Scuba diving!

Koh Taon saaresta täytyy sanoa, että paikka nousee kärkeen käytyjen paikkojen listallani. Todellinen paratiisisaari. Tänne matkustamisen syynä oli minun haluni osallistua laitesukelluskurssille. Sukelluskohteena Koh Tao on aloittelijallekin sopiva. Valitsin sukelluskoulukseni suomalaisten omistaman Koh Tao Diversin. Kurssille tuli hintaa 9.800 bahtia eli noin 250 euroa. Hinta sisälsi teoriaopetuksen, teoriakirjan lainaan, harjoittelun meressä sekä neljä sukellusta laitteineen ja vapaasukellusharjoituksen. 

Kurssi kesti kolme ja puoli päivää. Kurssin aloituspäivänä katsoimme vajaat pari tuntia teoriavideoita ja sama jatkui seuraavana aamuna muun teoriaopetuksen lisäksi. Lounaan jälkeen etsiskelimme sopivat sukellusvälineet jokaiselle ja kahlasimme mereen. Meressä harjoittelimme tärkeitä sukellustaitoja, kuten regulaattorin läpi hengittämistä, regulaattorin hakemista ja maskin tyhjennystä matalissa syvyyksissä. Lopuksi teimme ensimmäisen sukelluksemme noin 5-6 metriin. Jännitys oli melkoinen, mutta hyvin se meni, mahtava kokemus!

Toisen päivän ohjelma koostui jälleen aamupäivän teoriasta ja iltapäivän vesiharjoituksista. Meressä opettelimme lisää taitoja, joiden avulla välttää paniikkia ja oppia toimimaan veden alla oikein. Maskin poisottaminen ja takaisin laittaminen veden alla oli ehkä se ikävin osuus, kun piilolinssien takia piti silmät pitää tiukasti kiinni. Teimme myös uimatestin, jossa uimme räpylät jalassa snorkkelin ja maskin kanssa 300 metriä, kevyttä kun mikä. Teimme myös kurssin toisen sukelluksen noin kuuden metrin syvyyteen. Se meni jo paljon paremmin kuin edellisenä päivänä. Oikean hengittämisen löytäminen veden alle lienee yksi tärkeimmistä ja vaativimmista perustaidoista.

Sukellukselle valmistautumassa.

Kurssin viimeinen päivä alkoi jännittävissä merkeissä teoriakokeella, jonka kaikki läpäisivät. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan "Scuba Diving For Dummies"-testi. Yksinkertaista ja helppoa siis. Päivän isoin haaste oli kuitenkin edessä: kaksi sukellusta laivasta syvyyksiin, maksimissaan 18 metriin!

Näkymiä sukellussaitilta.

Nousimme iltapäivällä varusteinemme Koh Tao Diversin laivaan, Drag Queeniin. Siirryimme läheiselle Twin Peaks -sukellussaitille, jossa puimme varusteet päälle ja hyppäsimme veteen, tarkoituksenamme laskeutua köyttä pitkin alas. Tämä oli kurssin huonoimmin onnistunein sukellus, emmekä käyneet kuin noin 13 metrissä. Hieman masentunein mielin valmistauduimme viimeiseen sukellukseen Japanese Gardenissa. Täällä taas homma toimi porukalla hyvin ja kävimme 15 metrissä. Syvemmälle emme menneet, koska näkyvyys oli huono. Pohjalle teimme parit harjoitukset. Omalla kohdallani hengitys tuntui toimivan ja kohtalaisen hyvä noste löytyneen. Nyt pystyi jo keskittymään sukeltamisen ohella katselemaan ympäröivää merielämää. Näimme paljon erilaisia kaloja, kuten parven pieniä barrakudia. Takaisin pinnalle noustuamme fiilikset olivat korkealla. Olimme selvittäneet kurssin ja meistä tuli SSI Open Water Divereita. Nyt saisimme vuokrata sukellusvarusteet ja lähteä sukellusretkille maksimissaan 18 metrin syvyyteen.

Drag Queenin keula oli juuri siunattu, joten jos sitä olisi loukattu, alus olisi painunut pohjaan kolmessa sekunnissa.

Sukeltaja täysissä varusteissaan valmiina hyppäämään mereen.

Sukellusten jälkeen aurinko oli jo laskemassa mailleen.

Maihin palattuamme hoidimme paperityöt kuntoon ja nostimme maljan onnistuneelle kurssille. Kurssijuhlat jatkuivat myöhään seuraavaan aamuun saakka. Kiitokset Koh Tao Diversin kouluttajalla Päiville ja avustaja-Mikalle hyvästä työstä!

Koh Tao on hyvä paikka aloitella sukeltamista. Vedet ovat yleensä kirkkaita, joten näkyvyys on hyvä. Myöskään aallokko ei haitannut sukelluksia. Kurssin jälkeen ei mennyt kuin yksi päivä välissä ja päätin lähteä seuraavalle sukellusreissulleni. 1.800 bahtin hintaan. Sillä sai varusteet vuokraksi ja kaksi sukellusta KTD:n laivalta. Molemmilla sukelluksilla kävimme 18 metrissä, vaikka väkyvyys ei ollutkaan paras mahdollinen syvyyksissä. Ensimmäisen sukelluksen huippuhetki sattui, kun näimme kaksi kilpikonnaa! Toinen ui heti pois, mutta toinen, isompi, köllötteli rauhallisesti meren pohjassa. Pääsimme näkemään sen läheltä. Tuolla mahtavalla meren elävällä saattaa olla ikää jopa 150 vuotta.

Toisella sukelluksella emme nähneet mitään sen ihmeellisempää, mutta sukelsimme vedenalaisessa luolassa lyhyen matkan. Siitä huolimatta vedenalainen maailma on erittäin kiehtova. Siellä on niin paljon kaikkea nähtävää. Kokemuksena sukeltaminen on ehdottomasti hienointa, mitä tällä reissulla olen tehnyt. Suosittelen sitä kaikille! 

Matkustamossa: Kulkineet, osa 2

Lue myös Matkustamossa-sarjan aikaisempi anti: kulkineet, osa 1 sekä asiaa valuutasta, matkailijan terveydestä ja viisumeista. Tulossa vielä antia ainakin majoituksesta ja reissukamppeista. 


Bussit ja minibussit

Busseilla on tullut liikuttua lähinnä vain pidempiä matkoja. Kaikissa käyttämissämme busseissa on ollut ilmastointi, joka tosin usein huutaa aivan liian kovalla. Sen lisäksi esimerkiksi reitillä Vang Viengiin ilmastointi huusi myös tien hiekat matkustajien päälle. Jostain luin, että VIP-bussi tarkoittaa ilmastoitua laitetta, joten liekö sitten perusbussit ilmastoimattomia.

Paras bussi tähän mennessä on ollut King of Bus -yöbussi Paksesta Vientianeen. Kyyti oli tasainen, ilmastointi sopiva ja vessakin löytyi.

Minibusseissa saa puolestaan poikkeuksetta "polvet suussa"-kokemuksia, kun kahdesalle matkustajapaikalle tungetaan kaksitoista matkustajaa rinkkoineen. Sopu tosin antaa sijaa, ja vaikka kokemus ei olekaan paras mahdollinen, on näistäkin kyydeistä aina selvitty.

Pikaohje polvet suussa matkustamiseen

Esivalmistelut:

• Ota minibussi, jossa on paikka kahdeksalle matkustajalle ja kuskille. 
• Buukkaa matkustajia kyytiin 10-14 kpl.
• Varmista, että jokaisella matkustajalla on mukanaan jumalaton rinkka ja päiväreppu (poikkeuksetta näin on). 
• Jotta ollaan logistisesti oikeilla jäljillä, varataan samaan kyytiin kuljetettavaksi vielä pari laatikollista olutta ja mitä lie romppeita muutama ihmisen kokoinen jätesäkki.
• Kuskin lisäksi varataan vielä mukaan pari kuskin kaveria.

Suoritus:

1. Länkkärit ahdetaan istuimille ja kun ne ovat täynnä, laitetaan länkkärilihaa vähän limittäin, kivasti polvea suuhun.
2. Tungetaan rinkat jokaiseen mahdolliseen rakoon.
3. Lastataan kaikki ylimääräinen rompe katonrajaan, istuimien alle ja muihin rakoihin.
4. Kuskin kavereille poimitaan jostain lasten muovijakkarat, joilla he kyykkivät koko matkan.
5. Rentouttava matka voi alkaa!

Kaksi paikallista matkustajaa sai jälleen matkustaa tyylikkäästi lasten muovijakkaroilla.

Junat

Junilla ollaan puksuteltu Vientianesta Bangkokiin ja Bangkokista Kanchanaburiin. Molemmat olivat yöjunia. Junakyyti on vallan kelpo, vaikka esimerkiksi Bangkokista Kanchanaburiin mennyt juna taisi pysähtyä jonkinlaisella asemalla 10 minuutin välein. Junan kuvittelisi olevan suhteellisen hyvin aikataulussa, mutta toista kieltä kertoi jo Bangkokin päärautatieaseman saapuneiden junien tietotaulu, joka ilmoitti jokaisen junan olleen myöhässä 20-120 minuuttia.

Siirtymäjuna Laosista Thaimaaseen yöjunaan.

Yöjunissa on käytännössä muutamia erilaisia hintaluokkia. Toisessa luokassa matkustetaan koko vaunukunnan kesken vaunun reunalla olevilla makuupaikoilla. Vaunuja on tarjolla sekä tuulettimilla, että ilmaistointilaitteella. Jälkimmäinen on hieman kalliimpi ja aivan pirun kylmä vaihtoehto, todettiin. Toisen luokan junalipun hintaan vaikuttaa lisäksi se, haluaako ylä- vai alavuoteen. Alavuoden on hieman kalliimpi ja leveämmäksi väitetty, mutta eipä tuota eroa juuri ollut.

Ökybudjettimatkaajat voivat törsätä pennosiaan sitten ensimmäisen luokan privaattihytteihin, joista meillä ei ole kokemuksia.

Veneet

Paateilla on tullut huristeltua myös jonkin verran ja pisin siirtymämme on ollut Mekongin suiston reissulla Vietnamin puolelta Kambodzaan. Venekyydissä näkee jälleen hieman erilaisia maisemia, joskaan en suosittele istumapaikkaa läheltä veneen moottoria. Pari-kolme tuntia pakokaasujen hengittelyä sai nupin aika tehokkaasti sekaisin.

Venekyyti Don Detiltä pois ei olisi enää kovin paljoa lastia kaivannut upotakseen...

Veneillä on reissattu myös Bangkokin vakioreiteillä ja luonnollisesti vain veneellä pääsi käsiksi Don Detin ihmeelliseen maailmaan.

Jalkapatikka

Aika runsaasti etenkin alkumatkasta tuli kuljettua käsin ja tämä on suosikkimatkailumuotoni. Kävellen ei toki kannattane lähteä etäisempiin kohteisiin, mutta vaikkapa koko Bangkokin ydinkeskustan kulkee halutessa ja ajan salliessa kävellen. Jälleen kerran tällä tapaa näkee paikallismeininkiä ihan eri tavalla.

Loistava ajatus monilta oli myös juosta Siem Reapista Angkor Watille katsomaan auringonnousua. Oi, jospa oisin saanut olla mukana.

Matkustamossa: Kulkineet, osa 1

Lue myös Matkustamossa-sarjan aikaisempi anti: asiaa valuutasta, matkailijan terveydestä ja viisumeista. Tulossa vielä asiaa ainakin majoituksesta ja reissukamppeista.

Matkan aikana on tullut kuljettua niin hevoskärryillä kuin lava-auton lavallakin. Yleensä jos jotain kyytiä odotellessa näkyviin ilmestyy mitä epätodennäköisin kyyditsemislaite, se on juuri se, jolla matka on tarkoitus taittaa. Ohessa parit näkemykset kulkupeleistä.

Bangkok

Kaupunki ansaitsee oman maininnan sen suhteellisen erinomaisesta julkisesta liikenteestä. Joessa kulkee venereittiiikenne ja yläilmoja halkoo sky train. Maan alta löytyy vielä metro. Bussitkin kaupungissa kulkevat, mutta niiden kanssa pelaaminen voi olla suurempien arvailujen varassa. Jos jonnekin kolkkaan kaupunkia ei julkisilla kulkineilla pääse, on kaupunki lisäksi tuktukien luvattu maa.

Ilmaraiteilla.

Edellä mainituista kulkupeleistä tuli testattua busseja lukuun ottamatta kaikki. Myöskään tuktukilla emme ole Bangkokissa vielä ajelleet ja se johtuu siitä, että mittarillisella taksilla pääse miltei aina edullisemmin kohteeseen, ja vielä ilmastoinnin kera. Esimerkkinä tuktuk-kuskin ”tarjous” Khao San Roadilta päärautatieasemalle, 150 bahtia. Tinkausvaraa ei ollut, kun oli ruuhka-aika ja kaikkea. Otimme taksin kohteeseen ja taisimme maksaa kyydistä 60 bahtia. Jos taksi ei aja mittarilla, saattaa kyydistä sovittu hinta olla samaa luokkaa kuin tuktuk-kuskien pyytämät hinnat.

Sky trainilla tuli mentyä muun muassa Lumphini-puistoon ja MBK- sekä Siam Paragon -ostoskeskuksiin. Vene vei puolestaan näppärästi Wat Arunille ja muiden temppelien suuntaan.

Tuktukit

Tuktukeja ovat etenkin kaikki isommat kaupungit pullollaan ja niitä ei paljoa tarvitse etsiä. Kun astuu miltei mistä tahansa kaupasta tai ravintolasta ulos, kuulee yleensä kysymyksen "tuktuk?" Tuktuk on kätevä aparaatti paikasta toiseen siirtymiseen, kunhan ensin varmistaa, että kuski tietää määränpään ja hinta on sovittu. Kyydeissä on miltei aina tinkimisvaraa - reilustikin. Jos matkustaa useamman ihmisen joukolla, kannattaa myös varmistaa, onko sovittu hinta per pää vai kaikilta yhteensä.

Siem Reapissa, tuolla tuktuk-brändäyksen luvatussa kehdossa, pääsee matkaamaan mm. Playboy-tuktukilla.

Taksit

Taksikuskeilta on hyvä puolestaan kysyä, ajavatko nämä mittarin kera vai eivät. Mittarin kanssa matkan hintaa ei luonnollisesti sovita etukäteen. Osa kuskeista saattaa ajaa mittari pois päällä, jolloin hinta sovitaan ennakkoon. Netissä pyörii kaikenlaisia kokemuksia siitä, miten mittaritaksa on yllättäen pompannut tai vastaavaa. Meille ei näin ole käynyt, mutta ehkä tuolloin kannattaa hieman tentata kuskia ja tarvittaessa pyytää pysäyttämään. Taksikuskitkaan eivät välttämättä tiedä kaikkia kohteita, joskus jopa huonommin kuin tuktuk-kuskit. Bangkokista Kanchanaburiin suunnatessamme pari kuskia ei tiennyt juna-asemaa ollenkaan ja kuski, joka meidät vei perille, taisi kysellä ajo-ohjeita matkalla puhelimitse.

Taksifirmoista luotettavaksi on todettu ainakin Vietnamissa operoiva Mai Linh.

Polku- ja moottoripyörät, cyclot & motot

Moottoripyöriä, skoottereita ja vastaavia on vuokrattavana lähes kaikkialla. Motoja on myös usein tarjolla, ja se tarkoittaa käytännössä kyytiä moottoripyörän selässä. Cyclo taas meinaa kyytiä polkupyörän eteen asetetussa istuimessa.

Moottoripyöriä ja skoottereita saa vuokralle lähes kaikkialta. Polkupyörienkin saatavuus tuntuu olevan heikompi. Olemme vuokranneet polkupyörät neljästi: Phan Thietissä, Don Detillä, Kanchanaburissa ja täällä Koh Taolla. Perusmunamankeli, joita on useimmin tarjolla, on juurikin munamankeli: jostain syystä sporttisempiinkin polkupyöriin istutettu leveä jousisatula ei missään tapauksessa ole ergonomian huipentuma.

Munamankeli (tm).

Yleensä peruspolkupyörä irtoaa päiväksi muutamalla eurolla ja maastopelistä saa maksaa hieman enemmän. Maastopyöräkään ei tosin tee välttämättä autuaaksi, sillä itselläni kahdessa maastopyörässä kolmesta on ollut reippaasti vikoja vaihdeosastolla. Se yksi pyörä olikin sitten parempi kuin omani koti-Suomessa.

Pyörää vuokratessa kannattaa tarkastaa renkaiden ilmanpaine ja jarrut. Useassa paikassa mäet ovat sitä luokkaa, että jarruille on todella tarvetta, jos meinaa mäen alas rullata. Vaihdepyörissä kannattaa koeajaa pyörä reilumminkin. Vaihdeongelmat tulevat esiin yleensä vasta ylämäissä, joten jos sellainen on vierellä, eikun testaamaan. Muutoin pyöräily on loistava tapa liikkua, sillä siinä ehtii katsella maisemia aivan eri tavalla kuin vaikkapa tuktukin kyydissä ja käyhän tuo kuntoilustakin paikoin.

Seuraavassa osassa tutustutaan muun muassa polvet suussa matkustamisen mielenkiintoiseen maailmaan, pysykää kanavalla!

Matkustamossa: Rajakokemuksia

Kierroksellamme maita, joihin muiden muassa suomalaiset tarvitsevat viisumin, ovat Vietnam, Laos ja Kambodza. Thaimaassa ja Malesiassa ei viisumia tarvita heti maahan tullessa, ainoastaan silloin, jos oleskelee alueella pidempään.

Tiukin viisumikokemus, joka matkallamme on sattunut, koskee Vietnamia. Olimme ostaneet lennot Bangkokista Ho Chi Minh Cityyn ja lueskelimme, kuinka viranomaiset eivät päästä maahan ilman viisumia. Suomen ulkoministeriön maatiedotteessakin asiaa korostettiin. Luimme kuitenkin myös useita kokemuksia siitä, että ilman viisumiakin maahan on päässyt. Niinpä rohkenimme yrittää viisumitta, etenkin, kun hätätapauksessa HCMC:n päässä olisi voinut ottaa vielä visa-on-arrivalin.

Ahti meni passintarkastukseen ensin ja virkailija toden totta kysyi häneltä viisumia. Ahti kuitenkin kertoi, että Suomen kansalaiset eivät viisumia tarvitse ja asiaa toiselta virkailijalta tarkastettuaan meitä palvellut virkailija löi leimat paikoilleen ilman putinoita.

Kambodzan viisumi hoidettiin Mekongin suistoalueen reissulla oppaamme toimesta. Hän keräsi tarvittavat rahat, passimme ja maahantulokorttimme. Raja-asemalla passit jaettiin takaisin viisumeineen ja leimoineen. Prosessin yhteydessä piti antaa myös kaksi dollaria rahaa viisumikulujen päälle tulevia käsittelykuluja varten. Jännästi monet tituleeraavat tätä rahaa ”voitelurahaksi”, vaikka ei Suomessa viranomaisten perimiä palvelumaksuja rinnasteta korruptioon…Myös Laosista Thaimaaseen tullessamme tuli maksaa Laosin puolen rajatarkastuksessa 10 000 kipin maksu.

Laosin viisumit hankimme Phnom Penhissä majataloltamme. Prosessissa kesti joku tovi lähenevän viikonlopun vuoksi, mutta niin ikään nämä viisumit tulivat kouriimme helposti. Aina, kun passin joutuu luovuttamaan jollekin paikalliselle taholle, tulee jostain syystä turvaton olo, vaikka minkäänlaisia ongelmia niiden takaisinsaannissa ei ole ollut.

Yleisesti rajanylityksistä todettakoon, että ne eivät ole vastanneet omia mielikuviani ollenkaan. Kuvittelin rajanylityspaikkoja viidakon nielemiksi betonibunkkereiksi, joissa yrmyn näköiset rajavartijat seisovat Kalashnikoviensa kanssa silmä kovana. Todellisuudessa esimerkiksi Kambodzan raja-asema Vietnamista tullessa oli jokirannalle rakennettu viritelmä, jossa oli ravintola, rahanvaihtopiste ja tullimiesten tiloja. Tullimiehiä tosin en tainnut bongata ensimmäistäkään.