Pääsiäisen viettomme alkoi 6.4. ja suuntana oli Indonesia. Tosin täällä islamistisissa uskoisissa maissa vältämme mukavasti kaikki pääsiäisen perimmäiseen sanomaan liittyvät metkut kuten noidat, tipuset ja suklaamunat.
Tarkemmin sanottuna määränpäämme oli Bali, joten ensimmäinen visiittini eteläisellä pallonpuoliskolla oli tosiasia. Mr. W:n kanssa hyppäsimme aamutuimaan sovitusti taksiin, mutta mr. J oli sitä mieltä, että hän nukkuu niin pitkään kuin vain pystyy ja tulee perässä ihan omalla taksilla. Onneksi miekkonen ehti vielä Penangilta Kuala Lumpuriin lentävään koneeseen.
Tarkemmin sanottuna määränpäämme oli Bali, joten ensimmäinen visiittini eteläisellä pallonpuoliskolla oli tosiasia. Mr. W:n kanssa hyppäsimme aamutuimaan sovitusti taksiin, mutta mr. J oli sitä mieltä, että hän nukkuu niin pitkään kuin vain pystyy ja tulee perässä ihan omalla taksilla. Onneksi miekkonen ehti vielä Penangilta Kuala Lumpuriin lentävään koneeseen.
Kuala Lumpurissa LCC-terminaalissa (AirAsian käyttämä halpaterminaali, joka on erillään Kuala Lumpur International Airportista) tankkasimme evästä reilun kolmen tunnin koneenvaihdon aikana. Samassa hässäkässä tapasimme yksin matkustavan tamperelaisen opiskelijan, joka oli ollut reissussa muutaman kuukauden.
Lento KL:sta Balille, Denpasarin kentälle kesti noin kolme tuntia. Hintaa lennoille Penang-KL-Bali-KL-Penang kertyi reilun 200 euron verran, joten aivan erikoishalpoja lentoja emme onnistuneet enää pari viikkoa ennen reissua bongaamaan. Reissuun mahtui siis neljä lentoa, joten AirAsian Airbus A320 -tyyppiset lentokoneet alkavat jo tulla tutuiksi.
Denpasarin lentokentällä saimme Indonesian 30 päivän viisumit kouraamme lentokentällä 25 US dollarin hintaan. Ilmeisesti maksu oli mahdollista suorittaa myös muissa valuutoissa, mukaan lukien paikallinen rupia. Lentokentältä otimme taksin Kuta beachin läheisyyteen hintaan 75.000 rupiaa ja aloimme etsiskelemään majoitusta Poppies Line ykkösen suunnilta. Useissa paikoissa oli täyttä, mutta saimme kolmen hengen huoneen ilmastoinnilla pariksi yöksi yhteishintaan noin 50 euroa.
Kuta beachin alue ja lähimaastot ovat Balin turistisoituneinta seutua. Rannat ovat erityisesti surffaajien suosiossa, koska aaltoja riittää ja hiekkapohja tekee harrastuksesta turvallisen. Poikain kanssa kävimme harrastusta yrittämässä, mutta ratsastuksemme aallon harjalla päättyi useimmiten samanlaiseen lässähdykseen kuin matkapuhelinjätti-Nokian kulku IT-aallon harjalla. Välillä siis uitiin syvissä vesissä, mutta toisin kuin Elopin luotsaama puhelintalo nousimme aina uudestaan pikaisesti pystyyn. Sen verran on kyseistä firmaa viime aikoina pörssissä lyöty, että yhden Nokian osakkeen hinnalla saa surffilaudan pariksi tunniksi vuokraan Kutalla.
Majapaikkaamme lähellä olevalla Poppies Line 2:lla sijaitsee liike nimeltä Ticket to the Moon. Nimestä voisi päätellä, että kaupan olisi jonkin sortin päihdyttäviä aineita, mutta totuus oli toinen. Kaverini nimittäin hankkivat tästä laadustaan tunnetusta brändiliikkeestä huippuluokan laskuvarjokankaasta tehdyt "hammockit" eli riippumatot vaivaiseen 25 euron hintaan. Poikien reissun tärkeimmäksi aktiviteetiksi osoittautuikin riippumattojensa viritteleminen reissun aikana mitä hienoimpiin loikoilumestoihin.
Muutaman Kuta-päivän jälkeen siirryimme pohjoiseen mr. J:n tutun kautta järjestyneeseen villa-majoitukseen riisipeltojen keskelle. Siellä kelpasi opiskelijatyttöjen asua, sillä paikalla hääri koko ajan useita manolitoja siivoamassa ja puutarhaa hoitamassa. Otimme tilanteesta hyödyn irti ja loikoilimme tyttöjen altaalla lukien ja kullankeltaisiksi ruskettuneita kroppiamme auringossa hautoen. Suuret kiitokset sinne suuntaan huipputason majoituksesta!
Island hopping
Seuraava suuntamme oli Gilin saariryhmään kuuluva Trawangan, pienehkö saari lännessä sijaitsevan Lombokin saaren kyljessä. Sinne päästäksemme otimme taksin villalta Padang Baihin noin 50 kilometrin päähän pohjoiseen. Kolmeen pekkaan maksoimme matkasta 300.000 paikallista rähmylää. Satamaan päästyämme meiltä alettiin karhuta fast boat lipusta 660k rupiaa suuntaansa, jonka tiesimme olevan totaalinen ylihinta. Tinkimisen jälkeen saimme myös paluun sisältävän lipun 700k rupialla, mutta joka tapauksessa hieman kallista oli 1,5 tunnin matkanteko saarelle. Kaiken lisäksi meitä kehoitettiin kiirehtimään veneelle, mutta normaaliin tapaan jouduimme odottelemaan tunnin verran laiturilla. Käyttämämme venefirma oli Marina Srikandi. Veneissä ollut ilmastointia eikä penkkien mukavuutta voinut kehua, mutta merimatka pohjoisesta oli lyhyempi kuin mitä se olisi ollut eteläisemmästä satamasta.
Perille päästyämme otimme huoneen yhdeksi yöksi 200k rupialla tarkoituksenamme mahdollisesti vaihtaa majapaikkaa seuraaviksi öiksi. Tämän jälkeen ravitsimme itseämme riisimätöllä ja painuimme rantaan pitkällemme. Saarella todella on hienoja hiekkarantoja ja merikin oli mahtavan kirkas. Väkeä on kuitenkin paikanpäälle osannut ihan kiitettävästi siitä huolimatta, että saarella ei ole muita moottorikäyttöisiä maa-ajoneuvoja kuin kauramoottorilla pärisevät hevosvaunut.
Saarella ollessamme maa oli vavahdellut meressä ja tsunamivaroitus heitetty Intian valtamerelle. Kaverini Thaimaassa olivat vastanneet Iron Maidenin biisin kehoitukseen ja juosseet vuorille henkiensä edestä. Onneksi tsunami iski paikoin vain parikymmentä senttimetriä korkeana eli hitusen normaaleita aaltoja pienempinä. Mitään paniikin poikasta ei siis meillä Indonesian suunnalla ollut, vaan seurasimme rauhallisin mielin uutisointia asiasta.
Yhteensä vietimme Gili T:llä neljä yötä. Kyseessä on muuten kuulemma maailman pienin saari, jossa sijaitsee Irkkubaari. Tämän takia halusimme viettää yön vielä pienemmällä saarella, jotta meidän ei tarvitsisi olla samalla saarella Irish pubin kanssa. Siispä otimme T:ltä island hopping -veneen aamutuimaan ja siirryimme Lombokia lähimpänä olevalle saarelle eli Gili Airille. Siellä oli todella hiljaista ja vain vähän porukkaa. Myös majoitusta sai halvemmalla. Yöstä vaatimattomassa bungalowissa maksoimme kolmisin 120k rupiaa.
Pintaa syvemmällä
Oma ajatukseni oli tehdä Advanced Open Water Diver -kurssi Trawanganilla ollessamme ja astelin kaverini suosittelemaan Gili Diversiin, josta nuo tarvittavat viisi sukellusta sai hintaan 2,7 miljoonaa rupiaa. Sukelsin kaksi kertaa Shark point -nimisellä saitilla, jotka myös olivat minulle ensimmäiset sukellukset 30 metriin. Molemmilla kerroilla bongasimme whitetip reef sharkin, vaarattoman vajaan parimetrisen hain. Ensimmäinen hai oli minulle, kuten varmasti kaikille sukeltajille, mahtava juttu. Muita isompia nähtyjä kohteita olivat bumphead parrotfishit ja kilpikonnat, jotka ovat erittäin yleisiä saaria ympäröivissä merissä. Parhaiten kuitenkin pääsin seuraamaan kilpikonnaa snorklatessani muutaman kymmenen metrin päässä rannasta. Tämä kaveri vain söi rauhassa pohjassa, eikä laisinkaan meistä snorklaajista häiriintynyt. Käväisi vain välillä pinnasta ilmaa haukkomassa.
Muita saitteja reissullani olivat Sunset, Bounty ja Meno wall, jossa sain kokea uskomattoman hienon yösukelluksen. Jo pelkästään se fiilis, joka pimeässä sukeltaminen aiheutti oli järisyttävä, mutta näimme myös paljon eliöitä, joita en ole päivällä nähnyt. Pelkäsin sukelluksen aikana, että ilmanpainemittarini on rikki, sillä välillä tuntui, että en kuluta ilmaa laisinkaan. 40 minuutin sukelluksen jälkeen sukellussäiliössä oli vielä 100 baria jäljellä. Yösukelluksella voi ilmeisesti rentoutua niin mukavasti, että ilmankulutus laskee huomattavasti. Olin myös vähentänyt kouluttajan ohjeistuksen takia painojani yhdellä kilolla ja kolmella kilolla sukeltaminen tuntui alun totuttelun jälkeen hyvältä. Tällä sukelluksella sain kokea todellista sukeltamisen flowta!
AOWD kurssista täytyy sanoa sen verran, että kyseessä on käytännössä hupisukeltamista, mutta jotain siinä samalla myös oppii, kuten syvemmälle sukeltamisen periaatteet. Gili Diver oli hyvä valinta dive shopiksi. Varusteet olivat asianmukaiset ja henkilökunta todella ystävällistä ja auttavaista. Gili Divers on suosittu saarella kävijöiden keskuudessa, joten ajoittan ilmassa oli pientä härdelliä, kun täysi lastillinen sukeltajia piti pakata varusteineen veneeseen ennen sukellussaitille siirtymistä. Muuten meiningistä jäi todella positiivinen kuva.
Kotia kohti
Gileiltä tulimme pikaveneellä takaisin Balille ja otimme shuttle busin Padang bailta Kutalle, jossa majoituimme kaksi viimeistä yötä samaisessa hotelli Arenassa kuin aikaisemminkin. Pari viimeistä päivää sujuivat rauhallisissa tunnelmissa, sillä matkaseurani oli hieman kipeänä. Itse käytin rauhallisen aikani ympäriinsä käyskentelyyn, altaalla makoiluun ja lenkkeilyyn pitkin rantaa.
Vaikka eteläisellä pallonpuoliskolla olimmekin, ei vesi silti mielestäni pyörinyt käsienpesualtaassa väärään suuntaan. Tämä siis taitaa olla todellakin myytti.
Matkalukemisena minulla oli mukanani kirja nimeltään Air Babylon, joka kertoo lentoyhtiöiden työntekijöiden arjesta. Kirja oli kerrassaan täynnä karmeita ja huvittavia tarinoita erinäisistä sattumuksista. Lähinnä tarinat koskivat ikäviä ja epämieluisia asiakkaita. Kirjaa ei todellakaan voi suositella sinulle, jota lentäminen epäilyttää valmiiksi vähääkään. Muille kirja on varmasti hyvää viihdettä ja sen lukemisen jälkeen ei mielesi todellakaan tee enää olla ärsyttävä asiakas ja aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lentohenkilökunnalle. Kosto nimittäin saattaa olla suloinen.
Denpasarin lentokentällä saimme Indonesian 30 päivän viisumit kouraamme lentokentällä 25 US dollarin hintaan. Ilmeisesti maksu oli mahdollista suorittaa myös muissa valuutoissa, mukaan lukien paikallinen rupia. Lentokentältä otimme taksin Kuta beachin läheisyyteen hintaan 75.000 rupiaa ja aloimme etsiskelemään majoitusta Poppies Line ykkösen suunnilta. Useissa paikoissa oli täyttä, mutta saimme kolmen hengen huoneen ilmastoinnilla pariksi yöksi yhteishintaan noin 50 euroa.
Kuta beachin alue ja lähimaastot ovat Balin turistisoituneinta seutua. Rannat ovat erityisesti surffaajien suosiossa, koska aaltoja riittää ja hiekkapohja tekee harrastuksesta turvallisen. Poikain kanssa kävimme harrastusta yrittämässä, mutta ratsastuksemme aallon harjalla päättyi useimmiten samanlaiseen lässähdykseen kuin matkapuhelinjätti-Nokian kulku IT-aallon harjalla. Välillä siis uitiin syvissä vesissä, mutta toisin kuin Elopin luotsaama puhelintalo nousimme aina uudestaan pikaisesti pystyyn. Sen verran on kyseistä firmaa viime aikoina pörssissä lyöty, että yhden Nokian osakkeen hinnalla saa surffilaudan pariksi tunniksi vuokraan Kutalla.
Majapaikkaamme lähellä olevalla Poppies Line 2:lla sijaitsee liike nimeltä Ticket to the Moon. Nimestä voisi päätellä, että kaupan olisi jonkin sortin päihdyttäviä aineita, mutta totuus oli toinen. Kaverini nimittäin hankkivat tästä laadustaan tunnetusta brändiliikkeestä huippuluokan laskuvarjokankaasta tehdyt "hammockit" eli riippumatot vaivaiseen 25 euron hintaan. Poikien reissun tärkeimmäksi aktiviteetiksi osoittautuikin riippumattojensa viritteleminen reissun aikana mitä hienoimpiin loikoilumestoihin.
 |
| Lautoja tarjolla vuokralle Kutalla. |
 | |
| Kuta Beach. |
 | |
| Paikallinen surffaaja. |
 |
| Uiminen oli useimmissa osissa rantaa kiellettyä. |
 |
| Auringonlasku surffaajien suosimalla rannalla hieman pohjoisemmassa. |
Island hopping
Seuraava suuntamme oli Gilin saariryhmään kuuluva Trawangan, pienehkö saari lännessä sijaitsevan Lombokin saaren kyljessä. Sinne päästäksemme otimme taksin villalta Padang Baihin noin 50 kilometrin päähän pohjoiseen. Kolmeen pekkaan maksoimme matkasta 300.000 paikallista rähmylää. Satamaan päästyämme meiltä alettiin karhuta fast boat lipusta 660k rupiaa suuntaansa, jonka tiesimme olevan totaalinen ylihinta. Tinkimisen jälkeen saimme myös paluun sisältävän lipun 700k rupialla, mutta joka tapauksessa hieman kallista oli 1,5 tunnin matkanteko saarelle. Kaiken lisäksi meitä kehoitettiin kiirehtimään veneelle, mutta normaaliin tapaan jouduimme odottelemaan tunnin verran laiturilla. Käyttämämme venefirma oli Marina Srikandi. Veneissä ollut ilmastointia eikä penkkien mukavuutta voinut kehua, mutta merimatka pohjoisesta oli lyhyempi kuin mitä se olisi ollut eteläisemmästä satamasta.
Perille päästyämme otimme huoneen yhdeksi yöksi 200k rupialla tarkoituksenamme mahdollisesti vaihtaa majapaikkaa seuraaviksi öiksi. Tämän jälkeen ravitsimme itseämme riisimätöllä ja painuimme rantaan pitkällemme. Saarella todella on hienoja hiekkarantoja ja merikin oli mahtavan kirkas. Väkeä on kuitenkin paikanpäälle osannut ihan kiitettävästi siitä huolimatta, että saarella ei ole muita moottorikäyttöisiä maa-ajoneuvoja kuin kauramoottorilla pärisevät hevosvaunut.
Saarella ollessamme maa oli vavahdellut meressä ja tsunamivaroitus heitetty Intian valtamerelle. Kaverini Thaimaassa olivat vastanneet Iron Maidenin biisin kehoitukseen ja juosseet vuorille henkiensä edestä. Onneksi tsunami iski paikoin vain parikymmentä senttimetriä korkeana eli hitusen normaaleita aaltoja pienempinä. Mitään paniikin poikasta ei siis meillä Indonesian suunnalla ollut, vaan seurasimme rauhallisin mielin uutisointia asiasta.
Yhteensä vietimme Gili T:llä neljä yötä. Kyseessä on muuten kuulemma maailman pienin saari, jossa sijaitsee Irkkubaari. Tämän takia halusimme viettää yön vielä pienemmällä saarella, jotta meidän ei tarvitsisi olla samalla saarella Irish pubin kanssa. Siispä otimme T:ltä island hopping -veneen aamutuimaan ja siirryimme Lombokia lähimpänä olevalle saarelle eli Gili Airille. Siellä oli todella hiljaista ja vain vähän porukkaa. Myös majoitusta sai halvemmalla. Yöstä vaatimattomassa bungalowissa maksoimme kolmisin 120k rupiaa.
 | |
| Gili Trawanganilta näkyy Gili Meno. |
Pintaa syvemmällä
Oma ajatukseni oli tehdä Advanced Open Water Diver -kurssi Trawanganilla ollessamme ja astelin kaverini suosittelemaan Gili Diversiin, josta nuo tarvittavat viisi sukellusta sai hintaan 2,7 miljoonaa rupiaa. Sukelsin kaksi kertaa Shark point -nimisellä saitilla, jotka myös olivat minulle ensimmäiset sukellukset 30 metriin. Molemmilla kerroilla bongasimme whitetip reef sharkin, vaarattoman vajaan parimetrisen hain. Ensimmäinen hai oli minulle, kuten varmasti kaikille sukeltajille, mahtava juttu. Muita isompia nähtyjä kohteita olivat bumphead parrotfishit ja kilpikonnat, jotka ovat erittäin yleisiä saaria ympäröivissä merissä. Parhaiten kuitenkin pääsin seuraamaan kilpikonnaa snorklatessani muutaman kymmenen metrin päässä rannasta. Tämä kaveri vain söi rauhassa pohjassa, eikä laisinkaan meistä snorklaajista häiriintynyt. Käväisi vain välillä pinnasta ilmaa haukkomassa.
Muita saitteja reissullani olivat Sunset, Bounty ja Meno wall, jossa sain kokea uskomattoman hienon yösukelluksen. Jo pelkästään se fiilis, joka pimeässä sukeltaminen aiheutti oli järisyttävä, mutta näimme myös paljon eliöitä, joita en ole päivällä nähnyt. Pelkäsin sukelluksen aikana, että ilmanpainemittarini on rikki, sillä välillä tuntui, että en kuluta ilmaa laisinkaan. 40 minuutin sukelluksen jälkeen sukellussäiliössä oli vielä 100 baria jäljellä. Yösukelluksella voi ilmeisesti rentoutua niin mukavasti, että ilmankulutus laskee huomattavasti. Olin myös vähentänyt kouluttajan ohjeistuksen takia painojani yhdellä kilolla ja kolmella kilolla sukeltaminen tuntui alun totuttelun jälkeen hyvältä. Tällä sukelluksella sain kokea todellista sukeltamisen flowta!
AOWD kurssista täytyy sanoa sen verran, että kyseessä on käytännössä hupisukeltamista, mutta jotain siinä samalla myös oppii, kuten syvemmälle sukeltamisen periaatteet. Gili Diver oli hyvä valinta dive shopiksi. Varusteet olivat asianmukaiset ja henkilökunta todella ystävällistä ja auttavaista. Gili Divers on suosittu saarella kävijöiden keskuudessa, joten ajoittan ilmassa oli pientä härdelliä, kun täysi lastillinen sukeltajia piti pakata varusteineen veneeseen ennen sukellussaitille siirtymistä. Muuten meiningistä jäi todella positiivinen kuva.
Kotia kohti
Gileiltä tulimme pikaveneellä takaisin Balille ja otimme shuttle busin Padang bailta Kutalle, jossa majoituimme kaksi viimeistä yötä samaisessa hotelli Arenassa kuin aikaisemminkin. Pari viimeistä päivää sujuivat rauhallisissa tunnelmissa, sillä matkaseurani oli hieman kipeänä. Itse käytin rauhallisen aikani ympäriinsä käyskentelyyn, altaalla makoiluun ja lenkkeilyyn pitkin rantaa.
Vaikka eteläisellä pallonpuoliskolla olimmekin, ei vesi silti mielestäni pyörinyt käsienpesualtaassa väärään suuntaan. Tämä siis taitaa olla todellakin myytti.
Matkalukemisena minulla oli mukanani kirja nimeltään Air Babylon, joka kertoo lentoyhtiöiden työntekijöiden arjesta. Kirja oli kerrassaan täynnä karmeita ja huvittavia tarinoita erinäisistä sattumuksista. Lähinnä tarinat koskivat ikäviä ja epämieluisia asiakkaita. Kirjaa ei todellakaan voi suositella sinulle, jota lentäminen epäilyttää valmiiksi vähääkään. Muille kirja on varmasti hyvää viihdettä ja sen lukemisen jälkeen ei mielesi todellakaan tee enää olla ärsyttävä asiakas ja aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lentohenkilökunnalle. Kosto nimittäin saattaa olla suloinen.
 |
 |
| Aurinkogonpaistetta päiväntasaajasta etelään. |
 |
| Gilien saaret ovat sukeltajien suosiossa ja jokaiselta saarelta löytyy useita dive shopeja. |
 | |
| Gili Air. |
 |
| Lähettäkäähän palautetta, jos tässä postauksessa on mielestänne liian vähän ranta-, auringonpaiste- tai meriaiheisia kuvia, niin voin laittaa niitä seuraavassa postauksessa lisää =) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti