Pohjois-Borneon rannoilla, osa 1: Lukukausilomalle

Aika:  12.–15.4.
Paikka: Miri (Sarawak, Malesia), Bandar Seri Begawan (Brunei), Labuan (Sabah, Malesia)
Reitti: Kuala Lumpurista yllämainittujen paikkojen järjestyksessä
Valuutta: Malesian ringgit (1e ~ 4 MYR) ja Brunein dollari (1e ~ 1,65 BND)

Torstaina 12.4. oli rankan kouluputken pääteeksi aika aloittaa viikon mittainen lukukausiloma. Ennen loman alkua kävin raapaisemassa Limkokwingilla tenttipaperin kasaan aiheesta Small Dynamic Business. Sen perästä suuntana oli Kuala Lumpurin kansainvälisen lentokentän, KLIAn, halpalentoterminaali LCCT (Low Cost Carrier Terminal), josta edelleen AirAsian siivin suuntasimme Borneolle Malesian Sarawakissa sijaitsevaan Miriin.

Mirissä majoituimme kahdeksan hengen joukkueemme voimin Minda Guesthouseen jonkin paikallisen baarikadun vieressä. Kyseessä ei ollut aivan rauhallisin yösija, kun humppa raikasi mökin rakenteita pitkin kalloon asti yömyöhälle asti.

Pääkallonmetsästäjähenkisiä vermeitä miriläisessä käsityökaupassa.

Seuraavana aamuna kipaisin tuliaisostoksilla paikallisessa käsityökaupassa. Sarawakilaiset ovat tunnettuja pääkallonmetsästyshistoriastaan ja tarjolla olikin alan välineistöä, aseita, soittimia, koruja ja kaikenlaista muuta. Itse Miri teollisuuskaupunkina ei erilaisten oppaiden mukaan tarjonnut juuri nähtävää, ja suuntasimme seuraavan päivänä kulkumme vieressä kököttävään Bruneihin.

Matkaoppaissa ja -sivustoilla maalailtiin, että Miristä Bruneihin pääseminen voisi olla hankalaa, tai ainakin usean bussivaihdoksen vaativaa. Bongasimme netistä jonkin bussifirman osoitteen, johon soitettuani firman työntekijä totesi, että Miristä menee bussi Brunein pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin (BSB, asukkaita alle 30 000), mutta kellonajoista ei ollut tietoa. Paikallinen ravintoloitsija puolestaan totesi, että Brunein suuntaan ei mene bussin bussia.

Kokkailua Mirissä.

Päädyimme kuitenkin pitkänmatkan bussien terminaalille ja lunastelimme sieltä lipetit suoraan BSB:hen (ilman ensimmäistäkään vaihtoa) noin 40 rm hintaan (matkaoppaiden höpöhöpö 0 - matkaajien omatoimisuus 1). Rajanylitys oli sekin helppo, toisin kuin useissa lähteissä oli väitetty. Bussimme vei meidät ensin Malesian puolen rajapaikalle ja sitten Brunein vastaavalle. Tullivirkailija oli rennoista rennoin ja ensimmäiset epäilykseni sitä kohtaan heräsivät, että Brunei olisi jotenkin vakavamielinen maa. Saimme muuten passeihimme 90 päivän leimat, vaikka matkaoppaat väittävät eurooppalaisten saavan 30 päivän leiman. Eipä tuolla kuukaudenkaan leimalla olisi tässä tapauksessa ollut käyttöä.

Rento pikkuvaltio Brunei

BSB:hen saavuttuamme otimme pari viiden hengen huonetta bussipysäkin läheisestä majatalosta hintaan 17 BND / yö / nokka. Majoituksesta suuntasimme parin korttelin päässä sijaitsevalle Caffe Vitolle, jossa lunastin illalliseksi tarjoilijan suosituksen mukaisesti appeen nimeltä Kong Lam Wet Friend Noodle - yksi parhaista appeista, joita olen Kaakkois-Aasiassa maistellut. Jälkiruoaksi nautiskelun Sega Gula Melakaa eli käytännössä kookoksesta ja ruskeasta sokerista taiottua vanukasta. Ruoan perään maistui pieni iltalenkki läheisen moskeijan (Sultan Omar Ali Saifuddin Mosque) maastoille.

Laura oli valmistautunut Bruneita varten.

Kong Lam namnam.

Kontrasteja.

Seuraavana päivänä BSB:ssä suuntasimme aamiaisen jälkeen Jame'asr Hassanil Bolkiah -moskeijalle, Brunein suurimmalle sellaiselle, joka sijaitsi hieman etäämmällä majapaikastamme. Otimme paikallisbussin maastolle hintaan 1 BND. Paikalliset vilkuttivat meille, kun hyppäsimme moskeijan pysäkillä pois. Odotin moskeijassa hieman yrmeää vastaanottoa, mutta työntekijät ottivat meidät vastaan auliisti, antoivat meille mustat vierailijakaavut ja yksi heistä lähti esittelemään rukoushuonetta.

Aamiaista ja paikallislehtiä.

Brunein moskeijoista suurin ja kaunein.

Koko reissukööri.

Moskeijaa tarkasteltuamme bongasimme vielä mestan kirjaston ikivanhoine koraaneineen ja juttelin paikan imaamin kanssa, joka naureskeli Suomen pakkasille. Rento moskeija ja imaami karistivat itseltäni paljon epäluuloja muslimeja kohtaan.

Aikamme Bruneissa oli valitettavasti kortilla, joten pian olikin aika suunnata kohti Labuanin saarta. Kävimme evästämässä keskustan jonkinlaisella torilla, noukimme romppeemme majapaikasta ja kävelimme läheiselle bussiterminaalille. Siellä Lonely Planet - ja Rough Guides -oppaisiin kirjoitellut Danny opasti meidät oikeaan bussiin. Bussilippu jatkoyhteyksineen lauttasatamaan kustansi dollarin ja bussikuski vielä muistutti meitä, että meidän ei tule maksaa jatkoyhteydestä mitään.

Kookos tilauksessa.

Bruneista jäi itselleni todella positiivinen kuva. BSB oli todella siisti ja rauhallinen kaupunki, ihmiset ystävällisiä ja ruoka hyvää.

Malesian Tallinnassa

Bruneista matkamme jatkui Labuanin saarelle Malesiassa (lauttalippu 17 dollaria). Labuanin on todettu olevan Kaakkois-Aasian salassa pidetty helmi. Salassa pidetty se oli ainakin siinä mielessä, että saarella joka toinen kauppa on verovapaa alkoholimyymälä, mutta länsimaalaisia paikalla ei näkynyt juuri ollenkaan.

Saarella tuli tehtyä muutamia vaateostoksia sekä ostettua otsalamppu tulevia seikkailuja varten. Erääseen myymälään sisään astuessani leukani oli tipahtaa, kun putiikin ensimmäisessä hyllyssä oli myytävänä Fazerin suklaata ja Marianneja. Jo Phnom Penhissä olin ensimmäistä kertaa ikävöinyt suomalaista suklaata ja nyt ikävä konkretisoitui jättisuklaalevyn ostamisena ja pois mussuttamisena alta aikayksikön. Putiikista tuli shoppailtua myös muutama olunen ja maailman parasta Appleton-rommia.

Meidän tuli Joonaksen kera suunnata Kota Kinabalulle jo seuraavana päivänä, joten Labuanin tarkempi tarkastelu jäi sekin vajaaksi. Kolmen tunnin lauttamatka Kota Kinabalulle maksoi alle 40 rm ja lauttamatkan päätteeksi jalkojen alta paljastui maaperää, josta luvassa on turinaa seuraavassa osassa.