Pages

tiistai 20. syyskuuta 2011

Hakuprosessi Tampereen yliopistossa

Vaikka blogissa kerromme matkastamme ympäri Kaakkois-Aasia, pääasiallinen syy matkustamiseen on vaihto-opiskelu Maleasiassa. Minun vaihtokohteeni on Universiti Sains Malaysia Penangissa, noin 300 kilometriä Kuala Lumpurista pohjoiseen.

Hakuprosessi täällä Tampereen yliopistossa menee niin, että ensin haetaan yliopiston sisällä vaihtopaikkaa. Malesiaan paikkoja oli tarjolla vain kaksi syys- ja kevätlukukausiksi. Hakuaika oli joskus tammikuussa 2010 eli noin vuoden ennen vaihtoon lähtemistä. Vaihtokoordinaattori valitsi motivaatiokirjeiden perusteella vaihtoonlähtijät, muutama ylimääräinenkin sai oikeuden lähteä vaihtoon, kunhan maksavat itse lukukausimaksun. 

Kun yliopisto oli hyväksynyt minut vaihtoon lähtijäksi, piti Malesiaan lähettää hakupaperit, joihin kuului itse hakemuksen ja motivaatiokirjeen lisäksi suosituskirje, todistus terveydentilasta, opintorekisteriote ja passikuvia sekä kopioita passista viisumia varten. 

Tässä vaiheessa odottelen vielä jännityksellä lopullista vahvistusta Penangista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti