Hämmästyttävä Toba-järvi

Aika: 6.-9.4.2012

Paikka: Samosir-saari Indonesian Toba-järvellä.

Reitti: Kuala Lumpur - Medan - Parapat - Samosir - Parapat - Medan - KL.

Valuutta: Indonesian rupia (rp), 1 € ~ 12 000 rp.

Ennakkovaroitus: Toba-järvi etenkin yksin matkustaessa oli allekirjoittaneelle niin järjettömän huima kokemus, että edes seuraavaksi kirjoitetut varsin moninaiset sanat ja oheen liitetyt kuvat eivät millään tapaa voi tuosta kokemuksesta kertoa.

Perjantaiaamuna tie vei kohti koko Kaakkois-Aasiassa ennakkoon ykköskohteeksi ajattelemaani Toba-järveä Indonesian Sumatralla. Kahdeksan pintaan lähtenyt aamulento oli melko tiukka valinta, kun ylös piti kömpiä viiden tienoilla ja suunnata kadulle taksikyydin hinnasta tinkimään.

Lennon odottelua LCCT:ssa.

Lento Medaniin oli nopea ja Polonian lentokentällä maahantulosäätöjen jälkeen (visa-on-arrival kustantaa 25 dollaria / 100 MYR) otin törkykalliin taksin Amplaksen bussiterminaaliin. Terminaalilla suuntasin sen bussitoimiston luo, jossa kaikki paikalliset parveilivat. Pieneen konttoriin oli sulloutunut toistakymmentä paikallista ja tiskille päästyäni lunastin paikallisbussilipetin hintaan 25k rp (25 000 Indonesian rupiaa).

Bussin lähtöön oli aikaa kolme tuntia, joten tarkastelin paikan ympäristöä ja päädyin juttelemaan paikallisen Tian kanssa elämästä ja opinnoista. Tia poistui teilleen tuntia ennen oman bussini lähtöä. Kun bussini sitten saapui paikalle, noin 50 indonesialaista hyökkäsi sen etuovea kohti täysin päättömänä laumana. Itse menin bussin takaovesta sisään, istuuduin ja katselin tuota hulvatonta show'ta.

Kokemus tämäkin: Indonesialaisessa paikallisbussissa.

Indonesialainen paikallisbussi on jotain omalla tavallaan kokemisen arvoista. Indonesiassa saa ilmeisesti tupakoida missä tahansa, ja tupakointi maassa näyttää olevan todella yleinen harrastus. Oman tunnelmansa matkaan toi 60 indonesialaista (ja yksi suomalainen) pakattuna arviolta 40 hengen bussiin. Bussimatkan loppupäässä alkoi sataa vettä ja bussin katto oli oman istuimeni kohdalta revennyt jotenkin auki. Vesi tuli suoraan sisään päälleni, joten vietin tunnin matkasta pitäen sateenvarjoa ylläni. Nyt puolestaan paikalliset saivat viihdettä matkalleen.

Parapatista Samosirille sateen saattelemana

Neljän tunnin tupakankatkuisen matkan jälkeen saavuimme Parapatiin, rantakaupunkiin Toba-järven äärellä. Tiedustelin kulmakaupan Ada-tytöltä Tiga Raja -sataman sijaintia, josta lähtisi lautta kohti Samosir-saaren Tuk Tuk -kylää. Paikallinen bussin ja taksin kombinaatio saapuikin pian ja 3k rp hintaan siirrätin itseni ao. satamaan. Lautta oli lähdössä reilun puolen tunnin päästä, joten siinä ajassa kaikenlaiset matkatoimistot koettivat buukata minulle niin paluukyytejä, majoituksia kuin nähtävyyskierroksiakin.

Majoitukseen taivuin siksi, että en ollut juuri nukkunut edellisyönä. Siitä tuli maksaa melko suolaiset 100k rp sisältäen kuljetuksen paikan päälle Samosirilla. Myös paluukyydin buukkasin maanantaille suoraan Medanin lentoasemalle hintaan 70k rp. Hinta vaikutti kohtuulliselle, sillä olin maksanut pelkästään taksista Medanin lentokentältä Amplas-bussiterminaalille 70k rp. 450k rp hintaiseen saarikierrokseen en taipunut. Perusjuttu Tiga Raja -satamassa taitaa olla, että turisteille vakuutellaan kaikkien saaren majoitusten olevan täynnä. Samosirilla majoituksia riittää niin paljon, että aivan heti ne tuskin täyteen tulevat, suosituimpia vaihtoehtoja (lue: Wikitravel-artikkeleissa ja vastaavissa hehkutettuja, n. hehtaarin alueen sisään mahtuvia) lukuun ottamatta.

Viimein astuin lauttaan, joka kuljetti minut ja muut matkalaiset 7k rp hintaan Samosirille. Lautta pysähtyy Samosirilla useammassa satamassa, mutta paikalliset neuvoivat, millä satamalla minun tuli jäädä pois kyydistä.

Sitten vuorossa olikin oiva kyyti. Pimenevässä illassa sateen saattelemana istahdin moottoripyörän selkään ilman kypärää. Tiet Samosirilla eivät ole aivan suorimpia ja minua 20 cm lyhyemmän kuskin yli viuhui aika ajoin puiden oksia suoraan naamalle. Kyyti oli varsin virkistävä, sanoisin. Tie vei Sony's Guesthouse -nimiselle majatalolle n. 3 km päähän saaren tapahtumien keskipisteenä olevasta Tuk Tuk -kylästä. Ensin kirosin, että minulle oli saatu myytyä majoitus jostakin korvesta, mutta jo seuraavana päivänä totesin paikan olevan täydellisempi itselleni kuin todennäköisesti mikään Tuk Tukilla sijaitseva majatalo.

Paratiisin ytimessä

Seuraavana päivänä heräsin aamuauringon paistaessa huoneeni ikkunoista ja astuin parvekkeelle tarkkailemaan varsin uskomatonta maisemaa (kuva alla). Sitten siirryin aamiaiselle paikan ravintolaan ja hintaan 30k rp pöytään kannettiin munakokkelia, hedelmiä ja kahvia.

Kohtalainen näkymä majatalosta. Keskellä lähes yksityinen uimaranta.

Tallustelin Tuk Tuk -kylään ihmettelemään meininkiä ja ostamaan postikortteja. Samalla lounastin järven ääressä paikallista kalaa, joka oli paitsi törkeän hyvää, myös törkeän halpaa (30k rp). Bongasin muut KL:stä Toballe suunnanneet opiskelijatoverini, jotka olivat vuokranneet skootterit ja kiertelivät nyt ympäri saarta. Sovimme tapaavamme illalla. Lähdin kävelemään takaisin majapaikkaani ja katselin, että millähän lelulla paikalliset lapset leikkivät. "Lelu" oli tupakka-aski, josta nämä n. 7-vuotiaat nassikat olivat ravistamassa savukkeita ulos ja laittoivat sitten tupakaksi. Tämä kertoo jotain maan tupakointitavoista.

Tuk Tuk -kylän raittia.

Suuntasin takaisin Sonyn majatalolle ja tuolloin tajusin majapaikkani täydellisyyden: paikka on todella rauhallinen ja sen sijainti on täydellinen. Taisin olla yksi harvoista siellä majoittuneista ja tilailin ravintolaa pyörittävältä perheen äidiltä milloin mitäkin herkkuja pilkkahintaan. Tiedustelin myös toisen yön majoitusta ja sain huomattavan alennuksen ensimmäiseen yöhön nähden. Majoittumiseni keskihinnaksi tuli lopulta 60k rp eli 5 euroa paikasta, jossa oli melkein henkilökohtainen ravintola ja uimaranta, huimat näkymät ja joka oli juuri niin rauhallinen kuin olin saattanut toivoakin.

Majapaikan trooppisessa puutarhassa kasvoi mm. avokado (vasemmalla), mango ja kaakao.

Seuraavaksi suuntasin uimaan ja paikkaa pyörittävä perhe taisi saada vähintään viikon naurut Vibrameistani. "You look so funny, you toes go like crazy", perheen äiti kommentoi. Toba-järven vesi oli vilvoittavaa, joskaan mitään hiekkarantaa ei saarella kannata odottaa. Pohja on varsin kivikkoista, mutta se ei itseäni haitannut. Samosirin ilmasto on noin muutenkin miellyttävän raikas, sijaitseehan paikka reilusti merenpinnan yläpuolella.

Ilta vietettiin suomalaisvoimin Tuk Tukilla Valtterin syntymäpäivää juhlistaen. Nautiskelin illalliseksi Gado Gadoa (paikallista salaattia pähkinäkastikkeen kera) ja Arakia (paikallista, hieman punssimaista likööriä).

Saarikatselmus

Seuraavana päivänä suuntasin yhdeksän jälkeen kohti saaren uumenia moottoripyörän selässä kuskioppaan kera. Hintaan 100k rp sain kombon käyttöön viideksi tunniksi. Kuski kuljetti minut vajaan 50 kilometrin päässä sijaitseville kuumille lähteille ja sitten paikallisen ravintolan kautta saaren toiseen päähän näköalapaikalle.

Kuumilla lähteillä.

Näkymää Samosir-saaren toisesta päästä.

Vaikka jonkin verran aktiviteetteja viikonloppulomallani harjoitinkin, voi keskeisimmän ajanvietteeni tiivistää seuraavaan kuvaan:

Aktiviteeteista parhaimpia: rentoutuminen.

Sonyn majataloa täytyy hehkuttaa vielä sen verran, että sen ruoat olivat vertaansa vailla. Iltapäivän herkuksi nautin gluteenittomia kookoskeksejä ja lähiluomuraakakaakota (perheen äiti valmisti kupin kuumaa kaakaota parin metrin päässä kasvavista luomukaakaopavuista). Aamu starttasi puolestaan vieressä kasvavista avokadoista taiotun salaatin ja samaisen kaakon turvin.

Takaisin KL:ään

Ikään kuin Toba-reissun elämyksellisyyttä korostaen ei maanantaina alkaneelta paluumatkaltakaan puuttunut hauskoja kokemuksia. Paluukyydin järjestäneen matkatoimiston omistajalta tiedustelin indonesialaisten tupakoinnista:

"You Indonesians seem to smoke a lot, do you?"

"Yeah, of course! Because that's what Bob Marley does!"

Selvisipä sekin mysteeri. Paluukyytiä Medaniin Parapatin rannassa odotellessani tutustuin ehkä fiksuimpaan kaakkois-aasialaiseen, johon olen matkallani törmännyt. Jutustelimme tunnin ajan mm. paikallisista yliopistoista, Batak-arkkitehtuurista ja suomalaisista ruokasienistä(?!) Tyyppi taisi olla kuskin kaveri ja neljätuntiselle paluukyydille heltisikin rento paikka kuskin vierestä.

Parapatin satamassa.

Matka Medaniin ja lento takaisin KL:ään menivät rattoisasti. Vielä yön tunteina reissun kokemuksellisuutta alleviivasi paluukyytini LCCT:ltä KL:n keskustaan: sain kyydin iranilaiselta fitness-valmentajalta kavereineen tutustuttuani häneen Medanin lentokentällä ja huomattuamme, että meillä oli monia yhteisiä ajatuksia elämästä.