joskin yksinkertaisin majoitusmuotomme on edelleen vain kerrossängyn ja tuulettimen sisältänyt Bunk Bed Room New Road Guest Housessa). Herkullisena yksityiskohtana kerrottakoon, että veimme tämän jälkeen pyykit lähellä majailevalle sedälle pyykättäväksi ja toiminta vaikutti niin epävarmalta, että ihmetellä sopii, jos näemme vaateittamme enää koskaan.

Jäämme jännittämään sitä ja suunnittelemaan siirtymää Koh Taolle.

Bangkok paketissa

Bangkok jäi tänään taakse ja siirryimme Ho Chi Minhin kaupunkiin (ent. Saigon) Vietnamissa. Siirtymästä lisää seuraavassa kirjoituksessa, nyt on aika summata Bangkok.

Kuuden yön majailun kautta ei ymmärrettävästikään saa Bangkokin kokoisesta kaupungista aivan täydellistä kuvaa, mutta oleilun aikana tuli koettua niin katukeittiöt, liikennevälineet (vene, sky train, metro ja taksi) kuin nähtyä kolmeksi tärkeimmäksi temppeliksi sanotut Grand Palace, Wat Po ja Wat Arunkin. Myös parit puistot ja viikonloppumarkkinat tuli tarkastettua. Tässä hieman kuva-antia vajaasta viikosta Bangkokissa:

Kahvimuki sen kertoo.

Kookosta!

Hartiahieronta maistui päivien ravaamisen jälkeen.

Katukeittiön appeita, jotka pitivät nälän loitolla huokella hinnalla (30 bahtia vs. halvimpienkin ravintoloiden ruoka 90-120 bahtia).

Bangkokista itselleni jäivät vahvimmin mieleen hymyilevät ja kohteliaat ihmiset (esimerkiksi pari kertaa sai hämmästellä, miten nöyrästi ja pahoitellen välistämme kuljettiin, jos olimme juuri keskustelemassa keskenään tai miten joku pahoitteli sitä, jos itse meinasin kompastua johonkin) sekä tuk-tuk-kuskien kyytitarjoukset.

Majatalomme New Road Guest House on suositeltava mesta kaikkine palveluineen sekä avuliaine henkilökuntineen. Paikalla työskentelee sekä paikallisia, että itse alueella paljon matkanneita länsimaalaisia. Paikan ravintola todettiin myös muutamaan otteeseen laadukkaaksi. Huoneissa majoittuu paljon reppureissaajia, joiden unirytmit eivät ole mitenkään säännöllisiä. Viime yönä majatalossa oli myös jonkinlaiset bileet ja humppa raikasi kolmannen kerroksen huoneeseemme vielä yömyöhälläkin.

Bangkokin Parhaat Palat à la Ahti & Jani

• Lumphini-puisto - Pienimuotoinen kuntosessio lauantain aamutunteina puistossa teki terää. Paikalla oli myös paljon reippaasti kuntoilevia paikallisia niin lenkkeilyn kuin tai chinkin merkeissä.

 

• Aidot kohtaamiset - Edellä mainitussa puistossa paikallinen herra tuli kyselemään meistä, katukeittiön rouva tarjosi ilmaisia maistiaisia ja hierojattarilla oli hauskaa intialaisilla markkinoilla, kun suostuimme hierottaviksi. Myös epäaitoja kohtaamisia sai maistaa erilaisten huijausyritysten muodossa.
• Katukeittiökulttuuri - Näin päin pääsi näkemään paikallista elämää huomattavasti paljon paremmin kuin Burger Kingissä, jossa tosin sielläkin tuli kipaistua. Janin suosikkipaikkana vegekatukeittiö intialaisilla markkinoilla.

• State Towerin näkymä - Yöllinen Bangkok 64. kerroksesta käsin.

• Paikallisilla julkisilla liikennevälineillä matkustelu - Sky train ja etenkin jokiveneet olivat miellyttäviä ja mielenkiintoisia kokemuksia.
• Viikonloppumarkkinat - 16 000 kauppiaan valtaama alue on näkemisen arvoinen, vaikka ei mitään shoppailisikaan. Converset, Vansit, Bossit ja vastaavat tekivät kauppansa alueella.

Nyt seikkailu jatkuu vietnamilaisissa merkeissä!

4. päivä BKK:ssa

Aloitimme päivämme aamiaisella katukeittiössä, jossa oli jo paikallista väkeä ruokailemassa. Otin riisiä, uppopaistettua kanaa ja jotain kastiketta, joka osoittautui erittäin tuliseksi. Hintaa tälle kertyi 40 bahtia eli noin euron verran. Täysin vatsoin suuntasimme jokiveneellä kohti Wat Arunia (englanniksi the Temple of the Dawn), joka on vastapäätä Wat Pota joen toisella puolella. Kaupungista päin saapuville tiedoksi, että joen voi ylittää Wat Arunin kohdalta jokiveneellä kolmen bahtin korvausta vastaan.

Saavuttuamme joen toiselle puolelle maksoimme molemmat 50 bahtia sisäänpääsystä temppelialueelle. Hienoin nähtävyys on 79 metriä korkea torni, jota pääsee kiipeämään jyrkkiä portaita pitkin lähes puolessa välissä sijaitsevalle katselutasanteelle. Tämä suoritus ei sovi korkeanpaikankammoisille tai huonosti liikkumaan pääseville. Katselutasanteelta otimme tarvittavat todistusaineistot valokuvien muodossa ja siirryimme takaisin maan tasalle. Itse temppelialue oli pienehkö ja nopeasti nähty.

Ahti ottamassa mittaa Wat Arunin suhteellisen jyrkistä portaista.

Palattuamme joen toiselle puolelle suuntasimme kartalta silmiimme osuneisiin Pahurat Textile Marketiin ja India Emporiumiin, jotka sijaitsevat vierekkäin Phahurat Rodilla ja Chakkraphe Rodilla. Siellä oli tarjolla rättiä ja lumppua monenmoista, kuten esimerkiksi kankaita joka lähtöön. Menimme intialaiseen ostokeskukseen, jossa harhailimme kolmanteen kerrokseen. Sieltä löysimme edukkaan thai-hieronnan, jota päätimme kokeilla. Palvelu oli ystävällistä ja hieronta ammattimaista. Hintaa puolen tunnin rentoutushetkelle kertyi 100 bahtia (noin 2,5 euroa).

Hieronnan jälkeen olimme nälissämme ja harhailimme pienille intialaiskauppojen ja -kojujen kujille. Sieltä päätimme syödä ituja ja mitä näitä nyt on eli vegeruokaa oli tiedossa! Riisi ja sen lisukkeet olivat yllättävän hyviä, joskin taas hieman tulisia. Mahan täyttäminen maksoi 30 bahtia eli alle euron. Aidon tunnelman sai kaupan päälle; pikkukujalla ei ollut muita länsimaalaisia.

Katselimme vielä kävellen Memorial Bridgen, mutta siitä ei jäänyt muistoksi oikein edes kunnon valokuvia. Tässä vaiheessa totesimme olevamme pian bahtittomia ja siirryimme etsimään pankkiautomaattia (ATM). Visa Electronilla saa bahteja seinästä tarpeellisen määrän, palkkiota veloitetaan 150 bahtia. Laitteessa on ohjeistus englanniksi. Loppupäivä sujuikin rauhallisissa merkeissä, emmekä tehneet sen ihmeempiä. Bangkokissa hieman jopa satoi.

Kolmatta päivää BKK:ssa

Kolmas päivä Bangkokissa. Tänään lähdettiin aamusta kohti korkeuksissa liihottavia sky train -reittejä. Kilroyn paketissa luvattiin liput sky trainiin vuorokaudeksi, mutta majatalollamme ei ollut minkäänlaista tietoa asiasta, emmekä olleet sellaisia myöskään ennakkoon saaneet. 120 bahtin (~3 euron) päivälippu ei tosin meitä itsekään maksaen varattomiksi tehnyt.

Reippaasti suuntasimme kulkumme rautatieasemalle, josta myös sky trainin kyytiin pääsisimme. Tai sitten emme. Nainen metroasemalla kertoi, että lähin asema vempeleeseen olisi siellä, mistä olimme liikkeelle lähteneet. Saimmepa testata paikallisen metrokyydin ja sen uumeniin olisi voinut jäädä viileyden vuoksi viettämään päivää pidemmältikin. Kuriositeettina mainittakoon metron turvallisuustarkastus: hälytinportti vilkutti punaista valoa ja vartija kurkkasi taskulampulla arviolta puoli sekuntia laukkuun. Thaimaalaiset näkyvätkin olevat erinomainen kansa ihmisten työllistämisessä, sillä tässäkin tapauksessa toimi vaikutti lähinnä muodollisuudelta.

Kun saavuimme sky train -asemalle, kuljimme ensin toisella yhteydellä vaihtoasemalle ja sitten toisella Jatujak-puistoon keskustan toiseen päähän. Tovin kurkimme vehreyttä ja bongasimme samalla viikonloppumarkkina-alueen. Sen jälkeen taivasjuna kuljetti meidät takaisinpäin ostoskeskuksille nimeltä Siam Paragon ja MBK. Jälkimmäinen on kuuluisa siitä, että siellä myydään ei-niin-aitoa tavaraa pienen tinkimisen jälkeen pilkkahintaan. Paragonissa hinnat puolestaan viuhuivat Suomestakin tutuissa lukemissa. Paragonin alakerrassa majailevaa merimaailmaa ja satunnaista elokuvateatterielämystä lukuun ottamatta en itse liputa kyseisen paikan puolesta. Kuulostaa jotenkin erikoiselta tulla rentoon Kaakkois-Aasiaan keskelle länsimaissa kehitettyä ostoskeskushelvettiä. Mutta makunsa kullakin.

Sky train saapuvilla.

Jatujakin puistoaluetta.

Välissä kipaistiin Tescossa hankkimassa tarveaineita ja tämän jälkeen suuntasimme takaisin majatalolle. Olimme vieneet tavaramme säilytykseen, koska ennakkoon varaamamme huone oli jouduttu luovuttamaan pois. Kipaisimme uuden, hieman vaatimattomamman huoneemme, avaimen haltuumme ja kannoimme tavarat säilytyksestä huoneeseen. Vaatimattomalla tarkoitetaan tässä tapauksessa omalla wc:llä, jääkaapilla ja ilmastoinnilla varustetun huoneen vaihtumista puolta pienempään huoneeseen, jossa on kerrossänky. Wc ja suihku ovat yhteiskäytössä käytävällä. Huone miellyttää ainakin omaa minimalistista silmääni ja tätä kirjoittaessa tässä on toistaiseksi pärjätty.

Huoneen haltuunoton jälkeen nautittiin jälleen evästä majatalon ravintolassa, jonka jälkeen ajauduimme sattumalta majatalon repertuaariin kuuluvaan päivittäiseen infoon. Hyvää tietoa saimmekin. Sitten tiemme vei viereisen State Towerin, Thaimaan kolmanneksi korkeimman rakennuksen, 64. kerrokseen, josta näkymät olivat varsin mahtavat. Matkalla ylös meitä palveli arviolta kymmenkunta henkeä ja Ahdilta voi tiedustella, miten tällaiset henkilöresurssit vaikuttavat drinkkihinnastoon.

Yöllinen katsaus State Towerista.

Suhteellisen arvokkaan oloisesta ympäristöstä laskeuduttiin jälleen alas ja kipaistiin iltapalalle Silom Roadin kulman katukeittiöön. Kookoskanakeitto maistui hyvälle, kunnes tein virheen ahmien keitossa lilluneen chilin. Mikään maistamani ruoka Suomessa ei ole maistunut yhtä tuliselta. Sen jälkeen keiton makukimara oli tipotiessään, mutta palasi onneksi myöhemmin takaisin. Thaimaalaisen laskentakaavan mukaan 100 bahtin keitto ja 15 bahtin vesi maksoivat tosin yhteensä 190 bahtia, mutta bongasin tämän vasta jälkikäteen. Ilmankos tarjoilijatar ei edes laskenut rahoja, korjasi vain setelitukun vedätettyjen turistien edestä ilolla.
Unelle tarvinnee jälleen rientää, jotta taas huomenna pääsee tarkastelemaan kaupungin ihmeitä.

Iltapalalla.

Scams!

Mainion majatalomme (New Road Guest House) omaan makuuni hieman liian länsimaalaiseksi viritellyn aamiaisen (mm. nakkeja, munakokkelia ja paahtoleipiä) jälkeen suuntasimme kulkumme kohti China Townia. Kartan skaala oli aika kova ja jo China Townin portille oli varsin pitkältä tuntuva matka, vaikka se kartan mukaan näytti olevan aivan vieressä.

China Townin portilla.

Tähtäimessämme olivat kultaisen buddhan tarkastelu Wat Po -tempelissä sekä Grand Palaceen tutustuminen. Kun olimme saapuneet alueen läheisyyteen, eräs ohikulkija paikallisesta turistivirastosta, tietenkin, tuli huomauttamaan meille, että paikat ovat suljettuja kuninkaan syntymäpäivien vuoksi. Tämä on bangkokilainen huijaus (scam) suoraan oppikirjasta, mutta kun kuninkaan synttärit olivat oikeasti olleet eilen, se herätti rippeen luottamusta.

Hotellin uima-altaalle ei ollut tunkua...

Tilalle tarjottiin 1500 bahtin vesiajelua kanaaleissa. Emme ostaneet tarinaa, vaan suuntasimme makaavan kultaisen buddhan luo. Eikä aikaakaan kun kimpussamme oli mies, joka ehdotti 40 bahtin tuktuk-matkaa mm. mustan buddhan luo, koska kultaisen buddhan luo ei pääsisi. Kaverikin porhalsi tuktukilla näppärästi paikalle. Sanoimme haluavamme kävellä.

Saavuimme Wat Po:lle. Jännästi alueella oli turisteja normaalin oloiseen tapaan ja sisään pääsi normaalilla 50 bahtin (reilut 2 euroa) maksulla. Sieltä suuntasimme Grand Palacelle, joka oli kuninkaan kemujen vuoksi suljettu, mutta samalla alueella sijaitseva Emerald Buddha sekä ympäröivä temppelialue olivat nähtävissä veloituksetta (normaali sisäänpääsy alueelle maksaa 400 bahtia). Oli oikeastaan piristävää joutua huijausyrityksen kohteeksi. Se on mielestäni Bangkokin nähtävyys siinä missä temppelitkin.

Temppelin koulurakennuksesta tulivat mieleen suloiset ala-asteajat.

Allekirjoittanut ja astetta isompi buddha ottamassa rennosti.

Perusnähtävyyksien tarkkailun jälkeen oli ruoan paikka ja bongasimme jonkinlaisen katuravintolan läheltä. Ostin itse appeeksi mustekalaa, katkarapuja ja joitakin hämmentävästi ranskalaiselta perunalta näyttäviä kikkareita, jotka oli kuitenkin tehty jostakin juureksentyyppisestä. Jälkiruokana kookospirtelö teki tehtävänsä.

Temppelialueelta bongattu suomalainen turisti.

Appeen jälkeen suunnistettiin reppureissaajien mekkaan Khaosan Roadille, josta ei voi olla erehtymättä. KFC:n ja Subwayn valomainokset hyppivät heti silmille. Kävelimme kadun poikki ja matkalla tarjottiin muun muassa tatuointia hakattavaksi. Kipaisimme Starbucksissa paikalliseen tasoon nähden ylihintaisella kahvilla (joskin maku oli lähempänä totuttua kuin lähinnä purukahvilta maistuva "kahvi", mitä täältä yleensä tuntuu saavan).

Thanon Khao San, reppureissaajien mekka. Huomaa asiallinen kaivinkonekuski.

Angry Birds is everywhere!

Khaosanin jälkeen oli aika suunnata jälleen New Roadille ja otimme alle veneen. 15 bahtin hintaan pääsimme näppärästi etenemään takaisin majapaikan kulmille asti. Päivään mahtuivat vielä läheisen pihvipaikan eväät sekä Silom Roadiin tutustuminen pintapuolisesti. Nyt on aika mennä lataamaan virtaa huomiselle.

Paattimatkan tiivistä tunnelmaa.

Lento ja saapuminen Bangkokiin

Vihdoin se kauan odotettu lähtöpäivä koitti 4.12. ja matkustimme Janin kanssa bussilla Helsinki-Vantaalle. Sieltä lensimme suoralla, alle 10 tuntia kestäneellä, Finnairin lennolla Bangkokiin, enkelien kaupunkiin. Airbus A330:ssa saimme ruokaa, hieman unta ja käyttää henkilökohtaista viihdelaitteistoa. Minä katsoin elokuvan Hangover II.

Suomen säätä ei varsinaisesti jäänyt ikävä...

Lasku Bangkokiin oli pehmeä etukäteen ostamamme Kilroyn Pehmeä lasku Bangkokiin -paketin ansiosta. Se sisälti kaksi yötä hostellissa, kuljetuksen kentältä hostelliin sekä päivälipun Sky Trainiin. Kentällä oli nouto meitä vastassa ja pian kiisimme kuuman Bangkokin teitä pitkin kohti New Road Guest Housea, joka sijaitsee lähellä Silom Roadia. Hostelli osoittautuikin mukavaksi paikaksi. Palvelu on ystävällistä ja henkilökunta avuliasta sekä englanninkielentaitoista. Sisäänkirjautumisen jälkeen söimme hostellin ravintolassa kohtalaisen edullisen päivällisen, jonka jälkeen lähdimme iltakävelylle tarkastelemaan lähimaastoja.

Well hello Thailand!

Bangkokissa oli vielä iltasellakin mukavan kuumat +29 astetta lämmintä, joten hommasimme läheisestä kaupasta juomavettä. Kaduilla oli paljon väkeä ja liikennettä. Lisäksi samana päivänä oli Thaimaan kuninkaan syntymäpäivät ja monessa paikassa oli kuninkaan kuvia. Lisäksi kadulla oli väkijoukko, josta meillekin annettiin kynttilät kouraan (kuvissa alla). Niiden kanssa me sitten seisoimme muiden kanssa kuninkaan vuosijuhlien kunniaksi. Thaimaalaisten laulamien laulujen sanat olivat meiltä kuitenkin hieman hukassa. Taisimmekin itse olla jonkin sortin nähtävyys väkijoukon seassa. Hieman jäi ihmetyttämään, miksi väkijoukko kunnioitti kuningastaan keskellä kävelyäkatua välillä vallaten myös autokaistan, josta paikallinen poliisi tulikin heitä pois häätämään.

Juhlahumusta selvittyämme kävimme vielä syömässä thaimaalaista ruokaa rauhallisessa paikassa, jossa oli myös live-musiikkia. Sitten väsyneet matkustajat olivatkin jo valmiita siirtymään hostellihuoneeseen ja heittämään läskit silmille. Uni maittoikin matkan rasitusten jälkeen hyvin esimmäisenä yönämme Thaimaassa.