Pages

lauantai 12. marraskuuta 2011

Madventuresin jalanjäljille

Travelleriduo Madventures on "raapustanut" jälleen uuden kirjan etenkin meidän ilmiön vankkumattomien fanien iloksi. "Raapustanut" siksi, että Mad World - Seikkailijan Atlas todellakin on atlas, sen mittavat raamit ja 352 sivua pitävät tästä huolen. Kokoluokka on lähes henkeäsalpaava, kun postista luulee saapuvan paketin, jonka mittasuhteet ovat edellisten Mad-kirjojen luokkaa. Yli kahden kilon painoinen eepos vakuuttaa jo ennen kuin kantta on ehtinyt aukaistakaan.


Kirja kattaa atlaalle pakkollisen atlasosuuden - esittelyssä on 225 maata ja aluetta. Ensisilmäys kauhistuttaa, sillä maita faktoineen esitteleviä atlaitahan ovat kirjaston pölyiset hyllyt pullollaan. Kun maatietoja alkaa lukemaan, vanha kunnon Madventures-tyyli paistaa heti tekstistä; maiden kuvaukset ovat kaikkea muuta kuin perusatlashohhoijjaa-osastoa. Infoa annetaan niin ruoista ja juomista, alueen ominaispiirteistä kuin parhaista kohteistakin alueilla.

Jonkinlaisena kuriositeettia todettakoon, että Suomesta kertova osuus teoksessa on odotuksiin verrattuna jopa positiivinen ja tarjoaa ainakin allekirjoittaneelle aiheita perehtymistä varten täällä kotinurkillakin.

Atlasosuuden jälkeen seuraavat kartastot ja tämän jälkeen "seikkailijan maantieto"-niminen osuus, jossa kaksikko kertoo mielenkiintoisia asioita muun muassa uskonnoista, kielistä ja rahasta. Tämän jälkeen alkaa kenties teoksen mielenkiintoisin osuus.

100+ päräyttävintä reittiä ja mestaa esittelee aluekohtaisia suosituksia ja ohessa tarjoillaan kymmenkunta erilaista reissuideaa, joista pari alkoi kutkuttaa itseäni siihen malliin, että ajatukset siirtyivät reissukohteitani ylläpitävään "to go"-listaukseen.

Lopuksi

Mad World - Seikkailijan Atlas on kokonaisuudessaan erittäin vaikuttava opas ja taattua Madventures-laatua. Se lämmittää vanhan madventuristin mieltä, mutta tarjoilee takuulla laadukkaan kokonaisuuden myös ilmiötä entuudestaan tuntemattomille.

Maistiaisia kirjasta on luettavissa Madventuresin verkkokaupassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti