Suomalainen kesäloma

Raskaan, viisi tuntia luennointia sisältäneen kouluviikon jälkeen oli aika lähteä viikonlopun viettoon lomailemaan Pangkorille. Se on piskuinen saari Penangilta etelään, noin puolessa matkassa Penangilta kohti Kuala Lumpuria. Vain suomalaisia sisältänyt kuusikkomme suuntasi sinne viikonlopun viettoon, koska suunnitelmamme matkustaa Indonesiaan katsomaan Lake Tobaa kariutuivat epävarmuuteen, saammeko passimme ajoissa takaisin maahanmuuttoviranomaisilta. Emme siis uskaltaneet varata etukäteen lentoja sinne, vaan pelasimme varman päälle ja varasimme bussiliput Malesian sisällä matkustamista varten. 

Penangilta Pangkorille pääsemiseksi meidän piti aluksi aamutuimaan painella bussilla kämpiltämme Georgetowniin, josta täytyisi siirtyä lautalle mantereen puolelle Butterworthiin, josta taas bussi Lumutiin lähtisi. Mukavasti saimme kiireen itsellemme aikaiseksi, sillä emme ehtineetkään kello 10 lauttaan. Seuraava lautta lähti 20 minuuttia vaille 11, eli siirtymiseen olisi aikaa 20 minuuttia. Soitimme bussiyhtiöön ja pyysimme heitä odottamaan mahdollisesti hieman myöhästyvää matkasakkiamme. He lupasivat meille viisi minuuttia. Kello oli jo tasan, kun pääsimme toiselle puolelle. Otimme ripeästi juoksuaskeleita kuten Amazing Racessa konsanaan ja ehdimme parin minuutin turvin bussiin, johon meidät pakattiin tuota pikaa ja matka alkoi siis vain viisi minuuttia myöhässä meidän takiamme. 

Bussimatkalle tuli hintaa alle 5 euroa per henkilö. Tämä noin 150 kilometrin matka söi kuitenkin aasialaiseen tapaan reilut neljä tuntia, joten matkavauhti ei koko aikaa päätä huimannut. Lisäksi kiertelimme pitkin kyliä kyytimässä paikallisia kotiovilleen. Lumutiin saavuttuamme mielet olivat hieman maassa, koska sade ropisi tasaisen tappavaan tahtiin eikä näyttänyt loppumisen merkkejä. Söimme satamassa ja otimme meno-paluun sisältävät lauttalipun hintaan 10 ringitiä. Matka kesti noin 50 minuuttia, jonka aikana vahdin tiukasti silmät ummessa matkakumppaneideni tavaroita.

Jäimme pois kyydistä Pangkor Townin lauttaterminaalilla ja sateen jatkuessa teimme diilin taksikyydistä yhdessä parin argentiinalaisen kanssa. Siirryimme noin viiden kilometrin matkan Teluk Nipah -nimiselle rannalle, jossa suurin osa saaren edullisesta majoituksesta sijaitsee. Pangkor ei ole samanlainen turistirysä kuten Langkawi, Perhentian ja Tioman ovat. Länsimaisia turisteja, mukana myös isompi joukko suomalaisia, oli paikalle löytänyt. Näiden lisäksi saarta kansoittavat viikonlopun vietossa olevat paikalliset ja singaporelaiset, jotka pulikoivat t-paidoissa ja pitkälahkeisissa housuissa ja snorklaavat pelastusliivit päällä.

Majoitus on saarella kalliimpaa viikonloppuisin ja luonnollisesti high-seasonilla, joka alkaa maalis-huhtikuussa. Edukkaita resortteja oli silti useita tarjolla, joskin hieman laadusta tinkien. Jälleen sain pettyä Lonely Planetin suositukseen, sillä emme ottaneet tarjottua huonetta suositellusta Seagull Beach Resortista. Sen sijaan mukavan majapaikan löysimme Pangkor Inn Chaletista, jonka omistaja tinki itsensä kanssa meille mukavan edullisen majoituksen listahinnoistaan poiketen. Iltaa viettelimme bungaloweissamme simuloiden mökkeillen vietettyä kesälomaa Suomessa: Pelasimme korttia, joimme olutta, läiskimme hyttysiä ja valittelimme jatkuvaa sadetta. Saunaa meillä ei sentään paikalla ollut. Onneksi lähes jokaisella pojalla oli matkassaan sateenvarjo, tuo pieleen menneen aurinkoloman pelastaja.

Saarella tapasimme myös sukulaisia.

Flora, fauna ja jätteet.

Saarella oli runsaasti komean nokan omaavia hornbilleja (suomennos?), joita pääsi kuvaamaan hyvinkin läheltä.

Onneksemme toinen päivä Pangkorilla oli aurinkoinen ja pääsimme biitsille sekä haistelemaan kalastajakylän tunnelmaa (lue: kuivatun kalan kamalaa katkua). Kävelimme noin viiden minuutin matkan pohjoiseen Coral Beachille, joka taitaa olla saaren paras ja suosituin ranta. Siellä uimme, otimme aurinkoa ja tutustuimme suomalais-malesialaiseen seurueeseen, jonka kanssa löimme isovarpaamme yhteen Suomi vs. muu maailma beachfutis-ottelussa. Pahemmitta vammmoitta selvittiin ja erittäin ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa olisi myös ollut saatavilla välittömästi loukkaantumisen tapahduttua.

Coral Beachilla oli Daddy's Cafe, yksi saaren harvoista ravintoloista, joka sijaitsi aivan rannalla. Tomaattikeitto ei oikein pojille tahtonut maistua, kuulemma se oli liian tomaattista. Epäilen kuitenkin vahvasti, että syynä saattoi myös olla se, että pojille maistui keitto liiankin hyvin edellisenä iltana. Itse olin vallan tyytyväinen kanalla ja kasviksilla täytettyyn pitaleipääni.

Kaikenkaikkiaan vietimme Pangkorilla kolme yötä eli pitkän viikonlopun. Oikeastaan mitään ihmeellisempää tehtävää ja nähtävää ei saarella ollut. Ajankulu koostui päivin lähinnä vesi- ja ranta-aktiviteeteistä. Menevää yöelämää on saarelta turha hakea, sillä ainakaan Teluk Nipahissa ei ollut ainuttakaan myöhään auki olevaa baaria saatikka sitten klubia. Paras ratkaisu onkin siis tulla isommalla porukalla ja järjestää aivan omat bileet.

Pangkor ei saa minulta edes rauhallisuutensa ansiosta paratiisisaaren arvonimeä. Vaikka viidakkoa ja hiljaisia rantoja riittää, ne ovat myös hieman roskaisia, eikä vesikään ole aivan huippukirkasta.  Aurinkoa kuitenkin riitti mukavasti. Siksi muistutuksena kaikille, jotka eivät ole onnistuneet hankkimaan samanlaista suojaväriä kuin allekirjoittanut: Käyttäkää auringolta suojaavaa rasvaa, vaatteita ja pysykää varjossa, jotta ette saa palovammoja! Toisaalta aloe vera -geelien valmistajat rikastuivat taas matkakumppaneideni matkakassan kustannuksella, sen verran punaisia kavereita pois saarelta lähti seurassani.

Poislähtiessämme mantereen puolella olevassa kaupungissa, Lumutissa, ravintolassa bussia odotellessamme kohtasimme suomalaisen porukan, joka oli töissä kyseisessä kaupungissa telakalla. Pisimpään viipyneet olivat olleet Malesiassa jo neljä vuotta, mutta jotkut vasta joitain kuukausia. Ilmeisesti varsinaisia työviisumeita ei kavereilla ollut, sillä he puhuivat joutuvansa aina välillä heittämään visa runnit ympäröiviin maihin. Joka tapaukselta heiltä saimme kannustusta muistaa myös opiskella täällä ollessamme.

Pangkorissa kalastus on elinkeinona edelleen voimissaan, vaikka myös turismiin on alettu syytää rahaa.

Yhteenvetona tahtoisin tästä reissusta sanoa neuvon, jonka kuulin reissun aikana ystävältäni: Kädestä kiinni, niin siitä se lähtee. Seuraavaa reissua odotellen,

Ahti

Keskustakierroksella Kuala Lumpurissa, osa 2

Tällä kertaa suunnataan Kuala Lumpurin keskustassa juuri vastakkaiselle laidalle kuin missä edellisellä kerralla vieraillut Petronasin kaksoistornit nököttävät, nimittäin Lake Gardens -alueelle.

Times Squaren vieressä seisoo näppärästi Imbin monorail-asema, joten sillä siirtää itsensä huokeaan 1,60 ringitin hintaan KL Sentraliin, jonka vieressä Lake Gardens sijaitsee. Luulisi, että alueelle pääsisi Sentralilta näppärästi jalkaisin, mutta luulo ei ole täällä todellakaan tiedon väärti.

Etenkin Malesian taksikuskit ovat tainneet tehdä pimeän diilin maankäyttöviranomaisten kanssa, sillä autolla tuntuisi täällä pääsevän joka paikkaan - vaikka Kinabalu-vuoren huipulle. Jalkaisin kohteisiin pyrkiminen on puolestaan usein enemmän tai vähemmän hankalaa. Tästä käytännön esimerkkinä on siirtymäni Sentralilta Lake Gardensiin. Ensin taivalsin vajaan kilometrin autotiesillalle, joka ylittää Lake Gardensin ja KL Sentralin välillä makaavan junaradan. Sen jälkeen edessä oli nelikaistainen liikenneväylä, jonka ylittäminen melko riskivapaasti kesti 10 minuuttia. Nyt edessä seisoi Lake Gardens, mutta se oli reunustettu ensin metrisellä aidalla ja sen jälkeen rakennustyömaalla, johon oli kyhätty ympärille viisimetriset peltiseinät. Siispä kiertämään.

Päädyin Kuala Lumpuriin johtavalle valtaväylälle, jonka reunustaa kävelin vastaantulevien autojen kaistalla. Kilometrin päässä vihdoin havaitsin tienpätkän, joka kääntyisi Lake Gardensille, mutta vielä mitä: se oli näppärästi varustettu lukollisella portilla. Odotin, että puistonvartijat menivät ohi ja tietyissä piireissä tunnettuna ninjana heilautin itseni portista yli. (Jälkikäteen tarkasteltuna alueen pääportti taitaa olla lähellä Merdeka-aukiota ja ChangeX suosittelee matkaajan turvallisuuden vuoksi ao. virallista reittiä...)

"Mennään tuosta valtaväylän läpi niin, että heilahtaa!"

Hidaste, ei este.

Itse asiaan

Jos aikaisemmin vierailemaani Bukit Nanas Forest Reserveä voi jollakin tapaa sanoin kuvailla, niin Lake Gardensin kohdalla sanat loppuvat lyhyeen. Käytännössä alue on tropiikkia keskellä suurkaupunkia ja liikenteen häly ei kantaudu alueelle tippaakaan. Alueella tepastellessa pääsee hämmästelemään toinen toistaan erilaisempia kasveja ja sieltä löytyy niin veloitukseton peura-, lintu- kuin perhospuistokin sekä orkidea- ja yrttipuutarhat. Parempi lienee esitellä aluetta kuvien kera kuin koettaa sopertaa jotakin mielen lumoavasta vehreydestä:

Kuvassa satamäärin pähkinöitä: vasemmalla cashewpuu ja taustalla brasilianpähkinä, yksi Amazonin sademetsän suurimmista puista.

Peurapuiston bambeja.

Ananas!

Lake Gardensin maastoilla seisovat myös kansallismuseo ja -moskeija, joissa en tullut käyneeksi, mutta jotka saattaisivat olla kiinnostavia kohteita jatkossa. Historiallinen Merdeka-aukio 95-metrisine lipputankoineen (yksi maailman korkeimmista) on sekin puistoalueen kupeessa, mutta itse olin tuon jo tarkastanut aikaisemmalla kirjastoreissullani.

Keskustakierroksella Kuala Lumpurissa, osa 1

Tänään pyörähdetään Kuala Lumpurin keskustassa Bukit Bintangin kautta Petronasin kaksoistorneille ja sieltä KL Towerille. Matka alkaa tukikohdastamme Berjaya Times Squarelta. Google Maps ei tunne Bukit Nanasin metsäpolkuja, joten alla olevan reitti on suurinpiirteinen.

Näytä suurempi kartta

Bukit Bintang on Kuala Lumpurin shoppailun mekka ja siitä pitävät huolen toinen toistaan laajemmat ostoskeskukset. Muutaman kilometrin säteellä on Sungei Wang, Low Yat, Lot 10, Berjaya Times Square (jossa siis hotellin, elokuvateatterin ja huvipuiston lisäksi on kookas kauppakeskus) sekä Starhill Gallery. Putiikeista irtoaa jos jonkinlaista rompetta paikallisista vaatteista brändituotteisiin.

Bukit Bintangia halkova monorail-linja. Taustalla vahtii KL Tower.

Lot 10:n uumenissa

Bukit Bintangilla nälän yllättäessä suosittelen pistäytymään Jalan Alorille, josta ei ruokapaikkoja ja illan tullen myöskään meininkiä puutu. Allekirjoittaneen suosikkiannos täällä on hokkien mee. Jälkiruoaksi voi testata vaikka ais kacangia durianilla höystettynä. Luvatun törkeälle ao. hedelmä haisee, mutta maku ei ole niin taivaallinen kuin yleensä hehkutetaan. Lisää paikallista meininkiä kattaukseen saa tilaamalla juomaksi teh tarikia. Hedelmämehut ovat myös kova sana täällä maailmankolkassa, mutta itse pyydän jättämään sokerin juomasta pois (muutoin sitä voi olla joukossa varsin reippaasti).


Bukit Bintangilla kohtaa myös kaikenlaisia kaupustelijoita ja ainakin miessukupuolen edustajille satelee kaikenlaisia hieronta- ja seuralaispalvelutarjouksia.

Kaksoistorneille

Petronasin kaksoistorneille heilauttaa itsensä Bukit Bintangilta alta aikayksikön. Aluetta, jossa nämä scifirakennelmalta vivahtavat tornit töröttävät, kutsutaan lyhenteellä KLCC, Kuala Lumpur City Centre ja se on niin sanottua uutta keskustaa Bukit Bintangin edustaessa vanhaa. Jos kaksoistorneihin haluaa päästä vierailemaan, neuvotaan turistioppaissa tulemaan paikalle aamuvarhain, sillä paikkoja ylös torniin myydään päivittäin vain rajoitettu erä. Itse passasin koko ajatuksen ja tarkastelin kaupunkia mieluummin KL Towerista käsin.

Kulissiyliopisto

Opintoni Limkokwing University of Creative Technology -yliopistossa ovat alkaneet pienien Kaakkois-Aasiassa asiaan kuuluvien säätöjen jälkeen. Opintojemme valinnassa mukana ollut naishenkilö lupasi laittaa meille kurssiaikataulut ensin viime viikon torstaina, sitten perjantaina ja ilmoitti lopulta laittavansa ne, kunhan ne valmistuvat. Vieläkään aikatauluja ei ole näkynyt, vaikka kurssit alkoivat jo...

Tiistaina lampsimmekin yliopistolle tarkastamaan kurssiaikatauluja, kun olimme saaneet kuulla jo aikaisemmin opintonsa aloittaneelta suomalaiselta, mistä moiset löytyvät. Koostimme sitten itse lukujärjestykset ja aloitimme opinnot. Oma kurssivalikoimani on seuraava:

• Enterpreneurship and New Venture
• Dynamic Small Business
• Technology and Innovation
• Management Information Systems
• Carees and Human Resource Development

New Venture -opettaja on rento iranilainen, tosin niin ikään iranilainen opiskelukaverini ehti häntä jo kritisoida. Johdon tietojärjestelmiä opettava sälli puolestaan kielsi esimerkiksi kritisoinnin ja argumentoinnin häntä kohtaan, joskin rento on hänkin. Opettajista ei sinänsä olekaan pahaa sanottavaa, toisin kuin opintosuunnittelijoista. Arvostan Suomen opintosuunnittelijoitamme tämän kokemuksen jälkeen todella paljon.

Puitteet

Yliopiston nettisivuilta voi käydä tiirailemassa paikan puitteita ja hämmästyksekseni ne todella ovat olemassa. Joskin esimerkiksi tietokoneluokista vain yksi on Mac-luokka (varustettu muuten lasiseinällä ja sijoitettu lähimmäksi yleisiä kulkuväyliä). Muissa tietokoneluokissa ruksuttaa pahimmillaan Pentium 2 -luokan PC:t. Yliopiston keskusaukio tuo puolestaan mieleeni kultaiset nuoruusvuodet Suomen diskoissa: tilassa saa tupakoida ja kaiuttimista raikuu jatkuvasti musiikkia varsin kovalla volyymillä (joka toinen biisi on yliopiston oma hengennostatustekele, siis yksi ja sama sävellys). Luokkahuoneet ovat jotakin sanoinkuvaamatonta, tarkasta kuva alla.

Ei jäänyt paljon ringitejä markkinoinnilta luokkahuoneiden kalustukseen...

Tämä jos mikä oikeuttaa kutsumaan yliopistoa kulissiyliopistoksi: suurin osa rahasta laitetaan ulospäin näkyviin puitteisiin ja metrisiin seinälakanoihin, joissa hehkutetaan paikan professoreja henkevien korulauseiden kera. Paikka hehkuttaa myös heillä opiskelevien kansalaisuuksien moninaisuutta ja yleisestikin myy itseään määriin perustuvilla argumenteilla. Laadusta ei paljoa mainita ja mitään mainittavaa ei olisikaan. Voisinkin ehdottaa paikan pomoille, että yliopiston nimen voisi vaihtaa muotoon Limkokwing University of Superficiality.

Edellä mainittua laatua en onneksi odottanutkaan missään muodossaan vaihto-opiskelemaan lähtiessäni, mutta tuo mainittu viivyttely ja aikaansaamattomuus opintosuunnittelussa ovat jotain käsittämätöntä.  Penangilla opiskeleva Tuomas kiteyttikin blogissaan asiaa ehdottamalla, että koko maan nimeksi voisi vaihtaa saman tien Maleksia.

Se, mitä tulin täältä hakemaan, on kuitenkin toteutunut: kurssien alkaessa opiskelijat tulevat yleensä käsi ojossa esittäytymään. Iranilaiset olen todennut tähän mennessä rennoimmiksi kavereiksi, malesialaiset taas eivät usein uskalla länsimaalaisten kanssa juuri toimia. Kulttuurituntemus siis  lisääntynee roimasti tämän opiskelukokemuksen myötä ja se riittää minulle.